• Volvo tuunasi kaivinkoneitaan paremmiksi ‒ moni kuljettajaa auttava yksityiskohta meni uusiksi

    Yhtiö on tänä vuonna uudistanut uutterasti kaivinkonemallistoaan.
    Tilaajalle
    Volvo on päivittänyt muun muassa EC300-kaivinkoneen tekniikkaa. Maantasolta saavutettavat huoltokohdat ovat entistä paremmin esillä ja vaihdettavat suodattimet ovat ryhmässä.
    Volvo on päivittänyt muun muassa EC300-kaivinkoneen tekniikkaa. Maantasolta saavutettavat huoltokohdat ovat entistä paremmin esillä ja vaihdettavat suodattimet ovat ryhmässä. Kuva: Volvo
    Koneet ja autot|Koneet ja kulkuneuvot
    31.12.202422:30
    Hanna Lensu

    Volvo tuo lähikuukausina markkinoille kolme uudistettua kaivinkonemallia, yhtiö tiedottaa. Uudistetut koneet ovat yhtiön valikoiman keskikokoa ja niitä markkinoidaan pääasiassa Euroopan markkinoille.

    Uudet mallit ovat EC260, EC360 ja EC300.

    28-tonninen EC260 korvaa nykyisen EC250-mallin. Lähes 42-tonninen EC360 korvaa nykyisistä malleista EC350:n. EC300 on päivitetty malli.

    Volvon mukaan uusissa kaivinkoneissa on uudet ohjaamot, joissa turvallisuutta ja työskentelymukavuutta on parannettu. Esimerkiksi istuimia, sivupeilejä, näyttöjä, valaistusta ja kuljettajaa avustavia järjestelmiä on uudistettu.

    Yhtiö esitteli hiljattain myös uutuuksia pienemmissä kokoluokissa: 14-tonnisen ECR145:n ja 20-tonnisen EC210-mallin. Toukokuun lopussa se toi markkinoille kolme raskaampaa mallia: EC230:n, EC400:n och EC500:n.

    Lisää aiheesta
    • Eero Paski on tehnyt monipuolisen uran yrittäjänä kehittämiensä koneiden parissa. Hän suunnitteli ja rakensi 2000-luvulla pylvässorvin, joka on edelleen käyttökunnossa.

      Yritykset | Miinankestävän kaivinkoneen kauhan kehittäjä äesti 10-vuotiaana naapurinkin pellot: ”Yrittäjänä minulla on ollut kahdenlaista tuuria, huonoa ja oikein huonoa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Volvo
    kaivinkoneet
    työkoneet
    malliuudistus
    rakennusala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee