

Juice Leskinen (1950–2006) teki Suomessa ainutlaatuisen uran laulajana, lauluntekijänä, runoilijana ja kirjailijana. Keväällä 2002 Juice tapasi kantapaikassaan aulabaarissa tamperelaisen seurakunnan suntion Sarin.
Sari oli viettämässä nelikymppisiään. Hänen veljensä pyysi, että Leskinen laulaisi onnittelulaulun hänen siskolleen. Siitä alkoi rakkaustarina, joka kesti Juicen kuolemaan saakka.
Nyt Sari Leskinen kertoo Tuomas Marjamäen kirjoittamassa tietokirjassa, millaisia olivat Suomi-rockin kantaisän viimeiset neljä vuotta.
”Juice oli fyysisesti huonossa kunnossa ja henkisesti alamaissa ennen Saria. Moni on sanonut, että parisuhde antoi Juicelle lisää elinvuosia”, Marjamäki sanoo.
Aikaisemmissa naissuhteissaan Juice oli monesti häipynyt kapakkaan sanomatta sanaakaan. Sarin aikana näin ei käynyt koskaan.
Ensimmäisillä treffeillään Juice Leskinen esitteli Sarille yhden kalleimman aarteistaan: kirjeen Kalle Päätalolta. Vuonna 2000 kuollut Päätalo oli Juicelle tärkeä ihminen sekä kirjoittajana että ystävänä.
”Joka ei ole lukenut Päätaloa, ei tiedä Suomesta mitään”, Juice tapasi sanoa.
”Juice heräsi aikaisin aamulla ja valvoi yöllä. Hänellä oli samanlainen unirytmi kuin kissoilla.”
Myös perheen yhteiset kissat toivat pehmeyttä elämään.
”Juice esimerkiksi opetti öisin Viljo-kissalle latinaa. Juice heräsi aikaisin aamulla ja valvoi yöllä. Hänellä oli samanlainen unirytmi kuin kissoilla. Leskinen torkkui nojatuolissa silloin kuin nukutti.”
Hän tiesi paljon ravitsemuksesta ja syötti Sarille terveellisiä palkokasveja. Yksin ollessaan Leskinen nappaili jääkaapista Koskenlaskija-sulatejuustoa, mutta seurassa hänestä kuoriutui loistava kokki.
Yksi miehen tunnetuimpia bravuureita oli Lamminpään lumous.
Pääraaka-aineena olivat ohuiksi nuijitut porsaan sisäfileet, jotka paistettiin pannussa voissa ja maustettiin dijon-sinapilla, tomaattipyreellä, kanelilla, currylla ja inkiväärillä sekä yrttisuolalla. Päälle lorautettiin kuohukermaa. Herkku tarjoiltiin herneillä höystetyllä riisillä ja koristeltiin tuoreella salvialla.
”Olen itse opetellut Juicen Lamminpään lumouksen, ja se maistuu vähän nepalilaiselta. Vaihdoin possun tilalle kanan, koska se sopii ruokaan paremmin”, Marjamäki vinkkaa.

Juice Leskisen konservatiivisuus avioitumisrituaalissa yllätti Sarin. Leskinen pyysi Sarin isältä tyttären kättä. Kosinnasta meni vuosi kihlautumiseen ja kihloista vuosi avioitumiseen.
Kuopion piispa Wille Riekkinen vihki pariskunnan Tampereen Lapinniemen kappelissa kesäkuussa 2004.
Työ kirkon suntiona oli Sari Leskiselle työtä, ei mikään kutsumus. Sen sijaan Juice Leskistä kiinnostivat suuresti taivaalliset asiat.
”Juicella tuntui olevan asiallinen ja utelias suhde yläkertaan. Leskinen ei halunnut pilkata uskontoa, mutta hän pilkkasi ihmisiä, jotka ratsastivat uskonnolla”, Marjamäki kertoo.
Juicella ja hänen äidillään Eini Kuikalla oli läheinen mutta toraisa suhde. Marjamäen mukaan Eini oli todellinen vanhan kansan savolaisemäntä.
Äiti oli huolissaan, miten poika pärjäisi, kun hänellä ei ollut ”mehtää” eikä kunnon ammattia. Hän tapasi myös nalkuttaa Juicen kaljanjuonnista ja naisista.
Kesällä 2003 Eini myi Juankosken omakotitalonsa ja muutti Sarin ja Juicen seinänaapuriksi Tampereelle.
”Einin Tampereelle muutto oli Juicen idea. Kun Eini Kuikka pistäytyi kylässä poikansa luona, kaikilla nousivat joskus desibelit”, Marjamäki kuvailee.

2000-luvulla Juice teki paljon duokeikkoja yhdessä ystävänsä Ari ”Kankku” Kankaanpään kanssa. Leskinen oli hankalan esiintyjän maineessa.
Tuomas Marjamäki oli seuraamassa Leskisen keikkaa Kangasalla kesäkuussa 2002. Hän soitti myöhemmin Ilta-Sanomien toimittajan ominaisuudessa Juicelle, koska miehellä oli järkyttävän kokoinen tikattu haava päässään.
”Juice rämpytteli kitaraa ja oli töykeä yleisölle. Pahantuulinen artisti lauloi lähinnä uuden albuminsa Vaiti aivan hiljaa -biisejä. Hän suostui lopulta esittämään 15. yön ja Syksyn sävelen säestämällä komppikitaralla yleisön laulua.”
Juicen ja Mikko Alatalon ystävyys tiivistyi taas uudella vuosituhannella. Miesten keskinäinen suhde oli ristiriitainen. Senaattori ja boheemi -levyn myötä parivaljakko teki muutamia yhteisesiintymisiä.
Vantaan keikalla Alatalo ripitti Leskistä härskeistä alapäävitseistä.
”Juicen jutut eivät kestäneet silloin päivävaloa eivätkä nyt senkään vertaa. Nykyään hän tulisi varmasti canceloiduksi”, Marjamäki pohtii.
Juice Leskisellä oli diabetekseen liittyvä komplikaatio eli munuaissairaus.
Leskinen kävi säännöllisesti dialyysihoidoissa, mutta hän harvensi omin päin käyntejä sairaalassa. Marjamäen mukaan hän tulkitsi väärin parantuneita veriarvojaan.
Juice Leskinen kuoli 24.11.2006 TAYS:issa Tampereella. Sari Leskinen oli esittänyt STT:n tiedotteessa toiveensa surra rauhassa, mutta se ei tietenkään toteutunut. Leskinen oli yksi tunnetuimmista suomalaisista.
Sarin ovikelloa pimpotti myös Iltalehden silloinen toimittaja Sanni Grahn (nykyinen ministeri Grahn-Laasonen). Hän työnsi kukkapuskan lesken syliin.
Vaikka Juice Leskinen oli vakavasti sairas, hän säilytti Marjamäen mukaan huumorinsa ja elämänasenteensa viimeiseen syksyyn saakka.