Allekirjoitus kolme tuntia ennen kuolemaa: Testamentti jätti satoja hehtaareita metsää kaupungille, joka unohti yhden tärkeän ehdon

Tammikuussa 1955 Kalle Oskari Palmgren makasi sairaalassa. Toisena päivänä sappikivileikkauksen jälkeen 79-vuotias tilallinen pyysi lääkäriltä lupaa tehdä testamentti.

Vammalan seudun sairaalaan kutsuttiin varatuomari ja todistajiksi viljelijäpariskunta Palmgrenin naapurista. Pakkassäässä he ehtivät paikalle kreivin aikaan, sillä kolme tuntia testamentin allekirjoittamisen jälkeen Kalle Palmgren äkisti kuoli. Kuolinsyyksi todettiin veritulppa sydämen sepelvaltimossa.

Varakkaan perheen viimeisen jäsenen testamentista syntyi vyyhti, johon liittyy pettyneitä sukulaisia, oikeudenkäyntejä, unohdettuja sopimuksia, nahkatehdas ja ainutlaatuinen retkeilyalue.

Perhe kotinsa edustalla Kiimajärvellä. Vasemmalta äiti Iida, Saima, Frans ja Kalle Palmgren. Oikealla kuvaan sattunut naapuri Vihtori Lepistö. Kuvaaja tuntematon. 

Kaikki alkoi Kallen isästä. Monitoimimies Karl Gustaf Palmgren syntyi Satakunnan Kiikassa vuonna 1842.

Suomenkielisellä seudulla etunimien ruotsinkielistä muotoa käytettiin lähinnä kirkonkirjoissa ja lehtimainoksissa. Paikallisille hän oli karvari Kustaa Palmunkreini.

Kustaa rakennutti 1870-luvulta alkaen pienen kauppa- ja teollisuuskeskittymän Kiimajärven kylään, sisämaasta Poriin johtavan tien varteen.

Tuohon aikaan kunnianhimoiset käsityöläiset ympäri Suomea seurasivat teollistumisen henkeä ja kasvattivat pienet verstaansa kokonaisiksi tehtaiksi.

Meijerin viereen muurattiin korkea piippu, oletettavasti höyrykonetta varten. Kuvaaja tuntematon.  

Höyrykoneen piippu on kadonnut ajan saatossa. Meijerin rakennus on edelleen tallella. Kuva: Taneli Laine

Vuosien aikana tienmutkassa sijainneelle vuokratontille nousivat kotitalo, navetta, nahkatehdas, kylän yhtiömeijeri, saha ja sekatavarakauppa.

Kiimajärvi oli vilkas tienvarsikylä mutta sijaitsi ainakin jossain määrin vanhoillisella seudulla. Syyskuussa 1879 kunnallishallituksen pöytäkirjaan merkittiin:

”Karvari Kustaa Palmunkreini joka pyysi lupaa että saada myydä olutta tässä kunnassa, niin asiasta hetken mietittyä sanoi kuntalaiset yksimielisesti sitä vastaan josta syystä asia jäi siksensä.”

Tien vasemmalla puolella nahkatehdas, oikealla meijeri. Muut rakennukset ovat hävinneet. Kuva: Taneli Laine

Palmgrenin työllistävästä vaikutuksesta näkevät päiväunia nykyisetkin kunnanjohtajat. Harmaasta graniitista muurattu uusi nahkatehdas työllisti kisällejä, renkejä sekä välillisesti koko kylää. Keväisin asukkaat keräsivät nahan parkitsemiseen tarvittua pajunkuorta pelto-ojista ja järvenlaskuista madaltuneen Kiimajärven rannoilta.

Vilkas tehtailija solmi avioliiton 11 vuotta nuoremman Iida Matintyttären kanssa. Ensimmäinen lapsi Kalle, virallisesti Kaarlo, syntyi kahdeksan kuukautta vihkimisen jälkeen. Jälkeläisiä saatiin vielä neljä: Iida, Frans, Väinö ja Saima.

Kustaa Palmgrenin leski Iida puutarhassaan. Kuvaaja tuntematon. 

Vanhimmat pojat olivat jo nuorina työikäisinä mukana, kun nahkaprässiä ja sahalaitosta varten hankittiin höyrykone.

Sahaamiseen haettiin myös mallia maailmalta. Poika Frans oli rippikirjojen mukaan Amerikassa vuosina 1906–1910. Postikortista päätellen hän tutustui metsätöihin.

Sahattua ja höylättyä lankkua kuljetettiin hevosten vetämänä ainakin Porin satamaan sekä läheiselle Kiikan rautatieasemalle. Lankkukuskit usein yöpyivät tienvarren taloissa tuoden kylään uutisia ja elämisen meininkiä.

Frans Palmgren oikealla, toinen mies tuntematon. Kuva otettu ilmeisesti Amerikkaan lähtiessä. Kuvaaja tuntematon. 

Mainos Tyrvään Sanomissa 10.12.1913. Kuva: Tyrvään Sanomat

Osuuskaupan saavuttua samoille apajille Palmgrenit siirsivät oman kauppansa kuuden kilometrin päähän rautatieaseman lähettyville. Yleistä puhelinverkkoa ei kylässä vielä ollut, kun Palmgrenit vetivät oman yksityisen puhelinlangan kotoaan uudelle kaupalle.

Ensimmäisten joukossa taloon hankittiin myös radio sekä myöhemmin sivuvaunullinen moottoripyörä.

Palmgrenien sivuvaunullinen moottoripyörä oli 1920-luvulla seudun ensimmäisiä. Kuva yksityiskokoelmasta, noin vuodelta 1927. Kuvaaja tuntematon. 

Kesäkuussa 1918 liiketoimillaan menestynyt Kustaa Palmgren kuoli. Aikamiehiksi ehtineet pojat jatkoivat tehtailua ja kaupan pyörittämistä.

Perimätiedon mukaan liiketoimet alkoivat kärsiä 1920-luvun vaihtuessa 30-luvun lamaan. New Yorkin pörssiromahduksesta 1929 alkanut talouden taantuma ulotti lonkeronsa myös Kiimajärvelle.

Asuinrakennus ja navetta ovat olleet tien yläpuolella, nahkatehtaan ja mutkan välissä. Mutkaa on 1900-luvulla levitetty. Kauppa ja saha sijaitsivat tien alapuolella. Ilmakuva 1960-luvun lopulta. 

1800-luvulla Suomen maaseudulle levinnyt pientuotanto alkoi uudella vuosisadalla muutenkin hävitä. Kaupunkien suuret tehtaat, rautateiden ja tiekuljetusten laajentamat markkinat sekä kasvaneet kauppaorganisaatiot kilpailivat pienet paikalliset tuottajat markkinoilta.

Vaikka Palmgrenien tontinvuokrasopimusta olisi ollut vielä jäljellä, päättivät he hylätä kotinsa ja tehtaansa. Ajankohdan on voinut ratkaista myös äidin, leskirouva Iida Palmgrenin kuolema 1932.

Kuolinilmoitukseen laitettiin tuohon aikaan suosittu värssy, joka kuvasi loppuelämän tuskia.

”Äiti riutui riutumistaan, kuolo hiipi hiljalleen. Jo nyt loppui äidin vaivat, sai hän rauhan iäisen.”

Äiti Ida Palmgrenin kuolinilmoitus Tyrvään Sanomissa 28.9,1932. Kuva: Tyrvään Sanomat

Puinen asuinrakennus ja navetta katosivat muuton jälkeen nopeasti Kiimajärven maisemasta. Kaupasta ovat jäljellä kiviset perustukset.

Punatiilinen meijeri ja suurista lohkotuista kivistä muurattu nahkatehdas ovat yhä jäljellä. Ne jäivät tontin vuokranneelle maatilalle, joka korotti tehtaan lautarakenteista yläosaa.

Pitkään puimasuulina käytetyn tehtaan sisälle on myöhempinä aikoina rakennettu hakevoimala ja konekorjaamo.

Rakennusten välissä kulkee sama hiekkatie, joka on hiljentynyt pääväylästä kyläreitiksi. Tienpohjaa on ajan saatossa korotettu melkein pari metriä niin, että se on jo ikkuna-aukkojen tasalla.

Palmgrenin nahkatehtaan lautarakenteinen yläosa on myöhemmin uusittu. Kuva: Taneli Laine

Palmgrenin sisarussarja ei jäänyt tyhjän päälle. Vuosikymmenten työ oli tuottanut rahaa, jolla he ostivat maatilan.

”Muuttivat Karkkuun naimattomina”, merkittiin kirkonkirjoihin Kallen, Iidan, Fransin, Väinön ja Saiman kohdalle joulukuussa 1932.

Heinoon kylästä linnuntietä noin 15 kilometrin päästä löytyi paikka, jonka edellinen omistaja oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Paavin talona tunnettu maatila muodostui kiinteistöistä, joista kahden suurimman nimet olivat Paavi ja Hattu.

Paavin talo kuvattuna joskus Kalle Palmgrenin kuoleman jälkeen. Kuvaaja tuntematon. 

Paavin talo oli jo Palmgrenien aikana vanha 1800-luvun rakennus. Kuvaaja tuntematon. 

Pinta-alaa pelloilla ja perämetsillä oli yhteenä noin 365 hehtaaria.

Taas oltiin keskeisellä paikalla tien varressa. Palmgrenien uuden maatilan ohitse kulkivat Turkuun ja Tampereelle vienyt maantie sekä Heinoon rautatieasemalle johtanut Asematie.

Heinoossa jäi elämään Palmgrenien sanomaksi väitetty sitaatti, joka valottaa kylälle saapumisen syitä:

”Kaupallakin elää, mutta me sitten päätimme ostaa maatilan.”

Naapuritilan 86-vuotias isäntä Kalevi Pakanen muistaa Palmgrenit nuoruudestaan, vaikka heitä harvemmin raitilla näki.

”Heitä pidettiin sellaisina pikkurikkaina, mutta ihan mukavina naapureina. Vanhoja ukkojahan veljekset jo olivat, eivät itse tilan töitä tehneet”, Pakanen muistelee.

Kallen sisko Iida Palmgren valokuvakortissa, jollaisia lähetettiin tutuille postitse. Kuva: Ateljee Anna Elfvengren, Tampere

Sisarukset kuolivat kukin vuorollaan naimattomina ja lapsettomina. Eloonjääneet perivät perheenjäsentensä osuudet, kunnes sisar Iidan kuoltua vuonna 1953 vanhin veli Kalle jäi yksin Paavin talon omistajaksi.

Vanhan miehen talossa oli palkattuna työvoimana karjanhoitaja, emännöitsijä sekä ainakin yksi työmies.

Kun Vammalan seudun sairaalassa 1955 tuli Kalle Palmgrenin testamentin teon aika, hän muisti väkeään määräämällä jokaiselle tontin ja 50 000 markkaa rahaa.

Emännöitsijä Saara Soppa oli kotoisin Palmgrenien naapuritalosta Kiimajärveltä. Arvion mukaan 50 000 markkaa merkitsi maaseudun matalapalkkaiselle ammattilaiselle jopa useamman kuukauden rahapalkkaa. Saamansa tontin Saara myi.

Palmgrenien emännöitsijänä työskennellyt Saara Soppa toimi lottana 1930-luvulla. Kuvaaja tuntematon. 

Omia sukulaisiaan Kalle Palmgren muisti poikkeuksellisella määräyksellä:

”Niiden serkkujeni ja pikkuserkkujeni kesken, jotka saapuvat minun hautajaisiini, on jaettava 200 000 markkaa.”

