Vaatesuunnittelija Kaisa Turtiainen tiedostaa, että maailma on jo täynnä vaatteita – kotimaiselle työlle hän toivoo arvostusta

Ennusmerkkejä taisi olla ilmassa jo varhain. Lapsuudessaan 1990-luvulla Kaisa Turtiainen nimittäin loi leluilleen aina vain hienompia vaatteita ja kokonaisia vaatekuvastoja.

”Jos muistan oikein, en niinkään leikkinyt, vaan enemmänkin loin leluille hienoja maailmoja.”

Turtiaisen vanhemmat olivat näppäriä käsistään. Pikku-Kaisa oppi äidiltään virkkaamisen ja neulomisen taidot ja isänsä kanssa hän nikkaroi kaikenlaista. Kotona oli tapana tehdä jatkuvasti esineitä tarpeeseen ja iloksi.

Näiltä pohjilta ei voine pitää ihmeenä, että Kaisa Turtiainen alkoi yläkouluikäisenä miettiä, saisiko vaatteista itselle jopa ammatin. Tie vei artesaaniopintoihin ammattikouluun ja sieltä suoraan artenomiopintoihin ammattikorkeakouluun.

Viimeistään parikymppisenä Turtiaiselle oli selvää, että hänen kannattaisi ryhtyä yrittäjäksi.

”Olen luonteeltani vähän sellainen, etten taida sopia palkkatöihin. Minulle on tärkeää saada toteuttaa omaa visiota.”

Kun koulusta ja opettajiltakin tuli jatkuvaa kannustusta oman polun seuraamiseen, päätös oli selvä. Turtiainen loi jo ammattikorkeakouluaikana omaa nimeään kantavan vaatemerkin, ja opinnäytetyössään hän loi yritykselleen visuaalisen ilmeen, brändin ja logon.

”Nyt on 15 vuotta yrittäjyyttä takana, enkä vaihtaisi pois.”

Pitkään Kaisa Turtiainen ajatteli, että hän alkaisi tehdä jotain omien sanojensa mukaan järkevää, kuten opettaa käsitöitä. Parikymppisenä hänelle oli kuitenkin selvää, että tie vie yrittäjäksi. Kuva: Saara Lavi

Kaisa Turtiaisen nimeä kantavat vaatteet ovat värikkäitä ja kesäisestä luonnosta ammentavia. Turtiainen kuvailee katselevansa maailmaa mieluusti vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

”Teen sellaisia vaatteita, joita itsekin haluaisin pitää ja pidän.”

Turtiainen suunnittelee sekä kankaita että niistä vaatteita. Hänen filosofianaan on, että kaikkien hänen suunnittelemiensa tekstiilien pitää olla yhdisteltävissä.

Nykyään on alettu puhua zero wastesta, eli jätteettömästä tuotannosta ja elämäntavasta, mutta hienolta kalskahtava termi lähinnä huvittaa Turtiaista. Hänelle jätteen välttäminen on aivan itsestäänselvä lähtökohta kaikkeen tekemiseen, kuten se oli vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä valtaosalle kansasta.

”Jos kasvatti itse pellavaa kankaita varten tai kehräsi omien lampaiden villasta lankaa, ei sitä todellakaan tuhlannut. Toivon, että nykyäänkin arvostettaisiin enemmän työn koko prosessia.”

Monesti ideat ja inspiraatio kumpuavat Turtiaisen lapsuuden keveistä muistoista, mummolan vanhoista tekstiileistä ja matkoilta löydetyistä arkisista yksityiskohdista. Sydämen syövereistä pulppuaa helposti värejä ja kukkasia.

”Minulle tulee rauhallinen olo, kun ympärillä on kaunista ja värikästä, ja se näkyy myös omassa työssäni.”

Kaisa Turtiainen on aina suunnitellut käyttövaatteita, vaikka esimerkiksi valtaosa opiskelutovereista suuntautui teatteripuvustukseen. Kuva: Saara Lavi

Kuosit hän suunnittelee piirtämällä käsin tietokoneelle, ja kuosien johtoajatuksena on aina se, että niiden tulee toimia kankaalla ja vaatteissa. Kankaat painetaan Liettuassa.

Vaatteen matka Kaisa Turtiaisen päässä syttyvästä ajatuksesta asiakkaan päälle voi viedä yli vuodenkin. Turtiainen kertoo ajattelevansa aina ensin, millainen tunne vaatteessa tulee, miltä se tuntuu iholla, miten vaatteen helma ja hihat liikkuisivat sekä mitkä kankaat sopisivat kyseiseen vaatteeseen.

Tässä vaiheessa onkin jo aika ottaa käsiin kangasta ja siirtyä ompelukoneen ääreen. Turtiainen luonnostelee vaatteet käytännössä ompelemalla ja sovittamalla keskeneräistä työtä itsensä päälle.

Turtiaiselle pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä. Hän arvostaa perinteisiä käsityömenetelmiä ja saattaa käyttää esimerkiksi seinätauluista tuttuja ristipistoja yllättävissäkin paikoissa. Myös kangaskuoseista voi bongailla viitteitä perinteisiin, kuten karjalaisia etupistokirjontamalleja.

Kun Turtiaisen mielestä oikean tunteen sisältämä vaate on syntynyt, hän jalostaa ideaa kokonaiseksi mallistoksi. Ensimmäiset kappaleet Turtiainen ompelee itse, ja loput syntyvät Savonlinnassa alihankkijoiden käsissä.

Turtiainen kertoo avaavansa mielellään, millaisen prosessin vaate käy läpi, ennen kuin se päätyy asiakkaan ihailtavaksi myymälään tai verkkokauppaan. Hän ei koe halpakauppoja, kuten kiinalaisia Temua ja Sheiniä, kilpailijoinaan.

Turtiainen kokee, että ihmiset ostavat halpakaupoista tietoisesti halutessaan halpaa, samoin kuin kotimaista suosivat kuluttajat tekevät ostoksensa tietoisesti halutessaan jotain muuta kuin pelkkää edullista hintalappua.

Suomessa valmistetun vaatteen hintarakenne on monesta syystä erilainen kuin esimerkiksi Euroopan ulkopuolella tuotettujen vaatteiden. Turtiainen haluaa, että kaikki tekijät vaatteen tuotantoketjussa saisivat arvoisensa mukaisen palkan. Samasta syystä hän ei harrasta nopeita mallistoja ja sesongin vaihteen alennusmyyntejä.

”Tiedostan hyvin, että maailmassa on jo aivan tarpeeksi vaatteita. Ei minun kannata tuottaa niitä massoittain lisää.”

Turtiaisella ei myöskään ole tavoitteena paisuttaa yritystään, sillä hän haluaa jatkossakin tehdä itse käsillään ja pitää huolta hyvinvoinnistaan.

”Tämän kokoisessa yrityksessä minulla säilyy kosketus kaikkeen tekemiseen. Minulle riittää, jos saan tehdä tätä omaa juttuani niin pitkään kuin mahdollista.”

Kaisa Turtiainen kokee olonsa rauhalliseksi kauniissa ympäristössä. Kuva: Saara Lavi

Savonlinna on Kaisa Turtiaiselle rakas kotikaupunki, josta hänellä ei ole ikinä ollut tarvetta muuttaa mihinkään. Hänestä on rauhoittavaa tuntea kotiseudun paikat ja ihmiset.

”Moni sanoo, että isossa kaupungissa on mukavaa olla tuntematon ja sulautua massaan, mutta minua sellainen ahdistaa, jos käyn vaikka Helsingissä.”

Turtiainen on vasta aikuisena huomannut, että vuosikymmenten asuminen järvien kirjomassa Savonlinnassa on vaikuttanut siihen, millaisiin paikkoihin hänellä on tapana hakeutua. Vesistön äärellä olo on vapaampi kuin pelkkien rakennusten kirjomassa labyrintissa, jossa horisonttia ei näy.

”Ulkomaillakin etsin aina rannan ja vähintään istahdan sinne.”

Työn ja vapaa-ajan erottaminen ei tunnu Kaisa Turtiaisesta tarpeelliselta. Kotona omakotitalossakin riittää käsillä tekemistä ja nikkaroitavaa niin paljon, kuin vain haluaa.

”En halua remontoida remontin itsensä vuoksi, vaan mieluummin rakennan asuinympäristöä kauniimmaksi.”

Myös seuraava sukupolvi vaikuttaa viihtyvän kauniiden asioiden ympäröimänä. Turtiaisen kahdeksanvuotias tytär Sanelma on viettänyt äitinsä työhuoneella aikaa kaksiviikkoisesta asti, ja tyttären taideteoksia riippuu nykyään yhdellä jos toisellakin seinällä.

”Sanelman mielipide ompelusta on, että neulat pistelevät ja että äiti saa ommella.”