Nyt on aika keskustella, pitäisikö kuntien saada verottaa mökkiläisiä

Oulussa järjestettiin Karjalaiset kesäjuhlat kesäkuun toisena viikonloppuna. Kaupunki täyttyi viikonlopun aikana karjalaisista perinneasuista, ja Oulun torilla tai Rotuaarilla saattoi päästä seuraamaan karjalaista lippukulkuetta.

Karjalaiset kesäjuhlat on Karjalan liiton kahden vuoden välein järjestämä juhla, joka kokoaa karjalaisia ja karjalaisuudesta kiinnostuneita ihmisiä karjalaisen kulttuurin pariin.

Yksi kesäjuhlien mieleenpainuvimmista tilaisuuksista oli Muistojen iltakirkko Oulun tuomiokirkossa. Tilaisuudessa sytytettiin kynttilät kaikille luovutetun Karjalan paikkakunnille ja kalmistoihin jääneille esi-isille ja -äideille. 42 paikkakuntaa jäi kokonaan rajan taakse, ja moni muukin paikkakunta menetti alueitaan.

Tilaisuus herätti minutkin pohtimaan kotia, kotipaikkaa ja kotiseutua Karungin Aapajoella, nykyisessä Torniossa. Tajusin, että vaikka en ole asunut siellä vakituisesti yli 40 vuoteen, kannan yhä edelleen kotiseutuani vahvasti sydämessäni.

Suomalaisista asuu nykyään noin 74 prosenttia kaupungeissa tai niiden kehysalueilla. Vielä 1900-luvun alussa Suomen väestöstä vasta noin 12 prosenttia asui kaupungeissa.

Suomessa on yhä käynnissä laajamittainen muuttoliike, joka vie perinteisiltä, maaseutumaisilta seuduilta isoihin kaupunkeihin. Uusille paikkakunnille kotiutumisessa auttavat tyypillisesti opiskelu ja työ sekä näiden kautta muodostuvat verkostot. Sekä tietysti perhe, läheiset ja ystävät.

Samaan aikaan moni kantaa sydämessään kuitenkin kotiseutunsa muistoa. Eikä välttämättä vain muistoa, vaan vanha kotiseutu voi yhä olla konkreettinen paikka elämässä.

Monia kotiseutuun sitovat myös perityt maat ja metsät. Lapsuuden kotiseudulla saattaa sijaita vapaa-ajanasunto tai kakkosasunto. Korona-aika vieläpä voimisti tätä monipaikkaisuuden kehitystä, joten jatkuva kaupungistuminen ei välttämättä näyttäydykään enää loputtomasti jatkuvana kehityskulkuna.

Monipaikkaisuus nousevana ilmiönä herättää sen kysymyksen, pitäisikö kunnan, jossa vietetään jopa puolet vuodesta, saada osansa myös kunnallisveroista. Tukeutuvathan pitkään kakkoskodissa asuvat ihmiset sen paikkakunnan palveluihin. Kysymys on yhteiskunnallisesti iso, ja siitä tarvittaisiin kiihkotonta keskustelua.

Koti kantaa myös hengellistä merkityssisältöä. Se nousee mieliimme, kun olemme saattelemassa läheisiä viimeiselle matkalle. Raamatun sanassa kuvataan, kuinka meillä ei ole ”pysyvää asuinsijaa” tässä maailmassa. Toisaalta ajatus taivaan kodista on kristillisen toivon ytimessä.

Itseäni on kovasti lohduttanut tuo kristillinen jälleennäkemisen toivo, kun olen saatellut omat vanhempani ajan rajan tuolle puolen. Kannan sisälläni elävää toivoa, että saamme kohdata vielä kerran taivaan yhteisessä kodissa.