Olisitko arvannut, että talosi paikalla on voitu asua satoja tai tuhansia vuosia? Tällaisissa paikoissa esi-isät viihtyivät

Monet talot ja tilat voi ajoittaa vuosiin 1918–1958. Tuona aikana eduskunta romutti vuokraviljelyjärjestelmän, asutti evakot ja auttoi rintamamiehet uuden elämän alkuun.

Ennen sotia niin sanottu torpparilaki antoi vuokramailla elantonsa hankkineille torppareille, lampuodeille ja mäkitupalaisille oikeuden lunastaa vuokra-alueensa. Uusia pientiloja syntyi näistä noin 90 000 ja muita pientiloja päälle 30 000.

Tämä tarkoitti väistämättä suurten tilojen pilkkomista. Tuolloin esimerkiksi parhaimmillaan 2 000 hehtaarin Rinta-Kurikan tila Kurikassa pilkkoutui kymmeniksi tiloiksi.

Tilan maaomaisuudesta jäi sen jälkeen alle kymmenesosa, joskin sitä pilkottiin jälkeenpäin myös normaaleissa perinnönjaoissa.

”Usein unohtuu, että monet torpparitkin olivat suvun miehiä. Vanhin poika peri maat, ja muut jäivät usein vuokraviljelijöiksi”, kertoo Rinta-Kurikan nykyinen isäntä Olavi Kandolin.

Reilut sata tuhatta pientaloa ja asutustilaa nousi sodan jälkeen, kun rintamamiehet ja evakot asutettiin maanhankintalailla. Maata oli löydyttävä uuden elämän alkuun, ja jälleen myös Rinta-Kurikan tilukset pienenivät.

Rinta-Kurikan tilalla oli aikoinaan maata jopa 2 000 hehtaaria, mutta tila pilkkoutui jo sata vuotta sitten kymmeniin pienempiin tiloihin. Kuva: Taina Renkola

Pientilojen syntyhistoria on samankaltainen eri puolilla Suomea. Myös rakennukset muistuttavat toisiaan arkkitehtuuriltaan ja rakennustavaltaan.

Ennen sotia rakennettiin pääasiassa hirrestä, ja sotien jälkeen taas yleistyi tolpparunkoinen tyyppitalo purueristeineen. Tämän jälleenrakentamiskauden tyyppitalon, joita kutsutaan rintamamiestaloiksi, tunnusmerkkejä ovat muun muassa noppamainen arkkitehtuuri ja harjakatto.

Toisaalta rakennuksia on usein remontoitu ja laajennettu eri aikakausien tyyleillä. Hyvänä esimerkkinä käyvät rintamamiestaloihin 1960–70-luvuilla rakennetut lisäsiivet, ”elintasopahkat”.

Perustuksistakin voi päätellä jotain. Vanhemmissa rakennuksissa käytettiin luonnonkiviä tai lohkottuja kiviä. Sotien jälkeen valettiin betonilla.

Suomenselän seutu kärsii monen muun seudun tavoin muuttotappiosta. Kuvan autioksi jäänyt tila sijaitsee Karstulassa. Kuva: Petteri Kivimäki

Kunnan rakennusvalvonta on oiva lähde, jos oman talon historia osuu pientilojen synnyn ajanjaksoon. Toisinaan rakentajalle osoitettiin taajamissa tietty rakennuspaikka ja iskettiin tyyppipiirustukset käteen.

Maatilojen tyyppipiirustuksia luotiin moneen lähtöön Maaseudun keskusrakennustoimistossa.

”Sieltä löytyy tyyppipiirustuksia rakennusten lisäksi muun muassa navetoista”, kertoo intendentti Saija Silen Keski-Suomen museosta.

Merkittävät teollisuuslaitokset esimerkiksi paperiteollisuudessa taas rakensivat työläisille asuntoja, ja tietoja niistä löytyy konsernien omista arkistoista sekä Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistosta (ELKA).

Silen on huomannut mielenkiintoisen asian. Ihminen löytää parhaimmat paikat asua, ja ne pysyvät pitkälti samoina sukupolvelta toiselle.

”Vanhat kulkuyhteydet ja vesireitit ovat pitkälti määritelleet sen, mihin kulttuuri kerrostuu aina kivikaudelta tähän päivään saakka.”

Kiikoisissa kuvattua maalaisidylliä vuonna 1956, jolloin maaseudulla oli vireää ja suuret ikäluokat syntyivät. Kuva: Merja Åkerlind

Niinpä alueen vanhalla kantatilalla on todennäköisesti asuttu satoja tai jopa tuhansia vuosia, vaikka niistä ei enää olisi jälkeäkään.

Menneet sukupolvet eivät olisi rakentaneet vaikkapa savipelloille, kuten viime vuosikymmeninä on tehty monessa taajamassa parhaiden rakennuspaikkojen huvettua. Silen on epäileväinen, asutaanko niissä vuosisatoja.