

Fordin ladattava Ranger Phev on valittu vuoden parhaaksi avolava-autoksi. Kansainvälinen International Pick-up Award jaetaan kahden vuoden välein.
Ford Rangerille tämä on jo neljäs voitto 15 vuoden sisällä. Uutta on, että tällä kertaa tittelin nappasi perinteisen dieselin sijaan ladattava hybridi.
Kilpailun tuomariston mukaan Ranger ansaitsi voittonsa maantieajossa ja maastossa suoritettujen testiajojen perusteella. Auto sai kehuja siitä, että se tarjoaa hybridimallin tehokkuutta ja päästötöntä ajoa ilman, että auton teho, vetokyky tai maasto-ominaisuudet heikkenisivät.
Auton käyttäjät arvostavat sekä hyvää suorituskykyä että alhaisempia polttoainekustannuksia.
Yksi Ranger Phev:n merkittävimmistä ominaisuuksista on virran ulosottojärjestelmä, joka muuttaa auton liikkuvaksi voimanlähteeksi työkaluille ja sähkölaitteille. Näin työskentelyä on mahdollista jatkaa ilman erillistä generaattoria silloinkin, kun verkkovirta ei ole käytettävissä.
Pelkällä sähköllä auton toimintamatka on 43 kilometriä virallisen mittaustavan mukaan. Todelliseen käyttömatkaan vaikuttavat sään lisäksi ajotapa ja esimerkiksi akun ikä ja kunto.
Uusi Ranger on palkinnut kehitystyöhön uhratut rahat myös myyntimenestyksellä. Se on ollut Euroopan myydyin avolava-auto viimeiset kymmenen vuotta.
Maahantuojan muykaan uuden ladattavan hybridiversion myynti on lähtenyt myös Suomessa hyvin käyntiin. Se on kiinnostanut sekä yrityksiä että yksityisasiakkaita.
Rangerin Eurooppaan tulevat mallit valmistetaan Fordin tehtaalla Etelä-Afrikassa. Auton hinta lähtee noin 72 000 eurosta.
Sillä on kantavuutta jopa 1000 kiloa. Vetokyky riittää 3500 kiloon.