Paikkakunnalle jäänyt huhu väittää, ettei saapujia ollut. Tätä on vaikea todistaa, mutta selvää tyytymättömyyttä testamentti sukulaisissa herätti. Yhteensä 13 kantajaa nosti käräjillä kanteen, jossa he moittivat testamenttia vaatien sen mitätöintiä.

Kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen, jonka mukaan Kalle Palmgrenilta olisi korkean ikänsä ja sairautensa vuoksi puuttunut tahto testamentin tekemiseen ja että hänet olisi ”ymmärtämättömyyttään sekä tahdonheikkouttaan” hyväksikäyttäen siihen taivuteltu.

Oikeus kuulusteli testamentin laatinutta varatuomaria ja sen todistaneita naapureita eikä löytänyt moitittavaa. Myös Palmgrenia hoitaneen lääkärin antaman todistuksen mukaan mies tiesi, mitä teki. Myöhemmin hovioikeus vahvisti asian: Palmgrenin testamentti oli pätevä.

Kalle Palmgrenin testamentissa hautajaisiin saapuville sukulaisille osoitettu rahasumma olisi vastannut jopa maaseudun työläisen vuosiansiota vuonna 1955. 

Testamentin merkittävin määräys oli, että kaikki muu omaisuus ‒ 365 hehtaarin kiinteistöt mukaan lukien ‒ oli testamentattava Karkun kunnalle.

”Sitä vastaan, että Karkun kunta minun kuoltuani toimittaa minut haudatuksi Kiikan hautausmaalle [...] sekä ottaa hoitaakseen Palmgrenin sukuhaudan, johon minun isänikin on haudattuna.”

Määräystä seurasi vainajan toive:

”Lausun toivomuksenani, että Karkun kunta laittaisi edellä mainituilla tiloillani oleviin rakennuksiin vanhainkodin, johon kunnassa asuvat vanhukset voisivat asettua asumaan vanhuuttaan viettämään pientä korvausta vastaan.”

Hautaus toimitettiin ja Paavin talo siirtyi kunnan haltuun. Tilan vanhassa päärakennuksessa asui vielä vuosien ajan vuokralaisia, kunnes Karkun kunta rakensi 1960-luvun lopulla kaksi rivitaloa navetan ja piharakennusten paikalle.

Rakennustöiden yhteydessä purettiin kaikki, mitä Paavin talosta oli jäljellä.

Karkun kunta rakennutti Paavin talon tontille kaksi rivitaloa. Nyttemmin ne on myyty yksityiseen omistukseen. Kuva: Taneli Laine

Palmgrenien aikaisen Paavin rakennuksista ei ole mitään jäljellä. Kuva: Taneli Laine

Karkku liitettiin sittemmin Vammalaan ja myöhemmin edelleen Sastamalan kaupunkiin. Vuonna 2025 kaupunki myi Paavin tontin ja rivitalot yksityiselle ostajalle.

Vuosikymmenten aikana kaupungilta unohtui testamentin toinen puolisko: Palmgrenin sukuhaudan hoito Kiikan hautausmaalla.

Testamentista tarkemmin tietämättä hautaa hoiti vuosien ajan paikallinen rouva. Kertoman mukaan hän teki sen vapaaehtoisesti ja ilman korvausta, koska ei nähnyt kenenkään muunkaan toimeen tarttuneen.

Istutukset olivat pitkään kunnossa, mutta suuri hautakivi kasvoi jäkälää. 2000-luvulla se alkoi vähitellen kallistua.

Kotiseutuneuvos, entinen Sastamalan maaseutujohtaja Katariina Pylsy alkoi selvittää kaupungille kuuluvien metsien alkuperää. Kuva: Taneli Laine

Asiaan herättiin Sastamalassa kuin sattuman kaupalla, kun kaupunkiin perustettiin luonnonsuojelu- ja retkeilyaluetta vuonna 2014.

