• Tiesitkö? Kaikki eivät pysty kuvittelemaan, miltä mansikka näyttää

    Yksi sadasta ihmisestä näkee maailman eri tavalla kuin toiset.
    Jos ihmisellä on afantasia, hän ei pysty loihtimaan mieleensä kuvaa vaikkapa mansikasta silloin, kun hänen silmiensä edessä ei satu olemaan mansikkaa.
    Jos ihmisellä on afantasia, hän ei pysty loihtimaan mieleensä kuvaa vaikkapa mansikasta silloin, kun hänen silmiensä edessä ei satu olemaan mansikkaa.  Kuva: Saara Lavi
    Koti|Hyvinvointi
    19.7.202620:00
    Tuovi Mäkipere

    Millainen kuva mieleesi nousee sanasta ”mansikka”? Tai pystytkö kuvittelemaan, miltä näyttää tyyni järvi kesäyönä?

    Valtaosa ihmisistä voi loihtia mieleensä enemmän tai vähemmän tarkan kuvan herkullisenpunaisesta marjasta ja postikorttimaisen järvimaiseman. Kuitenkin noin prosentilla ihmisistä mielikuvitus ei tuo katseltavaksi kuvia.

    Jos ihmisellä sattuu olemaan afantasia, he kyllä tietävät, miltä mansikka tai perisuomalainen järvimaisema näyttävät, mutta he eivät pysty näkemään sielujensa silmin näitä asioita.

    Afantasiaa tutkitaan muun muassa psykiatriassa ja neurologiassa monista eri näkökulmista.

    Aiemmin oletettiin, että afantasia johtuisi täydellisestä visuaalisen informaation käsittelyn puutteesta, mutta nykyään tiedetään, että aivojen näköalueet ovat kyllä aktiivisia, kun afantaasikkoa pyydetään kuvittelemaan.

    Aktiivisuus ei vain muutu tietoiseksi kokemukseksi.

    Visuaalisen mielikuvituksen kyvyllä tarkoitetaan yksilön kykyä luoda mielessään kuvia esineistä ja tilanteista, jotka eivät ole hänen silmiensä edessä. Tämä kyky visuaaliseen mielikuvitukseen ei kuitenkaan ole ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai ei ole.

    Eri ihmiset asettuvat eri pisteisiin visuaalisen mielikuvituksen jatkumolle, jonka ääripäissä ovat afantaasikot, joilta mielikuvat puuttuvat kokonaan, ja ihmiset, joilla on hyperfantasia, eli poikkeuksellisen elävä visuaalinen mielikuvitus.

    Afantasia ei välttämättä haittaa ihmisen elämää. Hän saattaa esimerkiksi tunnistaa tuttunsa kadulla, vaikkei pystykään loihtimaan kuvaa samasta henkilöstä sielunsa silmin.

    Myöskään luovuus ei riipu kyvystä nähdä visuaalisia mielikuvia, vaan afantaasikko saattaa kokea muilla tavoin, mitä hän haluaa luoda.

    Lähde: Science 10.10.2025, NLM 22.9.2024, Tieteen Kuvalehti 25.9.2024

    Lisää aiheesta
    • Väsymys huonontaa suoritusta, olipa kyse fyysisestä jaksamisesta tai muistamisesta. Omien aivojen kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota, jos ajatus katkeilee, liikkuminen tuntuu epävarmalta tai kömpelöltä tai jos alkaa huimata tai horjahdella.

      Terveydenhuolto | Aivojen alamäki voi alkaa jo 30-vuotiaana – viimeistään viisikymppisen on syytä kokeilla, luonnistuvatko nämä liikkeet

      Tilaajalle
    • Juha Lempiäinen painottaa monimuotoisen lähiluonnon merkitystä ihmisten terveydelle.

      Hyvinvointi | Neurologi näkee työssään ekokriisin ja valintojen vaikutukset terveyteen: Luvassa tauteja, ahdistusta ja loisia

      Tilaajalle
    • Noin joka neljännellä suomalaisella on todennäköinen työuupumus. Ihminen pärjää työssään, mutta kärsii jatkuvasti uupumusoireista, selviää Työterveyslaitoksen sivuilta.

      Hyvinvointi | Työuupumus vastaa pahimmillaan masennusta, mutta tästä syystä sitä ei pidetä sairautena Suomessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afantasia
    hyperfantasia
    mielikuvitus
    aivot
    neurologia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa