• Käytettyjen autojen kauppa jatkunut yllätysvilkkaana

    Uusien autojen rekisteröinnit lamavuosien tasolla.
    Autokauppa on keskittynyt uusien autojen sijaan käytettyihin autoihin.
    Autokauppa on keskittynyt uusien autojen sijaan käytettyihin autoihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Autot
    11.12.202408:38
    Jarmo Palokallio

    Käytettyjen autojen kauppa on käynyt syksyllä jopa yllättävän vahvasti. Sen sijaan uusien autojen myyntihalleihin asiakkaita on piipahdellut harvakseltaan.

    Autoalan mukaan uusien autojen rekisteröinnit ovat pudonneet vuosikymmenten takaiselle tasolle. Tammi–marraskuussa uusien henkilöautojen rekisteröinnit jäivät 17 prosenttia viimevuotista matalammalle ja viime vuosikin oli autoalalle huono.

    Uusien autojen sijaan kuluttajat ovat päivitelleet käytettyjä autoja vähemmän ajettuihin. Etenkin yksityisten autonomistajien väliset kaupat ovat lisääntyneet. Siltä osin syksy on ollut suorastaan poikkeuksellisen vilkas.

    Nettiauto-sivuston kautta ilmoitettuja autoja myytiin yksityisten henkilöiden välillä lokakuussa 17 ja marraskuussa 22 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

    “Korot ovat laskeneet ja parantunut luottamus talouteen saa ihmisiä nyt kaupoille. Uusien autojen kauppa yskii, eli auton hankkijat selvästi suosivat käytettyä”, kommentoi Nettiauton liiketoimintapäällikkö Erno Kalalahti.

    Tyypillisesti elokuu on Nettiautossa vilkkain kuukausi ja tahti hiipuu loppuvuoteen. Tänä vuonna lokakuu nousi poikkeuksellisesti elokuun ohi.

    Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppa kävi marraskuussa aavistuksen viime vuoden marraskuuta vilkkaammin. Koko alkuvuoden aikana autoliikkeet ovat myyneet käytettyjä autoja noin viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

    Lisää aiheesta
    •  Vuoden Auto -kisan voittoa tavoittelevat Citroën C3/ë-C3, Dacia Duster, Kia EV3, Renault Scenic, Škoda Superb ja Suzuki Swift.

      Autot | Joku näistä valitaan vuoden parhaaksi − äänestä omaa autosuosikkiasi

    • Useampi kuin joka toinen käytetty auto ostetaan nykyään autoliikkeestä.

      Autot | Uusien autojen kauppa kyntää lamavuosien lukemissa − käytetyillä riittää kysyntää

      Tilaajalle
    • Citroënin uusi ë-C3 edustaa täyssähköisten autojen edullisinta laitaa noin 25 000 euron lähtöhinnalla.

      Autot | Vuoden Auton etsintä alkoi ‒ halvimman ja kalleimman uutuusmallin hintaero yli kaksikymmenkertainen

    • Automyyjä Denis Anttonen kiinnitti hintalappua käytettyyn autoon Vantaalla elokuun lopulla.

      Autot | Bensiiniautot käyvät taas kaupaksi − uusien sähköautojen suosio lopahti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    käytetyt autot
    autokauppa
    Nettiauto
    Erno Kalalahti
    henkilöautot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla