

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä, että monikielisillä kognitio eli tiedonhallinta on paremmassa jamassa kuin yhtä kieltä puhuvilla. Harmaata ainettakin on heillä enemmän joillakin aivoalueilla.
Aineistot ovat olleet kuitenkin pieniä, eikä sekoittavia tekijöitä ole kunnolla eliminoitu. Siksipä monikansallinen tutkijajoukko halusi tehdä laajan ja vakuuttavan tutkimuksen monikielisyyden vaikutuksista ihmisen vanhenemiseen.
Tulokset näyttävät kielitaidon lisäävän pidemmän eliniän todennäköisyyttä.
Tutkimukseen oli kerätty tietoja yli 80 000:sta 51–90-vuotiaasta ihmisestä 27:stä Euroopan maasta. Mukana oli myös lähes 2 000 suomalaista.

Ensin kehitettiin vanhenemisen mittari. Se sisälsi suojaavia tekijöitä kuten koulutus, liikunta, kognitio, hyvinvointi ja toimintakyky.
Riskitekijöinä otettiin huomioon sydäntauti, verenpaine, huonokuuloisuus, huono näkö, lihavuus, diabetes, uniongelmat, alkoholin käyttö ja naissukupuoli.
Mittarilla arvioitiin kalenteri-iän ja ennustetun iän ero. Osallistujien kielitaito luokiteltiin sen mukaan, ilmoittivatko he puhuvansa yhtä tai useampaa (neljään asti) kieltä. Laajaa aineistoa analysoitiin kolmella eri tavalla.
Vain yhtä kieltä puhuvien todennäköisyys vanheta ennenaikaisesti oli kaksinkertainen monikielisiin verrattuna.
Tiivistetysti tulosten mukaan vain yhtä kieltä puhuvien todennäköisyys vanheta ennenaikaisesti oli kaksinkertainen monikielisiin verrattuna. Ero oli sitä suurempi, mitä useampi kieli oli hallinnassa.
Tutkimuksesta ei käy selväksi, milloin vieraat kielet oli opittu ja miten aktiivisesti kieltä käytettiin.
Kun tiedetään kaikenlaisen oppimisen pitävän aivoja skarppina, voisi olettaa kielen jatkuvan opiskelun ja ylläpidon olevan merkityksellistä. Voi myös pohtia, miten väestön vanheneminen eroaa maissa, joissa on joko yksi tai useampi virallinen kieli.
Tutkijat toivovat, että heidän havaintonsa kannustavat päättäjiä lisäämään kielten opetusta koulutuksessa. Suomessa jo peruskoulussa opiskellaan vähintään kolmea kieltä. Lisäksi on mahdollisuus valita vapaaehtoisia kieliä.