• Kun kaataa kuusen sähkölinjalle, siitä tulee kallis kuusi

    Isänsä sairastuttua Jouko Marttila alkoi perehtyä sukumetsän hoitamiseen. Oppimansa hän kirjoitti kansantajuiseksi opaskirjaksi.
    Tilaajalle
    ”EU:ssa on annettu liikaa päätösvaltaa ihmisille, jotka eivät ymmärrä suomalaista metsätaloutta ja metsänomistajien roolia”, Jouko Marttila sanoo.
    ”EU:ssa on annettu liikaa päätösvaltaa ihmisille, jotka eivät ymmärrä suomalaista metsätaloutta ja metsänomistajien roolia”, Jouko Marttila sanoo. Kuva: Lari Lievonen
    Koti|Metsä
    13.12.202519:00
    Mari Ikonen

    Parhaiten oppii kantapään kautta. Jouko Marttilalle tulee edelleen tuskanhiki, kun hän muistelee kuinka kaatoi puun sähkölinjalle.

    ”Aurinko paistoi kuusen takaa, ja jotenkin se ilmajohto hävisi mun verkkokalvolta. Tiesin, että siinä menee sähkölinja, mutta väsyneenä en muistanut. Puu kaatui ja pam, alkoi hirveä rätinä. Se johto siellä sinkoili.”

    Ohi ajanut auto pysähtyi, kuljettaja tuli katsomaan, onko puun kaataja kunnossa, ja soitti sitten sähkölaitoksen miehet hätiin.

    ”Kymmenen minuutin päästä kaverit tuli ja pani virrat pois. Siitä tuli aika kallis kuusi.”

    ”Ajattelin, että sahaan vielä tämän tankillisen.”

    Pienempinä haavereina Marttila on pari kertaa hipaissut moottorisahalla jalkaansa, samaan kohtaan juuri saappaan yläpuolelle.

    ”Tilannekin oli sama. Karsin kaadettuja puita jo aika väsyneenä, nälkäkin oli, mutta ajattelin että sahaan vielä tämän tankillisen.”

    Iho raapiutui rikki, ja taas kertyi oppia. Sahuri alkoi ymmärtää, että evästaukojen pitäminen ei ehkä olekaan ajanhukkaa.

    Raivurihommissa kaatumisia epätasaisessa maastossa on kertynyt useita vuosien mittaan.

    ”Siinä ei auta, vaikka on harrastanut 50 vuotta judoa. Mutta ylös nouseminen on helpompaa, kun on hyvässä kunnossa.”

    Lapsuudenystävät Kuopiosta pääsivät Kuorevedelle rankasavottaan. Vas. Jouko Marttila, Jukka Pitkänen, Alpo Koivula, Osmo Koivula, Heikki Kolehmainen ja Kai Kalmari (istuu).
    Lapsuudenystävät Kuopiosta pääsivät Kuorevedelle rankasavottaan. Vas. Jouko Marttila, Jukka Pitkänen, Alpo Koivula, Osmo Koivula, Heikki Kolehmainen ja Kai Kalmari (istuu). Kuva: Jouko Marttilan arkisto

    Kuopiossa koulunsa käynyt ja aikanaan Helsinkiin opiskelemaan muuttanut viestintäyrittäjä omistaa suurehkon metsätilan Jämsän Kuorevedellä. Liponsalmen tila lohkaistiin Marttilan kantatilasta, kun se jaettiin 1920-luvun alussa kolmen sisaruksen kesken.

    Jouko omistaa tilasta kolme neljäsosaa ja hänen veljensä neljänneksen. Yhtymää hoitaa Jouko veljen antaman valtakirjan turvin.

    ”Minulla on kolme lasta ja veljellä yksi. Ajattelimme, että seuraavassa polvessa tulee sitten tasajako.”

    Serkuksista metsäasioihin on eniten perehdytetty Jouko ja Marja Marttilan kuopusta Juusoa. Tekniikan ylioppilas on ollut isän mukana varhaisperkauksilla ja rankametsällä.

    Metsätöiden ja vapaa-ajanvieton tukikohtana palvelee tilan vanha, hirsinen päärakennus.

    Vaimonsa kanssa Jouko on suihkuttanut hirvikarkotetta taimikoihin. Puolisolla on omaa perintömetsää Nilsiässä, jossa Joukon miltei 90-vuotias anoppi tekee vielä itse polttopuut. Myös Marttilan veljesten Jyväskylässä asuva äiti on vielä hyvässä kunnossa.

    Raivuutyössä voi tulla yllätyksiä. Joukon poika Juuso Marttila löysi lepikon ja kuusentaimien keskeltä karhun makuupaikkoja, ulosteita ja revittyjä kantoja.
    Raivuutyössä voi tulla yllätyksiä. Joukon poika Juuso Marttila löysi lepikon ja kuusentaimien keskeltä karhun makuupaikkoja, ulosteita ja revittyjä kantoja. Kuva: Jouko Marttilan arkisto

    Jouko Marttilan isä sai alle 80-vuotiaana sydänkohtauksen, ja sen jälkeen hänelle alkoi tulla muistioireita. Hän menehtyi viime vuonna.

    Vajaat kymmenen vuotta sitten Joukosta tuli isänsä edunvalvoja, ja samalla hänen piti alkaa opiskella metsäasioita.

    ”Aika vähän olin saanut isältä perehdytystä. Kyllä hän otti joskus mukaansa mettätöihin ja pari kertaa kävimme katsomassa perämetsiä, mutta ei hän muuten jakanut tietojaan.”

    ”Ehkä hän oli sen sukupolven miehiä, että puhuminen rahasta ja talousasioista oli hänelle äärimmäisen vaikeaa.”

    ”Onneksi meillä oli tehtynä ajoissa edunvalvontavaltuutus.”

    Edunvalvojana Marttilan piti tehdä metsäasioista tiliä Digi- ja väestötietovirastolle.

    ”Onneksi meillä oli tehtynä ajoissa edunvalvontavaltuutus. Jos siihen tulee virkaholhooja väliin, vielä vähemmän hän ymmärtää mitään puukaupoista tai metsänhoidosta, ja päätöksenteko lipuu pois perheeltä.”

    Omistusjärjestelyt omille jälkeläisille ovat kuusikymppisellä Marttilalla vielä meinaamisen asteella. Kauppa vai lahja? Jos pidättää hallintaoikeuden, olisiko se määräaikainen?

    ”Kymmenen vuoden päästä viimeistään pitää tehdä päätöksiä ja laittaa kaikki paperille.”

    Marttila on huomannut, että metsäkeskustelu on kärkevää. ”Olen mielelläni keskustelussa mukana, mutta en edusta mitään äärilaitaa.”
    Marttila on huomannut, että metsäkeskustelu on kärkevää. ”Olen mielelläni keskustelussa mukana, mutta en edusta mitään äärilaitaa.” Kuva: Lari Lievonen

    Se, että Suomessa on satoja tuhansia metsänomistajia, on Jouko Marttilan mielestä valtava vahvuus.

    ”EU:ssa sitä ei ymmärretä ollenkaan. Olen joskus sanonut, että jos EU tekee vielä lisää hallaa suomalaisille metsänomistajille, rupean kannattamaan EU-eroa.”

    Marttilan mielestä metsätalous eroaa muusta taloudesta juuri omistajuudessa, joka ei tarkoita pelkkää raaka-aineen omistamista.

    ”Suuri osa metsänomistajista rakastaa metsiään ja on juurtuneita niihin samalla tavalla kuin puut ovat juurtuneet.”

    Metsänomistajana Marttila on törmännyt kuluvan vuosipuoliskon nopeaan suhdannemuutokseen. Hänellä on Metsä Groupin kanssa tehtynä pystykauppa päätehakkuusta, joka on jo pari vuotta odottanut kunnon talvikorjuukelejä.

    Myrskytuhoja Liponsalmen metsiin on tullut vuosittain, kirjanpainajatuhot ovat onneksi olleet lieviä.
    Myrskytuhoja Liponsalmen metsiin on tullut vuosittain, kirjanpainajatuhot ovat onneksi olleet lieviä. Kuva: Jouko Marttilan arkisto

    Hiljattain hän yritti saada samaan kauppaan ja korjuuseen pienen harvennusleimikon, mutta ostomies sanoi, että ”meillä on nyt totaalikielto tehdä tarjouksia”.

    Puuta Marttila on myynyt myös UPM:lle ja lähisahoille. Yhden kilpailutuksen hän teki kokeeksi Kuution kautta.

    Pieniä energiapuuhakkuita hän on myynyt hankintakauppana. Rangat hän ajaa tienvarteen mönkijällä ja naapurin tekemällä peräkärryllä, jossa on isältä perityt amerikkalaisvalmisteiset, kymmeniä vuosia vanhat Messerschmittin renkaat.

