Ilmajoen Pojanluomalla asuvalla Harri Koivuniemellä on arvokas taito. Kun asiat tuntuvat menevän pieleen, hän kehottaa rauhoittumaan.
”Tekemätöntä paikkaa ei ole”, on miehen motto, ja puoliso Sirkka-Liisa Koivuniemi vieressä vahvistaa asian.
Tosin tiukkoja paikkoja on ollut, ja yksi niistä osuu 1990-luvun alkuun.
Vuonna 1992 Harri Koivuniemi työskenteli kirvesmiehenä rakennusliikkeessä. Illalla ja joskus öisinkin hän rakensi perheelleen taloa sekä hoiti peltojen puinteja jossain välissä.
Loka–marraskuussa talo valmistui, mutta juuri silloin lama iski päälle kaikessa kovuudessaan. Työpaikka meni konkurssiin, ja upouuden talon asuntolaina painoi päälle 15 prosentin korolla.
Kiireinen kesä oli mennyt 2–3 tunnin unilla, ja hetkeksi katosivat nekin.
”Toisaalta oli pelastus, että lama tuli. Lainan korot olivat karkaamassa ylöspäin sellaista vauhtia, ettei pitkään olisi enää selvitty”, pohtii Koivuniemi.

Talo on saanut viereensä suuren piharakennuksen, jonka ulkopuolella Milou-koira ottaa vieraat vastaan. Omat lapset ovat lentäneet jo pesästä, ja sijoituslapsista on jäänyt vain Mikko, joka istuu olohuoneessa ja katsoo hieman epävarman näköisenä tulijoita.
Mikko ei kuule eikä pysty liikkumaan kuin pyörätuolilla, mutta pariskunta lukee hänen tunteitaan sujuvasti. 35 vuoden yhdessäolo on hitsannut heidät yhteen.
Sijoituslapset tulivat vähitellen mukaan perheen elämään 1980-luvun lopulla, jolloin Sirkka-Liisa työskenteli Ilmajoen toimintakeskuksessa ohjaajana. Erään autistisen lapsen vanhemmat olivat uuvuksissa, ja Koivuniemet ryhtyivät tämän tukiperheeksi joka toinen viikonloppu.
Lapsi menehtyi vuonna 1990, ja heille tarjottiin Mikkoa sijoitukseen.
He lähtivät katsomaan tuki- ja osaamiskeskus Eskooseen monivammaista lasta, joka makasi korkeassa häkkisängyssä. Pienikokoinen ja sievä lapsi lähinnä nukkui.
Paluumatkalla Ilmajoelle juttu ei luistanut. Lopulta puoliso kysyi, mitä mieltä Harri oli.
”Mikäpä siinä”, oli vastaus.

Vuosien varrella heillä on ollut Mikon lisäksi kymmeniä lapsia sijoituksessa ja kesälapsina.
Ruokahuollossa on välillä käytetty luovia ratkaisuja. Kun omien lisäksi talossa oli usein viisikin ylimääräistä lasta, Harri ajoi leipomoon ja haki kerralla sieltä sata leipää.
Uudet perheenjäsenet ovat tulleet perheeseen usein kymmenen ikävuoden kieppeillä ja sitten aikuistuttuaan lähteneet omilleen. Osa pitää vielä yhteyttä ja käy tervehtimässäkin.
”Suhde lapsiin syntyy pikku hiljaa, kun pidetään huolta ja annetaan tilaa. Menee silti aikaa, ennen kuin kaikki perheessä sopeutuvat muutokseen”, Harri toteaa.
Puoliso vieressä lisää, että monilla on ennakkoluuloja sijoituslapsia kohtaan, mutta heillä on pelkästään hyviä kokemuksia.
Perheen omat lapset ottivat aina tulokkaat myönteisesti vastaan, vaikka toisinaan sijoitukseen tultiin aika nopeallakin varoitusajalla.
”Suhde lapsiin syntyy pikku hiljaa, kun pidetään huolta ja annetaan tilaa.”
Isänpäivänä Koivuniemi sai tunnustuksen työstään, kun ensimmäistä kertaa 48 isää palkittiin valtiollisella kunniamerkillä.
Hetki oli herkkä, kun valtakunnallisessa isänpäiväjuhlassa presidentti Alexander Stubb jakoi Presidentinlinnassa Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein.
Viralliset perusteet olivat, että palkittu on ollut lasten ja nuorten esimerkillinen kasvattaja, vastuullinen ja välittävä vanhempi ja hyvän arjen edistäjä sekä laajemminkin toiminut ”yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana”.

Koivuniemi kasvoi Koskenkorvan kylässä suurperheessä. Lapsia oli kymmenen, joista Harri oli kolmanneksi vanhin.
Isä työskenteli viinatehtaalla ja rakensi perheelle rintamamiestalon näköisen kodin 1956.
”Elämä oli köyhää rahallisesti mutta henkisesti rikasta. Sisältö tuli yhteisöllisyydestä.”
Sovussa oltiin sisarusten kesken silloin ja sen jälkeen. Pienistä asioista ei ole koskaan riidelty.
Kansalaiskoulun jälkeen Koivuniemi lähti Seinäjoelle ammattikouluun kirvesmieslinjalle naapurinmiehen esimerkin viitoittamana.
Armeijan mies hoiti alta pois hädin tuskin 17 vuotta täytettyään ja oli pataljoonan nuorin.
Asepalveluksen jälkeen elämä alkoi asettui lopullisesti uomiinsa elokuussa 1975, kun hän tapasi Sirkka-Liisan tansseissa. Lokakuussa mentiin jo kihloihin ja seuraavana vuonna naimisiin.
”Elämä oli köyhää rahallisesti mutta henkisesti rikasta.”

Sirkka-Liisa kertoo ihastuneensa Harrin iloisuuteen ja avoimuuteen sekä asenteeseen hoitaa asiat nopeasti valmiiksi. Harria puolestaan viehätti Sirkka-Liisan päättäväisyys.
”Hän osasi pitää järjestyksessä”, Harri sanoo ja myöntää, että hulivilin elämä päättyi joidenkin kavereiden harmitukseksi.
Parin vuoden päästä syntyi esikoinen Tuomas ja siitä muutaman vuoden välein Heidi ja Kyösti.
Hulivilin elämä muuttui, kun Harri kohtasi Sirkka-Liisan.
Perhe asui Harrin 1980-luvulla rakentamassa omakotitalossa Koskenkorvalla mutta haaveili pienestä maatilasta. Asia tuli Sirkka-Liisan vanhempien tietoon ja nämä sanoivat, ”turhaan kattelette, tästä saatte”.
Vuonna 1992 sukupolvenvaihdos piti tapahtua fyysisesti lähes saman tien, joten vanha talo pantiin myyntiin ja perhe muutti ”hollitupaan”, kuten he nykyään naapurissa olevaa vanhaa päätaloa kutsuvat.
Ajan mittaan tilalle otettiin mulleja, sikoja ja jos jonkinmoista elukkaa. Rahallisesti homma ei kannattanut, vaan leipä tuli päivätöistä. Suurin ilo eläimistä taisi olla omille ja sijoituslapsille, sillä pihalla riitti aina rapsutettavia.
Ensi vuonna Harri Koivuniemi täyttää 70 vuotta, ja silloin elämässä muuttuu muutama asia. Ensinnäkin pariskunta palaa naapuritaloon, jossa he Pojanluomalla aloittivat elämän 1992.
”Hollitupa” on Harrin osaavissa käsissä ja Sirkka-Liisan suuresti ideoimana kokenut muodonmuutoksen, ja talo on kalustettu rakkailla huonekaluilla ja kirpputorilöydöillä.
”Aluksi ajattelimme jättää jonkin seinän hirsirungolle. Kun purin seinää, paljastuikin, että se oli kuin tilkkutäkki.”
Hirret oli aikoinaan talkoilla purettu nuorisoseurantalosta ja siirretty tänne rungon värkeiksi.
”Yhdessä kohdassa sentään löytyi melko tasalaatuista hirsiseinää, joten jätimme pienen palan sitä näkyviin”, Harri kertoo.
Tuo paikka löytyy portaiden luota verhon takaa. Portaat vievät ullakolle, jonka piti ensin jäädä rakentamattomaksi.

Rakennustarkastaja kuitenkin kävi paikalla ja sanoi, että vintille nyt saisi samalla luvalla rakentaa vielä yhden huoneen.
”Minä ajattelin, että no sehän rakennetaan”, Harri sanoo.
Nykyisen talon myynti tuskin on ongelma, sillä Pojanluomalla myyntiin tulevat menevät kaupan nopeasti Seinäjoen läheisyyden ansiosta.
Aikuiseksi kasvanut sijoituslapsi Mikko jatkaa elämäänsä toisaalla, sillä pariskunnalla alkaa ikä tulla vastaan.
He katsovat toisinaan. Sirkka-Liisa myöntää, että asia huolettaa. Samalla tulee tunne, että asiaan on jo mietitty hyvä ratkaisu.
Syntynyt 1956 Koskenkorvalla ja asunut vuodesta 1992 Ilmajoen Pojanluomalla.
Eläkkeellä oleva kirvesmies, joka palkittiin isänpäivänä valtiollisella kunniamerkillä lasten ja nuorten esimerkillinen kasvattajana.
Naimisissa Sirkka-Liisa Koivuniemen kanssa. Pariskunnalla on kolme lasta.
Pariskunta on yli 30 vuotta ollut tukiperhetoiminnassa mukana, ja heillä on ollut kymmeniä sijoitus- ja kesälapsia.
Harrastaa tanssia ja remontoi yhä aikansa kuluksi.