• Mökkeilyn alueellisissa maksuissa on suuria eroja – katso, tästä 25 suosituimman kunnan tilanne

    Mökkiläinen maksaa kiinteistöveroa, sähköä ja jätemaksuja keskimäärin 995 euroa vuosittain.
    Omakotiliitto kannustaa pitämään hyvää huolta omista taloista ja mökeistä.
    Omakotiliitto kannustaa pitämään hyvää huolta omista taloista ja mökeistä. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Mökki
    4.6.202608:39
    Juho Mäkelä

    Kesämökin omistaminen maksaa Suomessa hyvin eri verran riippuen siitä, missä mökki sijaitsee.

    Omakotiliitto selvitti kahdeksatta kertaa vapaa-ajan asukkaille lankeavia kunnallisia ja alueellisia maksuja.

    Kiinteistövero, sähkö ja jätemaksut ovat nousseet vuodessa enemmän ja useammalla paikkakunnalla kuin vuosi sitten. Samalla erot kuntien välillä ovat jyrkentyneet ja ovat nyt yli kaksinkertaisia.

    Viime vuodesta mökkeilyn kunta- ja aluekohtaiset maksut nousivat keskimäärin noin kolme prosenttia (30 euroa), kun luku oli vuosi sitten yhden prosentin (10 euroa). Kiinteistövero nousi vuodessa 3 euroa, sähkömaksu 25 ja jätemaksu 2 euroa.

    Kalleimmat kunta- ja aluekohtaiset maksut ovat vertailussa mukana olevista kunnista Savonlinnassa mökkeilevällä. Siellä vapaa-ajan asunnon kiinteistövero, sähkö ja jätemaksut maksavat yhteensä 1 427 euroa vuodessa. Seuraavaksi kalleimmat kunnat ovat Mikkeli, Kangasala, Kuopio ja Puumala.

    Edullisimmassa kunnassa Oulussa vastaavat maksut jäävät 649 euroon eli reilusti yli puolta pienemmiksi. Vertailun seuraavaksi edullisimmat kunnat ovat Pori, Mustasaari, Kouvola ja Kittilä.

    Keskimäärin mökkiläinen maksaa kiinteistöveroa, sähköä ja jätemaksuja 995 euroa vuosittain.

    Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander kertoo, että vertailun avulla liitto tuo esiin alueellisten maksujen kehitystä ja vaihtelua mökkikuntien välillä.

    ”Mökin hankinta- ja remonttikustannusten lisäksi mökkeilystä tulee kustannuksia vertailun maksuista, kuten kiinteistöverosta, joita ei aina huomaa etukäteen miettiä”, Marju Silander sanoo tiedotteessa.

    Vertailussa mukana olevat 25 suurinta mökkipaikkakuntaa kattavat noin 146 000 kesämökkiä eli lähes kolmanneksen kaikista Suomen mökeistä.

    Vertailun kallein vapaa-ajan asukkaan kiinteistövero on Kangasalla, 679 euroa, ja edullisin Kittilässä, 210 euroa.

    Kalleimpia jätemaksuja maksetaan Mustasaaressa, 80 euroa, edullisempia Kangasalla, 21 euroa.

    Kalleimmat sähkömaksut ovat Savonlinnan, Mikkelin, Puumalan ja Mäntyharjun alueella mökkeilevillä, 802 euroa vuodessa, edullisimmat Oulussa, 333 euroa.

    Ihan kaikkialla hinnat eivät ole nousseet, sillä Parainen tekee poikkeuksen nousutrendiin. Siellä maksut laskivat muutaman euron, kun jätemaksut alenivat viime vuodesta jopa 24 prosenttia (15 euroa).

    ”Olisi tärkeää, että kotitalouksilla riittää taloudellisia varoja myös remontteihin, kuten energiatehokkuuden parantamiseen tai esteettömyyden lisäämiseen.”

    Omakotiliitto kannustaa pitämään hyvää huolta omista taloista ja mökeistä. Siksi pitkään jatkunut kustannusten nousu aiheuttaa liitossa huolta.

    ”Se rokottaa väistämättä kukkaroa ja vähentää mahdollisuuksia teettää remontteja. Olisi tärkeää, että kotitalouksilla riittää taloudellisia varoja myös remontteihin, kuten energiatehokkuuden parantamiseen tai esteettömyyden lisäämiseen, joka ikääntymisen myötä on tärkeä tekijä mökin käytettävyydessä”, Marju Silander sanoo.

    Hän muistuttaa, että remonttien teettäminen tarjoaisi myös työpaikkoja mökkikunnissa.

    Vertailussa tarkasteltiin 25 suurimman mökkipaikkakunnan vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveroa, sähkömaksuja ja jätemaksuja.

    Laskennassa käytettiin esimerkkimökkiä, joka on 50-neliöinen, 35 vuotta vanha sähköistetty puurakenteinen vapaa-ajan asunto omalla 4 500 neliön tontilla. Mökin sähkönkulutukseksi arvioitiin 1 000 kWh vuodessa.

    Selvityksen toteutti KTI Kiinteistötieto Oy Omakotiliiton toimeksiannosta.

    Ihan kaikkialla hinnat eivät ole nousseet, sillä Parainen tekee poikkeuksen nousutrendiin.

    Lisää aiheesta
    • Kalleimmissa kunnissa kuntakohtaisia maksuja lankeaa mökkiläiselle maksettavaksi lähes kaksinkertainen määrä verrattuna edullisimpaan kuntaan.

      Koti | Mökkeilyn kuntakohtaisissa maksuissa rajuja eroja: Maksettavaa voi tulla lähes tuplamäärä halvimpaan verrattuna − katso tästä 20 suosituimman kunnan tilanne

      Tilaajalle
    • Suomalainen kaipaa luontoon. Se on yksi keskeisimmistä suomalaisten mökkeilyinnon selittäjistä.

      Mökki | Sähköliittymän sijaan aurinkopaneelit ja akut – ajatukset mökkeilystä muuttuvat tarpeiden mukaan

    • Kesälomalla panostetaan hyvää ruokaan, vaikka matkustamisesta pihisteltäisiin.

      Kodin talous | Kesälomaan käytetään 40 euroa viime vuotta vähemmän – näin saat rahat riittämään

    • Sakari Salmi ja Susanna Nikula löysivät toisensa toistakymmentä vuotta sitten, ja mökkeilystä tuli rakas harrastus.

      Mökki | Mökki kuivalla maalla sai elämää sykkivän lammen, kun perhe patosi puron

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    mökkeily
    kiinteistövero
    sähkömaksu
    jätemaksu
    Omakotiliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja