Atte, 21, pääsi viimein opiskelijaelämään – kokkaustaito rajoittuu vielä ”nistipataan”, ja näistä kolmesta aineksesta se syntyy

Alkusyksyllä korkeakoulukaupungeissa käy omanlaisensa kuhina, kun tuhannet uudet opiskelijat aloittavat taipaleensa. Moni muuttaa ensimmäistä kertaa pois vanhempiensa luota.

Oululaisen Atte Kolun omassa huoneessa vanhempien luona alkoi olla elokuun lopulla jo ahdasta, sillä siellä muuttoa odottivat muun muassa Ikeasta ostetut tuliterät ruokapöytä ja tuolit. Myös kirjoituspöytä, sänky, pelikone ja mikroaaltouuni lähtivät Kolun 29-neliöiseen opiskelijayksiöön Välkkylään.

21-vuotiaalla Kolulla on luottoa siihen, että itsenäinen elämä Oulun yliopiston psykologian opiskelijana sujuu kitkatta. Siivous, tiskaaminen ja pyykinpesu luonnistuvat häneltä, mutta ruuanlaittotaidoista hän löytää petrattavaa. Tällä hetkellä hänen kokkailujensa perustan muodostaa nistipadaksikin kutsuttu kulinaarinen herkku, joka koostuu keitetystä makaronista, paistetusta jauhelihasta ja ketsupista.

”Riisinkeittimen taidan vielä ostaa, sillä sen avulla voisi saada vähän innostavampaakin syötävää aikaiseksi”, Kolu pohti muuton keskellä.

Atte Kolulle kodinhoito on tuttua, joten opiskelijayksiö Oulun Välkkylässä pysyy vaivatta siistinä. Ruuanlaittotaitojaan hän aikoo lähiaikoina kehittää. Kuva: Timo Heikkala

Muuttomatkaa Atte Kolulla oli itse asiassa vain pari kilometriä, sillä Kiimingin Jäälissä kasvaneen Kolun perhe muutti viime vuonna Oulun Peltolaan. Ainakin opintojen aluksi lyhyestä matkasta porukoiden luokse on hyötyä, sillä Kolu tekee sijaistuksia Osuuskauppa Arinan myymälöissä ympäri Pohjois-Pohjanmaata, ja työmatkaa voi kertyä 50 kilometriä suuntaansa.

Oma auto on hänellä ostoslistalla, kunhan riittävän hyvällä moottorilla varustettu Audi tai Toyota tulee vastaan. Siihen asti työmatkat taittuvat vanhempien autolla.

Pitkät työmatkat tulivat Kolulle tutuksi jo teini-ikäisenä, sillä hän oli kuusi kertaa kesätöissä paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä. Alaikäisenä matkat metsänistutushommiin taittuivat mopolla, tarkemmin sanottuna Suzuki PV:llä, jota ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua isoksi, tehokkaaksi tai mukavaksi kulkupeliksi.

”Siinä tiesi ajaneensa, kun Suzukilla körötteli maantien laitaa ja ohi mentiin satasta tunnissa”, Kolu muistelee.

Kokemus metsässä liikkumisesta oli Kolulle hyödyksi armeijassa, jossa metsässä rämmitään tunnetusti usein ja paljon. Intissä hänellä vierähti aliupseerikoulun vuoksi melkein vuoden päivät.

Lukion ja yliopisto-opintojen väliin Atte Kolulla jäi inttivuoden lisäksi toinenkin välivuosi, ja syynä tähän on korkeakoulujen nykyinen hakujärjestelmä, joka suosii henkilöitä, joilla ei ole aiempaa korkeakoulututkintoa.

Kolu kävi lukion Oulun lyseon kansainvälisellä puolella, eli International Baccalaureate Diploma Programme -linjalla. Vastaavanlaisia IB-tutkintoja suoritetaan ympäri maailmaa, ja IB-papereilla voi hakea korkeakouluihin opiskelemaan samoin kuin suomalaisella, kansallisella ylioppilastutkinnolla.

Jo peruskoulussa Kolu oli miettinyt, että hän voisi tulevaisuudessa opiskella jotain ihmisläheistä alaa. Vaikkei peruskoulussa psykologiaa vielä opiskellakaan, Kolulla kävi mielessä, että ehkä hän voisi opiskella psykologiksi.

Alavalinta varmistui lukiossa. IB-puolella psykologiaa opiskellaan syvällisemmin kuin tavallisessa lukiossa, ja Kolun käymillä psykologian kursseilla luettiin kymmeniä psykologian alan tutkimusartikkeleita.