    Liponsalmen metsätilaan kuuluu puolet Kuoreveden Kuoresalon saaresta, jonka paikkakuntalaiset tuntevat Marttilan saarena. Sinne Jouko Marttila suunnittelee 20 hehtaarin Metso-suojelualuetta, kunhan ohjelma saa lisärahaa.

    ”Se on hirveän monipuolista maastoa, siellä on lehtoa, kosteikkoa, karukkokangas, kalliota, puro, lähde. Ja yksi järjettömän iso haapa, yksinäinen jättiläinen.”

    Jouko Marttila suunnittelee 20 hehtaarin suojelualuetta Kuoresalon saareen, jossa on muun muassa tämä jättiläishaapa.
    Jouko Marttila suunnittelee 20 hehtaarin suojelualuetta Kuoresalon saareen, jossa on muun muassa tämä jättiläishaapa. Kuva: Jouko Marttilan arkisto

    Jos Jouko Marttila haluaisi antaa aloittelevalle metsänomistajalle kolme neuvoa, mitkä ne olisivat?

    ”Jos näyttää siltä, että olet perimässä metsää, ota sukupolvenvaihdos puheeksi ajoissa, jos vanhemmat eivät sitä ota. Eihän se helppoa ole, mutta vielä vaikeampaa on, jos vaikka edunvalvontavaltuutus jää tekemättä.”

    ”Kun sitten metsäomaisuus on siirtynyt sinulle tai perikunnalle, ala selvittää, missä ja millaisia metsät ovat ja mitä niille pitäisi tehdä. Tarvittaessa voi ottaa asiantuntijan avuksi. Ja tietysti asiat pitää sopia muiden perheenjäsenten kanssa, että löytyy yksimielisyys.”

    Kolmatta pointtiaan hän joutuu hetken miettimään.

    ”Ehkä se on se, että uusi omistaja ainakin kokeilisi pari vuotta, miltä taimikonhoito tuntuu. Siitä saa sekä fyysistä kuntoa että henkistä mielihyvää. Kokeilematta ei tiedä, miten palkitsevaa on nähdä työnsä jäljet. On hienoa nähdä taimien kasvavan, se on kuin lastenkasvatusta.”

    Marttila tosin myöntää, että hänellä on viha-rakkaussuhde varhaisperkaukseen, jota hän tekee vuosittain hehtaaritolkulla.

    ”Toisaalta on hemmetin kivaa, kun saa pelastettua pusikosta taimia esiin. Mutta jos urakkaa joutuu tekemään hyttys- ja paarma-aikaan, helposti siinä nousee se vihapuoli.”

    Jouko Marttila

    Vuonna 1961 syntynyt valtiotieteen tohtori ja viestintäyrittäjä, Kaiku Helsingin perustajaosakas.

    Työskennellyt aiemmin muun muassa toimittajana ja virkamiehenä Suomessa ja Lontoossa. Arvopaperi-lehden perustajaosakas ja mustan vyön judoka.

    Kirjoittanut useita taloustiedon oppikirjoja. Uusin teos Metsänomistajan käsikirja (Into) ilmestyi lokakuussa.

    Tekee Youtubeen ja Spotifyihin metsäaiheista podcastia Tapio Haarlaan kanssa.

    Perheeseen kuuluu puoliso, kolme aikuista lasta ja neljä lastenlasta.

    Asuu Helsingissä mutta viettää paljon aikaa Kuorevedellä, jossa hän omistaa veljensä kanssa vajaan 200 hehtaarin Liponsalmen metsätilan.

    Lisää aiheesta
    • Tässä oli ennen Metso-suojelualue. Kirjanpainajatuhojen takia suojelu jouduttiin purkamaan ja puut hakkaamaan.

      Metsänhoito | Metsänomistaja päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun: Metso-suojelu purettiin ja puut hakattiin

      Tilaajalle
    • Kantokäsittely pitää tehdä huolellisesti erityisesti terveissä metsiköissä. Kantokäsittelyn teho edellyttää, että kasvinsuojeluaine saadaan levitetyksi kantojen koko leikkauspinnalle.

      Metsänhoito | Leudot talvet siirtävät hakkuita kesäkaudelle – näitä asioita metsänomistajan kannattaa valvoa tarkasti

      Tilaajalle
    • Metsänomistaja saa valtion maksamista suojelukorvauksista suoran taloudellisen hyödyn.

      Metsiensuojelu | Suurmaanomistaja Finsilva tienaa rahaa luonnonsuojelulla – sinäkin voit

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänomistaja
    Jouko Marttila
    Kuorevesi
    metsänhoito
    yksityismetsänomistaja
    Opaskirjat ja ohjeet
    sähkölinja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 2

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa