Voisi luulla, että mökkiläinen on heinäkuussa tyytyväinen, kun lämpömittari näyttää ennätyksellistä helleputkea. Mari Moilanen ei todellakaan ollut.
”Ehdin jo miettiä, joudunko laiturinnokkaan loikomaan.”
Lopulta lämpötila laski vuodenajalle tavanomaisempiin lukemiin ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.
”Vihdoin loppui kärvistely, ja pääsin sienimetsään, jonne kuulun.”
”Vihdoin loppui kärvistely, ja pääsin sienimetsään, jonne kuulun.”
Mari Moilanen on ruokatoimittaja ja -valokuvaaja, joka on pitänyt Jotain maukasta -blogia vuodesta 2011. Lisäksi hän on luonnontuoteneuvoja ja ennen kaikkea armoitettu sienifani.
Hänestä kasvoi innokas sienestäjänä jo lapsena, sillä Kirkkonummen Långvikissa sienimaastot alkoivat kirjaimellisesti kotiovelta ja metsän antimia poimittiin usein kolmen sukupolven voimin.
Sienihulluus ei laantunut edes parikymppisenä opiskelijana Helsingissä, vaikka sienestystä ei hyvällä tahdollakaan voinut pitää ikäluokan trendikkäimpänä harrastuksena. Lopullisen sienisekoamisen Moilanen muistelee kokeneensa vuonna 2006, kun hän hankki ensimmäisen kesämökkinsä Sysmästä. Nykyinen mökki puolestaan sijaitsee Etelä-Savon Mäntyharjussa.
”Mökkeily on kuin paluuta lapsuuteen, sillä sienimetsään pääsee taas heti ovelta.”
Sienitietous alkaa nykyään olla katoavaa kansanperinnettä, joten Mari Moilanen onkin saanut vuosien ajan toimia tuttavapiirinsä sieniretkien etätukihenkilönä. Muutama vuosi sitten Moilanen totesi, että sienifaktoille voisi olla laajempaakin kysyntää.
”Hämmästyin, kun törmäsin sosiaalisessa mediassa videoon, jossa joku esitteli punikkitatteja herkkutatteina.”
Hän teki kokeeksi Instagramiin ja Tiktokiin videon nimeltä ”Pieni tattikoulu”. Kokeilu oli ilmeisen onnistunut, sillä katsojia riitti.
Myönteinen palaute kannusti Moilasta jatkamaan, ja jo ensimmäisen vuoden aikana hänen sienivideoitaan oli katsottu miljoona kertaa. Seuraavana vuonna katsojia olikin jo kaksi miljoonaa.
Moilasen korviin on kantautunut, että sienivideot ovat kokonaisten perheiden mieleen.
”Eräskin nelivuotias Vilho haluaa katsoa haperovideon päivittäin.”
Kun katsojamäärät ovat tällaisia, videoiden tekijän harteilla on melkoinen vastuu oikean tiedon jakamisesta. Moilanen päätti hankkia vuosikymmenten sienestyskokemuksen lisäksi myös muodollista koulutusta kyseisistä luonnonantimista. Siispä hän hakeutui luonnontuoteneuvojakoulutukseen Etelä-Savon ammattiopistoon.
”Eräskin nelivuotias Vilho haluaa katsoa haperovideon päivittäin.”
Kesällä 2024 Moilanen opiskeli sienikirjaa koulutuksen liittyvää tenttiä varten. Kun hän katseli kirjan kuvia, hän tajusi, miksi tavallisen tallaajan on vaikea tunnistaa sieniä sienikirjan valokuvista. Kuvahan ei anna todellista kuvaa esimerkiksi sienen koosta.
Sienikirja auttoi Moilasta näkemään omat sienivideonsa ulkopuolisen silmin. Videollahan sieni nimenomaan näkyy kaikista suunnista ja oikeassa maastossa.
Moilanen sai megalomaanisen inspiraation ja kirjoitti ensi töikseen runkoa sienikirjalle ja perustelut, miksi olisi perusteltua julkaista opus, jonka voisi qr-koodien avulla yhdistää hänen jo aiemmin tekemiinsä sienivideoihin.
WSOY näytti sienikirjaidealle vihreää valoa, ja Moilasen teos nimeltä Sienikirja – Löydä, tunnista, poimi ja valmista näki päivänvalon kesällä 2025. Moilasen googlailujen perusteella vaikuttaa, ettei mahdollisesti koko maailmassa ole aiemmin yhdistetty sienikirjaan sieniaiheisia videoita.
Moilanen halusi ajatella myös sienikirjan reseptit uudella tavalla. Sienet ovat samoja vuodesta toiseen, mutta niiden valmistamista on mahdollista ajatella luovasti, sillä niiden monipuolinen makumaailma venyy vaikka mihin.
”Voin sanoa syöneeni sieniä jäätelönkin kanssa sienisiirapin muodossa.”
Suosikkisientään Moilanen ei pysty nimeämään, sillä sienillä on niin erilaisia ominaisuuksia. Sen sijaan hän osaa sanoa, mitkä sienet ovat Suomessa yliarvostettuja.
”Kantarellit ja suppilovahverot jättävät paljon herkullisia sieniä aivan turhaan varjoonsa.”
Toki Moilanen tiedostaa myös, että kantarellit ja suppilovahverot toimivat monelle eräänlaisena sisäänheittotuotteena sienten maailmaan. Ne on helppo tunnistaa ja niiden mieto maku miellyttää monia.
Yksi valtakunnan aliarvostetuimmista sienistä on Moilasen mukaan limanuljaska. Nimi ei todellakaan sientä pahenna, sillä limanuljaska on satoisa ja keveän sitruunaisen makuinen sieni, kunhan sen muistaa halkaista alhaalta lakkia kohden ja irrottaa lakista limakerroksen.
Sienet työllistävät Mari Moilasta valtaosan vuodesta. Jo toukokuussa hän lähtee kartoittamaan tuttuja sienimaastoja, ja leutoina talvina hän on poiminut viimeisiä talvijuurekkaita tammikuussa.
Hän kerää sieniä omaan, perheensä ja reseptiensä käyttöön, vaikka ravintoloistakin aina välillä kysellään sienten perään. Myyntihommiin hän ei ole ryhtynyt, sillä viiden euron litrahinta ei houkuta.
”Sieniä ei arvosteta raaka-aineena, vaikka lopputuotteen hinnassa sienten tuoma lisäarvo näkyykin.”
Reseptien kehittely on Moilaselle mieluisaa puuhaa, ja hänestä esimerkiksi jauhelihan voi joka tilanteessa korvata sienillä. Häntä ei haittaisi syödä sieniä joka päivä, mutta perhe ei sentään halua olla aivan jatkuvalla sieniruokavaliolla.
”Sienipizza maistuu perheelle aina, mutta muuten heidän sienikiintiönsä tulee paljon ennen minua täyteen.”
Ammattilaisen vetämä sieniretki tarjoaa oikopolun sienten maailmaan, mutta sieniin voi perehtyä myös itsekseen.
Tutustu erilaisten sienten kasvupaikkoihin ja ajankohtiin, jolloin niitä kannattaa etsiä. Esimerkiksi kantarelli viihtyy symbioosissa koivun kanssa, joten pelkästä kuusikosta niitä ei löydä.
Älä luovuta, jos et heti löydä sieniä. Samoile erilaisissa metsissä useita kertoja ja pidä silmät auki.
Opettele yksi tai pari uutta sientä kerrallaan äläkä koskaan poimi sieniä, joita et varmasti tunnista syötäviksi. Muista, että sienet ovat erinäköisiä kasvunsa eri vaiheissa.
Sienet pitävät sateesta, mutta sateen jälkeen kannattaa malttaa ennen metsään lähtöä. Sateessa rämpiminen ei ole hauskaa, ja sienet säilyvätkin paremmin kuivina.
Sienet kannattaa puhdistaa mullasta ja moskasta jo metsässä, sillä sieniretken jälkeen kotona väsyttää kuitenkin. Isot sienet kannattaa halkaista jo metsässä, jotta ei tule turhaan kuljettaneeksi toukansyömiä sieniä kotiin.
Vinkit antoi Mari Moilanen
