

Autokauppa on lähtenyt uuteen vuoteen osin pelonsekaisissa tunnelmissa. Taloudellinen epävarmuus vaivaa ostajia, eivätkä uusien autojen toimitusvaikeudetkaan ole hellittäneet.
”Tilanne on sellainen, että punaista nelivetoa odottaneelle ostajalle on saatettu tarjota sinistä takavetomallia”, kärjistää Kia-johtaja Rami Kittilä.
Kittilän mukaan autokauppa alkoi yskiä viime kesänä, kun talouden epävarmuus lisääntyi ja korot lähtivät nousuun. Sen jälkeen autoja on myyty viikoittain lähes kolmannes aiempaa vähemmän.
”Korkojen nousu pelottaa osaa autokauppiaista. Niiden lisäksi komponenttipulasta johtuvat toimitusvaikeudet eivät ole hellittäneet”, Kittilä kertoo.
Talouden kasvaneen epävarmuuden lisäksi ostajat arpovat erilaisten käyttövoimien välillä. Samaan aikaan autokaupan toimintamallit ovat käymistilassa, joten tilanne on autokaupalle vähintäänkin haastava.
Autojen saatavuudessa on suuria eroja. Kittilän mukaan autokaupoilla on mahdollisuus toimittaa joitain myyntimalleja hyvinkin nopeasti. Toisaalta halutuimpien sähköautojen odotusaika voi venyä vuoteen.
Tämän vuoden tulosta turvaa, että autokaupoilla on putkessa toimitusta odottamassa autoja niin paljon, että ne vastaavat noin puolta vuoden myyntitavoitteesta.

Sähköautojen suosion kasvusta huolimatta myös polttomoottoriautoille riittää edelleen ostajia. Se koskee sekä uusien että käytettyjen autojen kauppaa.
”Polttomoottoriauto on edelleen monelle autoilijalle erinomainen valinta niin päästöjen kuin taloudellisuuden näkökulmasta. Asiakkailla on nyt neljä tasavertaista vaihtoehtoa: sähkö-, bensiini-, diesel- ja erilaiset hybridiautot”, sanoo K-Auton toimialajohtaja Matti Virtanen.
Kittilän mukaan polttomoottori pitää pintansa etenkin pienissä autoissa. Suuremmissa ja hyvin varustetuissa autoissa vähäpäästöiset tai päästöttömät sähköiset vaihtoehdot jyräävät veroedun turvin.
Auton kulutuksella on suuri merkitys valintoihin. Käyttövoimasta riippumatta pieni kulutus tarkoittaa alhaisempia päästöjä ja käyttökustannuksia.
Sähköistyminen ei ole ainut autokauppaa mullistava tekijä. Toinen suuri muutos koskee digitalisaatiota, mikä on muuttanut ostajien käyttäytymistä.
”Perinteinen autokaupassa asiointi on vähentynyt. Nyt asiakkaat tutkivat vaihtoehtoja netistä ja yhä useampi auto ostetaan täysin digitaalisesti”, kertoo Virtanen.
Virtasen mukaan murros edellyttää autokaupalta vahvaa uusiutumista. Hän uskoo, että kiristyneessä kilpailussa pärjää laajalla automallistolla ja oikealla hinnoittelulla.

Automallin menestyminen edellyttää, että se pitää vanhoista asiakkaista kiinni ja voittaa samalla uusia, Kittilä kiteyttää. Houkuttelevan brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä.
Hyviä esimerkkejä onnistuneesta brändin rakentamisesta tarjoavat Toyota ja Skoda. Kittilän mukaan ne ovat harmaita autoja, joita kuluttajat silti arvostavat ja haluavat.
Vaihtoehtojen lisääntyminen korostaa myös autokaupan asiakaspalvelun merkitystä.
Yksi autokaupan jarru on heikentynyt ostovoima. Auto on silti monelle välttämättömyys, mikä pitää vähintään käytettyjen autojen kaupan käynnissä heikkoinakin aikoina.