Oman auton ostaminen tulee Atte Kolulle lähiaikoina ajankohtaiseksi, sillä eri ruokakaupoissa sijaistaminen vie häntä ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Kuva: Timo Heikkala

Kolu haki psykologian opintoihin heti abikeväänään vuonna 2023. Hänen IB-tutkinnossaan ei ollut mitään hävettävää, mutta koska IB-opinnot ovat äidinkielen opintoja lukuun ottamatta englanniksi ja samoja kokeita tehdään ympäri maailmaa, niiden taso on melkoisen kova.

Kolun pisteet eivät riittäneet todistusvalinnassa, joten hän suuntasi siis psykologian pääsykokeeseen. Sekään ei ollut läpihuutojuttu, sillä pääsykokeessa käyvät kaikki, joiden todistuspisteet eivät riitä, joilta puuttuu ylioppilastutkinto tai jotka ovat jo suorittaneet korkeakoulututkinnon. Siinäkin kilpailussa hän jäi rannalle.

Näiden takaiskujen jälkeen Kolu ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan inttivuonnaan hän kehitti suunnitelman: hänen kannattaisi mieluummin käydä tavallisissa suomalaisissa ylioppilaskokeissa, sillä niistä saattaisi IB-tutkintoa helpommin irrota riittävän hyvät arvosanat psykologian opintoihin pääsemiseen.

Hän oli jo aiemmin suorittanut kansallisista ylioppilaskokeista pitkän englannin ja keskipitkän ruotsin korkeimmalla ja toiseksi korkeimmalla arvosanalla, joten hänen tarvitsisi enää suorittaa kaksi koetta.

Inttikeväänä suoritettu äidinkielen koe tuotti kolmanneksi korkeimman arvosanan, eli M:n. Tämä ei vielä Kolulle riittänyt, vaan armeijan jälkeisenä syksynä hän kävi vielä uudelleen äidinkielen kokeessa ja suoritti lisäksi pitkän matematiikan kokeen. Kummastakin napsahti tuolloin toiseksi korkein arvosana, eli E.

Tässä vaiheessa Kolu laski, että keskiarvoltaan E:n arvoinen ylioppilastodistus riittäisi juuri ja juuri Oulun yliopistoon, muttei esimerkiksi Helsingin tai Tampereen yliopistoihin. Hänen laskelmansa osuivat oikeaan, sillä muutaman päivän jännityksen ja varasijoilla roikkumisen jälkeen hänelle tarjottiin opiskelupaikkaa kotikaupungista Oulusta.

Suomalaisissa korkeakouluissa otettiin vuonna 2016 käyttöön ensikertalaiskiintiöt, millä tarkoitetaan sitä, että korkeakoulujen on varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.

Kolu sanoo ymmärtävänsä, että ensikertalaiskiintiöiden käyttöönotolla on ollut aikanaan hyvä tarkoitus. Ongelma on vain siinä, että jos nuoret aikuiset aiemmin jumittivat pääsykoelimbossa, nyt he viettävät pahimmillaan vuosikausia ylioppilastodistustaan parannellen.

Aiemmin oli siis helpompi ottaa vastaan toiseksi tai kolmanneksi kiinnostavin opiskelupaikka ja saada jalka sillä tavalla korkeakouluelämän oven väliin. Kolu ajattelee, että vanha systeemi olisi sopinut hänelle paremmin.

Hän olisi päässyt papereillaan esimerkiksi moniin diplomi-insinöörin koulutusohjelmiin, mutta hän ei uskaltanut ottaa sellaista paikkaa vastaan, jotta ei menettänyt ensikertalaisstatustaan seuraavassa psykologian opintojen haussa.

”Yksi kaverini on edelleen jumissa ylioppilastodistusta parantamassa, vaikka on korottanut jo pari vuotta”, Kolu kertoo.

Nyt hankalan hakurumban voi onneksi viimein unohtaa, sillä Atte Kolu on Oulun yliopiston fuksi. Vaikka opinnot ovat vasta aivan alkutekijöissään, hän on ollut huomaavinaan, että opiskelijaporukka on innostunutta.

”Lukiossa opiskelu on joillekin vähän tervanjuontia, mutta kyllähän motivoituneet ihmiset nostavat omaakin innostusta.”

Ei opiskelijaelämän tietenkään pelkkää pänttäämistä pidä olla.

”Myönnetään, että myös opiskelijabileet kiinnostavat.”