Maailman myllerrykset eivät hetkauta, jos on tottunut tekemään itse ja varautumaan – tästä esimerkkinä ovat 1950-luvulla syntyneet maaseudun naiset

2020-luvulla sellaiset asiat kuin kotivara ja itse tekeminen ovat olleet enemmän otsikoissa kuin edeltävinä vuosikymmeninä. Koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja maailmantalouden myllerrykset ovat saaneet monet pohtimaan, mitä kaikkea kotona ja mökillä voisikaan tehdä erilaisten poikkeustilanteiden varalle.

Yksi ihmisryhmä, joiden ei välttämättä ole tarvinnut viime vuosina opetella uusia taitoja, ovat 1950-luvulla syntyneet ja maaseudulla kasvaneet naiset, kertoo etnologian tutkijatohtori, tietokirjailija Maria Vanha-Similä.

Kyseisellä vuosikymmenellä syntyneet maaseudun naiset nousivat esille osana Minun maaseutuni -kirjoituskeruuta, joka puolestaan oli osa samannimistä hanketta Jyväskylän yliopistossa. Keruussa ei Vanha-Similän mukaan erikseen kysytty ruuasta, mutta erityisesti nämä naiset kirjoittivat aiheesta paljon, joten hän innostui tutkimaan aihetta laajemmin.

Osa haastatelluista 1950-luvulla syntyneistä ja maaseudulla kasvaneista naisista oli asunut koko ikänsä maalla ja osa muuttanut eri-ikäisinä kaupunkiin.

Tietenkään syntymävuosikymmen ja samankaltainen kasvuympäristö eivät tuota samanlaisia henkilöitä, mutta joitain yhteneväisyyksiä näiden naisten lapsuus- ja nuoruusvuosien kokemuksista voi Vanha-Similän mukaan vetää.

”Nämä naiset ovat oppineet jo lapsuudessaan tekemään itse, tarttumaan toimeen ja opettelemaan uusia taitoja. Myös ruuan tuottaminen itse tulee monelta heistä selkärangasta.”

Sotien jälkeen maaseudulla kasvaneet lapset olivat tuttu näky maataloustöissä. Kuvan lapset ovat peltotöissä poistamassa juurikkaannaatteja Vampulassa 22. lokakuuta 1962. Kuva: Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto / Erkki Voutilainen

Monien 1950-luvun maaseudun naisten lapsuusmuistoihin kuuluu peruna- ja vihannesmaata, marjastusta ja sienestystä. Aikuistuttuaan moni tämän sukupolven naisista aloitti mökkeilyn, eivätkä viime vuosituhannen mökit olleet mitään mukavuuksilla varusteltuja lukaaleja.

Mökillä moni kaupunkiin muuttanut pääsikin jatkamaan lapsuudessa hankittujen ruuantuotantotaitojen harjoittamista. Nämä taidot ovat haastattelujen perusteella heillä edelleen lihasmuistissa.

”Moni sanoi, että vaikkei minulla olekaan nyt kasvimaata, osaisin koska vain perustaa sellaisen.”

Vanha-Similä korostaa, että vaikka osa 1950-luvulla syntyneistä ja maaseudulla kasvaneista naisista on hyödyntänyt lapsuudessa oppimiaan taitoja koko ikänsä, osa on nimenomaan halunnut tehdä pesäeron lapsuuteensa.

”Osa tämän sukupolven naisista on heti aikuistuttuaan halunnut asua kerrostalossa ja ostaa tavarat ja palvelut valmiina. Eräs sanoi, että hän ei edes parvekeyrttejä kasvata”, Vanha-Similä kertoo.

Hän jatkaa, että syy tällaiseen irtiottoon piilee usein lapsuuden rankoissa kokemuksissa, sillä tuohon aikaan pikkulapsilla teetettiin raskasta, fyysistä työtä, eikä leikille ja ystävien tapaamiselle ole jäänyt aikaa.

”Joku on nähnyt vuosikymmenten jälkeenkin painajaisia pitkistä porkkana- ja punajuuririvistöistä.”

Minun maaseutuni -hankkeen haastatteluissa kävi ilmi, että monet nykypäivän trendit varautumisesta luonnonantimien hyödyntämiseen ovat 1950-luvulla syntyneillä maaseudun naisilla verissä. Kuvituskuvassa sienisäilyke. Kuva: Jaana Kankaanpää

Syy siihen, miksi esimerkiksi koronapandemian alkaminen ei monia tämän sukupolven naisia hetkauttanut, piilee siinä, että he ovat varautuneet koko ikänsä. 1950–1960-lukujen suomalaisella maaseudulla ei ollut varaa eikä edes mahdollisuutta ostaa jokaista mieleen pulpahtavaa asiaa kaupasta.

”Kaupasta ostettiin vain se, mitä ei itse pystytty tuottamaan, ja siihen päälle ehkä joitain sattumia, kuten jäätelöä”, Vanha-Similä kertoo.

Näillä naisilla on siis kaapeissaan todennäköisesti kunnon kotivarat jauhoista kurkkusäilykkeisiin, ja satokauden mukainen syöminen on heillä verissä. Ruokahävikkiä ei heidän käsissään myöskään kummoisia määriä synny.

Kädestä suuhun eläminen olisi monelle heistä mahdoton ajatus, Vanha-Similä kuvailee. Hän näkee jopa jonkinasteista ironiaa siinä, että nuorista puhutaan tiedostavina.

”Nykyään puhutaan kestävistä valinnoista ja varautumisesta ikään kuin trendikkäinä ja uusina asioina, vaikka jotkut ihmiset ovat tehneet sitä koko ikänsä.”