

Lihapullia, makaronilaatikkoa, kermaista kalakeittoa, sämpylöitä, lettuja, korvapuusteja ja marjakiisseliä. Esimerkiksi tällaiset ruuat ovat saattaneet kuulua Suomessa kasvaneen henkilön lapsuuteen.
Vaikka lapsuudesta olisi vierähtänyt vuosikymmeniä, lapsuuden ruokamuistot saattavat istua niin tiukassa, että jo pelkkä valurautapannulla paistetun letun tuoksu keikauttaa ajatukset silmänräpäyksessä kauas omaan historiaan.
Miksi lapsuuden ruokamuistot juurtuvat mieleen näin voimakkaasti? Vastausta pohtii yliopistonlehtori Sanna Talvia Helsingin yliopistosta.
”Avainsana on tunne, sillä mikä tahansa tilanne jää vahvemmin mieleen, jos siihen liittyy myönteinen tai kielteinen tunnelataus.”
Jos vaikkapa tietynlainen makaronilaatikko tai pulla kutkuttaa aivojen syövereistä esiin mukavia ajatuksia, kyseiseen ruokailutilanteeseen on saattanut lapsuudessa liittyä esimerkiksi huomioiduksi tulemista. Ehkäpä vanhempi tai isovanhempi on juuri kyseisen ruuan äärellä kysellyt lapsen kuulumisia ja kuunnellut selostusta keskittyneesti.

Saman ilmiön kääntöpuolena ovat voimakkaan kielteisiä tunteita herättävät lapsuuden ruokamuistot, Talvia kertoo. Jos esimerkiksi sana ”tilliliha” saa aikaan kylmiä väristyksiä, mahdollisesti syynä on se, että kyseistä ruokalajia piti koulussa syödä opettajan haukankatseen alla.
Tai ehkäpä makkarakastike ei ole maistunut ikuisuuksiin siksi, että kerran lapsena kyseinen sapuska tuli ylös.
Talvia huomauttaa, että tällaisissa kielteisissä ruokamuistoissa juuri syödyllä ruualla ei tietenkään ole välttämättä mitään tekemistä oksentamisen kanssa, sillä erilaisilla oksentelua aiheuttavilla mikrobeilla saattaa olla jopa useiden päivien itämisaika, eivätkö ne kaikki edes ole peräisin ruuasta. Aivot kuitenkin oppivat yhdistämään kyseisen ruuan kielteiseen kokemukseen.
”Onpa kyseessä vanhempi, isovanhempi tai kasvatustyötä tekevä ammattilainen, kannattaisi tiedostaa, että aikuisena vaikutan tietoisesti ja tiedostamatta lapsen ruokasuhteeseen.”
Talvia muistuttaa, että ruokakasvatus on paljon muutakin kuin sitä, että yksittäinen kasvattaja tai kokonainen julkinen taho päättää, mitä lapsen lautasella on.
”Onpa kyseessä vanhempi, isovanhempi tai kasvatustyötä tekevä ammattilainen, kannattaisi tiedostaa, että aikuisena vaikutan tietoisesti ja tiedostamatta lapsen ruokasuhteeseen.”
Ruokakasvatus on monitahoinen ilmiö, johon liittyy itse ruuan lisäksi vahvasti se, miten ruuasta ja syömisestä puhutaan. Talvian mukaan syöminen on herkästi moraalisesti latautunutta ja syömiseen liittyvä puhe muuttuu helposti kaksinapaiseksi, jossa ainoat vaihtoehdot ovat oikein tai väärin.
Talvia huomauttaa, ettei ruokakasvatuksen pitäisi olla mustavalkoista, sillä olemme kaikki erilaisia. Suhteemme ruokaan syntyy vuorovaikutuksessa ympäröivään maailmaan, ja siihen vaikuttavat lisäksi muun muassa perinnöllisesti ohjautuvat seikat, kuten aistijärjestelmämme, aivojemme tapa prosessoida havaintoja ja temperamenttimme.
”Monet vanhemmat ovat huomanneet, että samat kasvatuskikat eivät toimi ruokapöydässä edes saman sisarussarjan lapsille, joten ymmärrettävästi yksi muotti ei sovi koko ikäluokalle”, Talvia huomauttaa.

Talvia toivoo, että sekä vanhemmille että kasvatusalan ammattilaisille tarjottaisiin työkaluja ruokakasvatukseen. Suomalaisessa kulttuurissa on nimittäin erinäisiä pohjavireitä, jotka eivät välttämättä ole omiaan ohjaamaan lasta tasapainoiseen ruoka- ja kehosuhteeseen.
Suomalaisten ruokakulttuuri oli 1960-luvulle asti pääosin niukkuuden kulttuuria, Talvia kuvailee.
”Kaikessa syömiseen liittyvässä meillä on edelleen kaikuja siitä, että ruokailu on nopeaa tankkausta, jossa kaikki syödään mukisematta ja sitten palataan tuottavaan työhön.”
Talvian mukaan ilmiö näkyy esimerkiksi kouluruokailussa, joissa kustannustehokasta ruokaa pitäisi lapata suuhun minuuttiaikataulun puristuksessa. Esimerkiksi Välimeren maissa yhteinen ruokailu on kaikenikäisille kunnollinen tauko, jossa tarkoituksena on nauttia ruuasta ja muiden seurasta.
”Eivät nämä kulttuurierot synny tyhjiössä, joten suomalaisesta tai muusta ruokakasvatuksesta puhuttaessa pitää ymmärtää myös historiaa”, Talvia lisää.