Silloinen maaseutujohtaja Katariina Pylsy valmisteli Ritajärven luonnonsuojelualueen hoitosuunnitelmaa, kun hän alkoi selvittää, miten maat olivat päätyneet kaupungille. Kukaan ei tuntunut enää muistavan metsien alkuperää.

Arkistojen kaivelu johdatti Pylsyn Kalle Palmgrenin testamentin äärelle.

”Innostuin aiheesta niin, etten pystynyt lopettamaan selvitystyötä, vaan tein sitä yötä myöten. Puoliso ajatteli minun jo menettäneen järkeni”, Pylsy kertoo.

Kun tapahtumien kulku lopulta selvisi, maaseutujohtaja halusi ottaa kuvan Palmgrenien haudasta Ritajärven luonnonsuojelualueen materiaaleihin. Silloin tuli hoppu.

”Kun sain haudan sijainnin tietooni, kävi ilmi, ettei sitä oltu hoidettu enää vuosiin. Kivi oli päivää aikaisemmin poistettu ja siirretty hävitettäväksi hautausmaan aidan viereen.”

Karl Gustaf Palmgren on saanut hautakiveenkin suomenkielisen nimen: Kaarle Kustaa. Kuva: Taneli Laine

Kun Katariina Pylsy sai selville Palmgrenien haudan sijainnin, kävi ilmi, että kivi oli juuri ehditty nostaa pois paikaltaan.  Kuva: Taneli Laine

Kiireellä Pylsy soitti tutulle oppaalle, joka oli parahiksi paikalla. Kauhtunut kivi toden totta makasi selällään hautausmaan laidalla. Seurakunnassa suunniteltiin keskeisellä paikalla olevan, hoitamattoman haudan muuttamista uurnalehdoksi.

”Palmgreneilla tulee aina kiire. Ensin testamentti kolme tuntia ennen kuolemaa, nyt sukuhauta pelastui viime hetkellä”, Pylsy naurahtaa.

Kaupunki alkoi taas huolehtia velvollisuudestaan. Pylsy teki töitä, jotta hautakivi palautettiin paikalleen ja sille tehtiin 10 vuoden hoitosopimus seurakunnan kanssa.

Luonnonsuojelualueella on yhteensä kolme kimmeltävää erämaajärveä. Kuva: Taneli Laine

Kuusikymmentä vuotta Kalle Palmgrenin kuoleman jälkeen, vuonna 2015, hänen perheensä maille perustettu Ritajärven 127 hehtaarin luonnonsuojelualue sai lainvoiman.

Alueeseen sisällytettiin myös naapurikiinteistöjä, joiden hankkimiseen käytettiin vaihtomaina Paavin talon peltoja.

Pari vuotta myöhemmin kolmen järven ympärille rakennetut pitkospuut ja retkeilyreitit avattiin yleisölle. Avajaisia vietettiin Paavinhatuksi nimetyllä laavulla, jonka nimi muistuttaa Palmgrenien omistamista kiinteistöistä.

Ritajärvelle on rakennettu laajat ulkoilureitit, paikoin pitkospuista. Kuva: Taneli Laine

Luonnonsuojelualueen reitit kiertävät muun muassa Valkeajärven louhikkoisia rantoja. Kuva: Taneli Laine

Osa testamentatuista 365 hehtaarista tuottaa edelleen metsänmyyntituloja Sastamalan kaupungille. Vastineeksi Palmgrenien sukuhauta seisoo hoidettuna Kiikan hautausmaalla, kuten Kalle Palmgren määräsi kolme tuntia ennen kuolemaansa.

Kun retkeilijä kulkee Ritajärven pitkospuilla tai pysähtyy Paavinhatun laavulle, harva tietää olevansa yhden testamentin jäljillä.

Palmgrenien suku hävisi, mutta sen jättämä maisema jäi.