
Eron jälkeen lapselle paras vaihtoehto on yksi koti ja runsaat kontaktit etävanhempaan. Näin sanoo Suomen tunnetuin lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.
”Toinen vanhempi voi hakea lasta vaikka futisharkkoihin ja jätskille. Lapsi voi olla hänen luonaan yötä joustavasti joskus keskellä viikkoa ja joskus pidemmän viikonlopun.”
Hän suhtautuu nihkeästi Suomessa yleistyneeseen vuoroviikkoasumiseen. Tässä mallissa lapsi asuu eron jälkeen vuorotellen äidin ja isän luona esimerkiksi viikko-viikko-järjestelyllä.
”Kritiikki ei tarkoita sitä, että en hyväksyisi vuoroviikkoasumista missään olosuhteissa tai että se on hirveän kauhean kamalaa lapselle”, Sinkkonen painottaa.
Mekanistisen mallin sijaan hän kehottaa päättämään asumisratkaisuista perhekohtaisesti ja vanhempien kotipaikkakunnan mukaan.
”Vanhemmat tuntevat omissa nahoissaan, miltä tuntuu pakata koko ajan laukkuja.”
Lastenpsykiatrian dosentti ehdottaa modernia asumisratkaisua eroperheille. Sinkkosen mallissa lapsi asuu lapsuuden kodissaan, mutta vanhemmat vaihtavat yöpaikkaa vuoroviikoin.
”Vanhemmat tuntevat omissa nahoissaan, miltä tuntuu pakata koko ajan laukkuja.”
Jari Sinkkonen on hämmästynyt vuoroviikkovanhempien haastatteluista, joissa hehkutetaan, että on ”ihanaa olla sinkku joka toinen viikko”.
”Ei. Et ole sinkku enää ikinä, olet lapsen vanhempi”, Pelastakaa lapset -järjestön entinen ylilääkäri tyrmää.