• Työhönsä uuvahtanut Iiris Ruusunen opettelee puutarhanhoitoa ja aikuisen naisen elämää eron jälkeen

    Siirtolapuutarha tarjoaa mainion miljöön hyväntuuliselle kesäkirjalle.
    Leeni Peltosen esikoisromaani ammentaa hänen omista kokemuksistaan siirtolapuutarhamökin omistajana.
    Leeni Peltosen esikoisromaani ammentaa hänen omista kokemuksistaan siirtolapuutarhamökin omistajana. Kuva: Petri Mast
    Koti|Kirjallisuus
    31.7.202623:00
    Arvio
    Mari Ikonen

    Keski-ikäinen nainen kaipaa elämänmuutosta. Tuttu alkutilanne monista niin sanotun feelgood-lajityypin kirjoista.

    Leeni Peltosen esikoisromaanissa työkuvioihinsa uuvahtaneen kirjastonhoitaja Iiris Ruususen ei tarvitse etsiä itseään Provencesta asti.

    Rutkasti henkisen kasvun paikkoja löytyy Iiriksen vasta hankkiman siirtolapuutarhamökin pihalta ja naapurustosta.

    Kirja alkaa kesäkuun alusta, kun uudella mökkipalstalla kukkivat narsissit ja lemmikit, ja päättyy elokuun lopun puutarhajuhliin, joita koristavat Iiriksen ruttuisista juurakoista omin käsin kasvattamat daaliat.

    Kasvukauden mittaan päähenkilö oppii paljon puutarhanhoidosta ja lukija kätevästi hänen mukanaan. Samalla lukija voi arvioida, olisiko hänestä itsestään siirtolapuutarhaelämään.

    Romaanin pääpaino on lajityypillisesti ihmissuhteissa.

    Juoni tempaa mukaansa myös ne, joita kukat ja kasvimaat eivät loputtomasti kiinnosta. Mansikkatie-nimisen kirjasarjan aloittavan romaanin pääpaino on lajityypillisesti ihmissuhteissa.

    Iiris Ruusunen on eronnut, tosin ex-mies häiriköi viesteillään. Aikuiset lapset ovat kaikonneet omille teilleen. Lapsuudenperheestä on jäljellä pikkuveli, joka asuu kaukana Kainuussa.

    Siirtolapuutarhasta Iiris löytää uusia tuttavia. On hengenheimolaiselta vaikuttava Sohvi, herttainen mutta ikääntyvä Sinikka, aina kiukkuiselta vaikuttava Kirsi. Kaikista tulee esiin myös täydentäviä puolia.

    Iiriksen elämään astuu myös miehiä ja heidän mukanaan romanttisia väärinkäsityksiä. Lukijan ei tarvitse pitkään vaivata päätään sillä, ken on ketku ja kuka kasvatuskelpoinen.

    Tarina etenee juurevasti. Puutarhamyymälään menee liikaa rahaa, ja mökistä paljastuu vesivahinko. Orapihlaja-aita pitää leikata, välillä kitketään talkoilla metsästä jättipalsamia, ja liedellä kiehuu kasviskeitto oman palstan sadosta.

    Leeni Peltonen on kokenut toimittaja ja entinen Kotilieden päätoimittaja. Daalioita ja sipulinvarsia -romaanista tekee erityisen rentouttavaa luettavaa se, että se on niin hyvin kirjoitettu.

    Kirja on kuin huolella perustettu ja tarkkaan hoidettu kasvimaa, josta lukijan ei tarvitse itse kitkeä vesiheinää tai ohdakkeita.

    Sarjan toinen osa Chilejä ja köynnösruusuja ilmestyy ensi keväänä.

    Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia. 334 sivua. Docendo 2026
    Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia. 334 sivua. Docendo 2026 Kuva: Docendo
    Lisää aiheesta
    • Enni Mustosen (Kirsti Manninen) Pappilan piika tarjoaa nautittavaa ajankuvaa 1870-luvun  Etelä-Pohjanmaalta.

      Kirjallisuus | Äitienpäivän suosikkikirja vie häjyjen Etelä-Pohjanmaalle – mukana on kinkerit, kökät, häät ja hautajaiset

    • Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarja oli suurmenestys. Pyykkipäivä aloittaa uuden Puistokadun pesula -sarjan.

      Kirjallisuus | Hurmaava kertomus saa pohtimaan, pitäisikö itsekin perustaa pesula

    • Tuija Lehtisestä kirjailijan työssä on parasta vapaus. ”Saa tehdä kirjaa silloin, kun hyvältä tuntuu. Kun saa palautteen, että joku on tykännyt kirjasta, niin ne ovat niitä hienoja hetkiä.”

      Kirjallisuus | Kehno menestys lukion äidinkielessä ei estänyt Tuija Lehtistä tulemasta kirjailijaksi – mieheltä saatu tietokone siivitti uran lentoon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    feelgood
    siirtolapuutarha
    puutarhanhoito
    romaani
    Leeni Peltonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki