• Kantamakauhu hellittää, mutta sähköautoilijat eivät ota riskejä – lataustolpalle kurvataan hyvissä ajoin

    Ylivoimaisesti suurin osa sähköautojen latauksista tapahtuu kotona.
    Sähköautot ajetaan yleensä lataustolpalle, kun akun varausta on jäljellä noin kolmannes.
    Sähköautot ajetaan yleensä lataustolpalle, kun akun varausta on jäljellä noin kolmannes. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    23.3.202616:45
    Jarmo Palokallio

    Sähköautoilu on vähitellen arkipäiväistynyt. Varmuuden vuoksi lataustolpille pysähdytään silti hyvissä ajoin ennen ajoakun tyhjenemistä.

    Sähköautoilun jarruina ovat olleet autojen korkea hankintahinta ja toisaalta pelko uudesta teknologiasta. Tuohon jälkimmäiseen on liittynyt sähköauton kantamaan kohdistuva ahdistus.

    Latausnopeuksien kasvu on lyhentänyt lataustaukojen pituutta.
    Latausnopeuksien kasvu on lyhentänyt lataustaukojen pituutta. Kuva: Jarmo Palokallio

    Nyt kumpikin jarru on alkanut helpottaa. Tarjolle on tullut aiempaa edullisempia sähköautoja, joissa on tingitty akkujen koosta ja kantamasta. Ne sopivat esimerkiksi perheen kakkosautoksi.

    Sähköautojen latausnopeuksien kasvu ja pikalatureiden yleistyminen ovat helpottaneet pidempiä matkoja. Myös autojen kantamat ovat kasvaneet, mutta talvipakkasilla ne jäävät edelleen totuttua lyhemmiksi.

    Sähköautoilu on arkipäiväistynyt nopeasti.
    Sähköautoilu on arkipäiväistynyt nopeasti. Kuva: Jarmo Palokallio

    Sähköautoilun alkutaipaleella latauspisteet olivat harvassa ja hitaita. Sen lisäksi ne temppuilivat ja monet autoilijat pitivät niiden käyttöä vaikeana.

    Nyt tilanne on muuttunut. Latausasemien verkko on varsin kattava ja latausnopeudet ovat nousseet huimasti. Myös latureiden käyttöön ja erilaisiin maksutapoihin on totuttu.

    Ongelmatonta lataus ei silti ole vieläkään. Talvella latausnopeudet hidastuvat ja kesälomilla latausasemille saattaa kertyä ruuhkaa. Perheen kanssa liikuttaessa lataustauoille tulee hampurilaisina ja jäätelöinä hintaa.

    Kokeneet sähköautoilijat uskaltavat ajaa akun lähes loppuun. Jopa niin, että viimeiset kilometrit saatetaan madella hitaasti ja ilman ilmastointia tai muita ylimääräisiä sähkösyöppöjä.

    Lähes tyhjäksi ajetun akun etuna on nopea latautuminen. Tyhjä akku nielee virtaa maksinopeudella ja lyhentää pysähdykseen tarvittavaa aikaa.

    Kovia hermoja akun loppuun tiruttaminen vaatii etenkin matkoilla. Jos reservit on syöty, edessä voi olla jonotus ainoalle laturille, mihin kantama riittää.

    Valtaosa sähköautoista ladataan kotona.
    Valtaosa sähköautoista ladataan kotona. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kempowerin Moottorille kokoama aineisto näyttää, että suurin osa sähköautoilijoista pelaa latauksen kanssa varman päälle. Lataustolpalle ankkuroidutaan, kun akun varaustasosta on jäljellä reilu kolmannes.

    Lataustauon pituus pysyy tuolloinkin kohtuullisena, kun akkua ei ladata täyteen. Se myös säästää akkua.

    Aineiston perusteella puolet sähköautoilijoista lopettaa latauksen viimeistään 80 prosentin kohdalla, kun latausteho alkaa heikentyä.

    Neljäsosa latauksista jatkuu yli 92 prosenttiin. Se selittyy ehkä lounaan tai ruokakauppakäynnin kestolla.

    Kian myyntiin tuloa odottava EV2 edustaa sähköautojen uutta, entistä edullisempaa sukupolvea.
    Kian myyntiin tuloa odottava EV2 edustaa sähköautojen uutta, entistä edullisempaa sukupolvea. Kuva: Jarmo Palokallio

    Sähköautojen valinnassa pikalatausteho on yksi tärkeä peruste. Sen merkitys jää kuitenkin monelle sähköautoilijalle vähäiseksi.

    Traficomin mukaan yli kolme neljäsosaa sähköautojen latauksista tapahtuu kotipistokkeista. Sen takia sähköautot sopivat maaseudulle, missä käytössä on voimavirtaa.

    Vastaavasti paketti-, kuorma- ja linja-autoja ladataan lähinnä organisaatioiden yksityisissä, muilta suljetuissa latauspisteissä.

    Pikalataukset ovat siten monelle sähköautoilijalle enemmän poikkeus kuin sääntö.

    Lisää aiheesta
    • Opel Frontera on Stellantiksen edullinen sähköauto, jonka saa myös polttomoottorilla varustettuna hybridinä.

      Autot | Toyotan mallilla voittoon? Autotehtaat peruuttavat sähköautoista

    • Kuvituskuva.

      Liikenne | Tekniikan Maailma: Sähkö- ja polttomoottoriautot mittelivät Lapin tappopakkasissa ‒ näin kävi

    • Vuoden autoksi valittu CLA tarjoaa parasta vastinetta rahoille, arvioivat Auto- ja liikennetoimittajat.

      Autot | Mercedes CLA lataa nopeasti ja kulkee pitkälle ‒ sillä pärjää talvellakin

      Tilaajalle
    • Musso EV:n muodot huokuvat voimaa.

      Autot | KGM:n sähköinen avolava houkuttaa hinnalla, mutta ei juhli lataustolpalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sähköautot
    latausverkko
    kantamakauhu
    pikalataus
    kotilataus
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla