

Oululaisen Kati Valjuksen sanoittaman Joulu joka toinen vuosi -laulun toinen säkeistö saattaa avata kuulijan kyynelkanavat:
”Vaikein on taas ilta / kun sä viimein soitat / sun riemu padot murtaa / hymyilen kun tiedän / pyörremyrskyn lailla taas mun rakkaimman lahjan kotiin saan / tässä on vielä opeteltavaa / tänä jouluna en pitää sua saa.”
Valjus oli pitkään työstänyt mielessään kappaletta eronneen vanhemman joulusta, jossa lapsi on vuorovuosin toisen vanhempansa luona.
Kun säveltäjät Jussi Rasinkangas ja Toni Nygård lähestyivät Valjusta voimaballadia muistuttavan sävellyksen kanssa, hän huomasi, että eroteema sopisi siihen.
Viime vuonna kappale voitti Jouluradion ja Aito Iskelmän joululaulukilpailun, jossa yleisö sai äänestää voittajan viiden finalistin joukosta. Tänä vuonna laulu ilmestyi Antti Ketosen levytyksenä.
Palautevyöryn perusteella laulu on tuonut varsinkin hiljattain eronneille vanhemmille lohtua. Sanoitus laajentaa käsitystä, millainen joulu voi nykyihmiselle olla. Kukin voi luoda uusia perinteitä ja tarjoutua vaikkapa vapaaehtoisesti työpaikkansa iltavuoroon.
Tänä vuonna samalta tekijäkolmikolta ilmestyi Arja Korisevan laulama Anna joulun jäädä sydämeen, ja jälleen laulu ylsi kilpailun finaaliin. Laulu edustaa perinteisempää tyyliä kuin edellinen.
”Kun jouluna tulee pysähdyttyä ja herkistyttyä maailman tapahtumille, annettaisiin sen olotilan jatkua eikä syöksyttäisi heti arjen kiireisiin”, Valjus selittää kappaleen viestiä.
Hän kirjoitti tekstiä loppukesällä, kun YK oli julistanut Gazaan nälänhädän. Laulussa pohditaan, kenelle joulu kuuluu ja voisivatko asiat olla hyvin muuallakin.
Joululauluja työstetään usein keskellä helteitä, sillä biisinteossa on monta vaihetta ennen kuin se on valmis esitettäväksi.
Valjus kertoo kirjaavansa ylös joulun tunnelmapaloja, jotta kesällä olisi helpompi virittäytyä aiheeseen.
Lauluihin tulee mukaan kuluvan vuoden ajankohtaisia aiheita, kuten vaikka Lähi-idän kärsimys.
”Kun olen itse kuuntelemassa Suvin joulukonsertteja ja porukka hiirenhiljaa kuuntelee minun sanomaani, ne ovat kyllä hienoja hetkiä.”
Valjus on vapaa toimittaja, joka haaveili pitkään laulujen sanoittamisesta. Ystäviensä kannustamana hän osallistui vuonna 2013 ammattiopisto Lappian lauluntekijäkurssille Torniossa.
Kurssi oli antoisa erityisesti siellä luotujen verkostojen ansiosta. Valjus onnistui saamaan ensimmäisen tekstinsä Suvi Teräsniskalle, kun artistin taustajoukoista kerrottiin, että tulevalla joululevyllä olisi tilaa vielä yhdelle kappaleelle.
Vuonna 2014 ilmestyi Joulun henki, jota kuullaan edelleen Teräsniskan suosituissa joulukonserteissa.
Lauluntekijälle on palkitsevaa, kun oma laulu soi radiossa. Kuitenkin paikan päällä kuultuna laulajan tulkinta voi aiheuttaa suoranaisen tunnevyöryn.
”Kun olen itse kuuntelemassa Suvin joulukonsertteja ja porukka hiirenhiljaa kuuntelee minun sanomaani, ne ovat kyllä hienoja hetkiä”, Valjus tunnelmoi.
Valjus on kirjoittanut sanat noin 50 julkaistuun lauluun. Joulun henki on hänelle itselleen edelleen yksi merkityksellisimmistä.
Laulun sanoma kiteytyy ajatukseen, että toivomuksia esittäessään on hyvä pysähtyä miettimään, mitä itsellä jo on.
”Itsensä äärelle pysähtyminen ja tyytyväisyys siihen, mitä minulla jo on, ovat samoja teemoja, joita pyöritän myös somesisällöissäni.”
Koko työuransa, noin 20 vuotta, Valjus on toiminut yrittäjänä. Hän kirjoittaa muun muassa sanomalehti Kalevaan sekä OP-Mediaan ja muihin asiakas- ja järjestölehtiin.
Toimittajan töiden ohella Valjus pitää Taloushaukka-nimistä blogia ja Instagram-tiliä. Sisällöissään hän rohkaisee pienituloisia sijoittamaan ja antaa vinkkejä pienen budjetin kierrätysremontteihin.
Valjus hankki ensimmäisen sijoitusasuntonsa yhdessä äitinsä kanssa vuonna 2015. Ajatus oli, että vuokratulot kerryttäisivät yksinyrittäjälle eläketurvaa.
”En hirveästi luota yel-järjestelmään.”
Pikkuhiljaa Valjus hankki lainarahalla lisää asuntoja. Yhdessä puolisonsa, valokuvaaja Mikko Törmäsen kanssa hän on remontoinut huonossa kunnossa olleita 1950-luvun asuntoja ajan henkeen sopivin materiaalein ja värivalinnoin. 50-luvun tyyliin sopivia kalusteita on löytynyt muun muassa Torista.
Haastattelupaikaksi valikoitui Valjuksen vuokralaiselta vapautunut yksiö, jonka keittiössä on mintunvihreiksi maalatut kaapit. Juuri tämänkaltaiset yksityiskohdat saavat monen vuokralaisehdokkaan silmät loistamaan. Kaikki eivät kaipaa kauttaaltaan valkoista sisustusta.
Nyt pariskunnalla on noin 20 asuntoa, joista osan he omistavat yhdessä. Käsillä tekeminen on molemmille mieluista.
”Olemme toistaneet hyväksi todettua edullisen ja kauniin kierrätysremontin konseptiamme.”
Valjus on huomannut, että toimittajan ja kuvaajan ammattitaito ovat auttaneet myös vuokraustoiminnassa. Potentiaaliset vuokralaiset arvostavat selkeää viestintää ja laadukkaita esittelykuvia.
Valjus on kertonut, että hän tavoittelee taloudellista vapautta 50-vuotiaana. Toteutuuko tavoite?
”Kyllä se alkaa olla ihan hyvällä mallilla. Asunnoista tulee jo sen verran, että pystyn kattamaan niillä pakolliset kulut”, puolen vuoden päästä viisikymppisiään juhliva Valjus kertoo.
Korkojen nousu Venäjän hyökkäyssodan alettua kutisti kassavirtaa, mutta koska Valjus ja Törmänen ovat hankkineet asuntoja melko edullisesti ja remontoimalla kohottaneet niiden arvoa, he eivät joutuneet ongelmiin.
Työntekoa Valjus ei suinkaan aio lopettaa.
”Haluan ehdottomasti tehdä töitä. Kirjoittaminen on intohimoni.”
Valjus aikoo valikoida entistä tarkemmin, mitä töitä tekee. Epämieluisia hän on jo karsinutkin.
”Silloin koen olevani taloudellisesti vapaa, kun voin päättää, mitä haluan tänään tehdä ja kenen kanssa teen yhteistyötä.”
”Silloin koen olevani taloudellisesti vapaa, kun voin päättää, mitä haluan tänään tehdä ja kenen kanssa teen yhteistyötä.”
Taloudellinen vapaus mahdollistaa paremmin esimerkiksi laulutekstien kirjoittamisen, koska aina ei voi tietää, saako siitä palkkaa ja jos saa, milloin palkka tulee.
Lauluntekijä saa palkkansa jälkikäteen tekijänoikeuskorvauksina vasta sitten, kun laulu soi esimerkiksi radiossa, konsertissa tai suoratoistopalvelussa.
Valjus arvioi, että kymmenestä laulutekstistä keskimäärin yksi päätyy julkaistavaksi lauluksi asti.
Vapaa-ajallaan hän lenkkeilee kultaisennoutajansa Lunan kanssa ja harrastaa muutakin liikuntaa. Hän nauttii myös tavallisista omakotitaloasumiseen liittyvistä asioista kuten lumitöistä.
Biisintekokuplaan päästäkseen hän karkaa kotiympyröistä usein mökille Hailuotoon.
49-vuotias vapaa toimittaja, sisällöntuottaja, sanoittaja ja valokuvaaja.
Koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri sosiologian alalta.
Tekstittänyt lauluja muun muassa Suvi Teräsniskalle, Sanille ja Arja Korisevalle.
Ylläpitää Taloushaukka-blogia ja samannimistä Instagram-tiliä, joissa puhuu muun muassa asuntosijoittamisesta.
Julkaisi viime vuonna kirjan Vastuullinen vuokranantaja yhdessä Hanna Silvolan kanssa.
Asuu Oulun Kuivasjärvellä. Perheeseen kuuluvat valokuvaaja-puoliso Mikko Törmänen sekä 15-vuotias poika.
Harrastaa koiran kanssa lenkkeilyä ja remontointia.