
Uusien veneiden kauppa on ollut laskusuunnassa vuodesta 2021 lähtien, eikä kuluva vuosi näytä tuovan käännettä.
Traficomin vesikulkuneuvojen ensirekisteröintitilaston mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana veneitä rekisteröitiin 1 378 kappaletta, kun edellisen vuoden vastaavana ajankohtana luku oli 1 872. Pudotusta vuoden takaiseen on noin neljännes.
Kevät ja alkukesä ovat venekaupan tuloksenteon aikaa. Toukokuu on perinteisesti venekaupan vilkkain kuukausi, ja heinäkuussa myynti jo hiljenee.
Ennätysvuotena 2021 rekisteröintiä vaativia, yli viisimetrisiä tai moottoriteholtaan yli 20 hevosvoimaisia veneitä, vesiskoottereita ja muita rekisteröintiä vaativia uusia vesikulkuneuvoja myytiin 3 167 kappaletta.
Sen jälkeen myynti lähti laskuun, joka ei ole kääntynyt.
Veneiden myynti heijastelee kuluttajien odotuksia talouden kehityksestä. Alkuvuoden venerekisteritilaston perusteella epävarmuus talouden näkymistä jatkuu, ja vuodesta uhkaa tulla jo neljäs peräkkäinen venekaupan hiljainen vuosi.
’