• Tiesitkö? Tämä erottaa trombin ja tornadon

    Trombiksi tai tornadoksi kutsuttuja sääilmiöitä on havaittu kaikissa maanosissa Etelämannerta lukuun ottamatta.
    Trombi syntyy kuuro- tai ukkospilven nousuvirtauksen yhteyteen ja voi puiden katkomisen lisäksi esimerkiksi napsia mukaansa kaikenlaista kattotiilistä pihakalusteisiin. Kuva ei liity juttuun.
    Trombi syntyy kuuro- tai ukkospilven nousuvirtauksen yhteyteen ja voi puiden katkomisen lisäksi esimerkiksi napsia mukaansa kaikenlaista kattotiilistä pihakalusteisiin. Kuva ei liity juttuun. Kuva: Pekka Fali
    Koti|Ilmastonmuutos
    3.8.202513:00
    Tuovi Mäkipere

    Jos trombi sattuu iskemään omaan metsään, mielipahan määrä voi nousta melkoisiin lukemiin, sillä puut saattavat pahimmillaan näyttää tulitikkuaskista pudonneilta tikuilta. Mutta mikä tällainen yleensä heinä–elokuussa esiintyvä sääilmiö oikein on?

    Trombi syntyy kuuro- tai ukkospilven voimakkaan nousuvirtauksen yhteydessä. Maan tai veden pinnassa trombin halkaisija on tavallisesti muutamista kymmenistä satoihin metreihin, ja suppilomaisen pyörteen liikkeen voi havaita pölyn, irtoaineksen tai vesipärskeiden perusteella.

    Ilmassa pyörivän trombin tuulen nopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa, ja se voi aiheuttaa huomattavia tuhoja kulkureitillään. Vesistön yllä esiintyviä trombeja kutsutaan vesipatsaiksi.

    Lisää aiheesta
    • Trombi kaatoi metsää nelisen hehtaaria.

      Metsä | Parkanon ison metsätuhon aiheuttikin harvinaisen voimakas trombi

    Trombiuutisia lukiessaan ei välttämättä tule ajatelleeksi, että samalla ilmiöllä on Atlantin toisella puolella eri nimi. Eurooppalaistrombien Amerikan-sisaruksia nimittäin kutsutaan tornadoiksi.

    Näitä trombiksi tai tornadoksi kutsuttuja sääilmiöitä on havaittu kaikissa maanosissa Etelämannerta lukuun ottamatta.

    Planeetan pahimmat tornadotuhot ovat sattuneet Yhdysvalloissa, jossa Meksikonlahden lämmin ilma ja Keskilännen isot tasangot muodostavat otolliset tornado-olosuhteet.

    Lisää aiheesta
    • Jari-myrsky puhalsi Perämerellä yli 34 metriä sekunnissa Kalajoella. Sisämaassakin mitattiin kovia myrskypuuskia. Esimerkiksi Sotkamossa tuulen voimakkuudeksi mitattiin 26,6 metriä sekunnissa.

      Sää | Termien tunteminen helpottaa sääennusteen ymmärtämistä

      Tilaajalle

    Arkikielessä trombeiksi saatetaan kutsua myös toisenlaista pyörreilmiötä, nimittäin pölypyörteitä. Pölypyörteet ovat lyhytikäisiä pyörteitä, jotka syntyvät yleensä pilvettömässä säässä eivätkä ukkos- tai kuuropilven yhteydessä.

    Pölypyörteet ovat pienempiä ja vähemmän voimakkaita kuin trombit, ja niiden halkaisija on yleensä muutamasta metristä noin kymmeneen metriin. Ne voivat nostaa mukaansa kevyitä esineitä ja pölyä, mutta eivät aiheuta suuria tuhoja.

    Lähteet: Ilmatieteen laitos, Tieteen Kuvalehti

    Lisää aiheesta
    • Trombeja havaitaan useimmiten iltapäivällä tai alkuillasta. Ne voivat aiheuttaa monenlaista tuhoa.

      Sää | Trombit ovat kesän ukkoskuuroihin liittyvä ilmiö − meteorologi kertoo mielipiteensä trombien kuvaamisesta ja paljastaa, miten itse suojautuisi niiltä

      Tilaajalle
    • Viime viikonloppuna vesipatsaita näkyi useampi Kustavissa.

      Sää | Meteorologi kehottaa ottamaan trombit vakavasti – ”Trombin lähestyessä tulee siirtyä sisätiloihin tukevaan rakennukseen pois ikkunoiden lähettyviltä”

    • Keski-Suomessa kasvanut meteorologi Matti Huutonen kertoo seuranneensa aina paljon säätä ja luontoa.

      Harrastukset | Armeija sysäsi Keski-Suomessa kasvaneen suosikkimeteorologi Matti Huutosen sääalalle – ”Istumalihaksia on vaadittu”

    • Ympäristö | Tiesitkö: Tämä puu näytti samalta 60 miljoonaa vuotta sitten ja on selvinnyt atomipommista ja hirmumyrskystä – eräs sääilmiö oli kuitenkin koitua sen kohtaloksi

    Artikkelin aiheet
    trombi
    tornado
    vaihtuvat sääolot
    ilmasto
    luonnonilmiöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire