Harva suolaa joulukinkkua enää nykyään itse, kuten kuvan nainen tekee Kettulan tilalla 11. joulukuuta 1961. Kuva: Erkki Voutilainen / Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto
Sotien jälkeen monella suomalaistilalla oltiin niin omavaraisia, että kaupasta saatettiin ostaa vain muutamaa tuotetta
Jos sotien jälkeisen maatilan ruokapöydän antimia pitäisi kuvailla parilla sanalla, ne voisivat olla ”naisten tekemää”.Tilaajalle
Leivät, pullat ja kuivakakut valmistettiin suomalaistiloilla sotien jälkeen voittopuolisesti itse. Kuvassa emäntä Siiri Huovila valmistaa ruisleipää Askolassa 5. lokakuuta 1959. Kuva: Erkki Voutilainen / Museovirasto / Journalistinen kuva-arkistoSotien jälkeisinä muutamana vuosikymmenenä Suomi koki melkoisen muutoksen maatalousyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi. Tämä myllerrys näkyi myös monen maatilan ruokapöydässä, kertoo etnologian tutkijatohtori, tietokirjailija Maria Vanha-Similä.
Vanha-Similä on perehtynyt erityisesti 1950–1970-lukujen maatilojen ruokapöytiin. Jos tuon ajan ruokaa pitäisi kuvata parilla sanalla, sanapari voisi olla ”naisten tekemää”.
”Maatilojen työnjako oli tuolloin hyvin sukupuolittunutta, ja ruuanlaitto kuului naisten tontille.”
”Maatilojen työnjako oli tuolloin hyvin sukupuolittunutta, ja ruuanlaitto kuului naisten tontille.”
Ruoka syntyi usein muutamista raaka-aineista, mutta koska kaikki valmistettiin alusta asti itse, ruuanlaitto saattoi viedä nykymittapuulla paljonkin aikaa.
Vanha-Similä korostaa, että toisilla tiloilla on ollut perinteisempää pidempään, toisilla tartuttu uutuuksiin hanakammin, sillä maatilojen ruokatalouteen ovat aina vaikuttaneet alueelliset, taloudelliset, sosiaaliset ja muut seikat. Suuria linjoja voidaan tutkimuksella kuitenkin tavoittaa esimerkiksi muistitietoa keräämällä ja tilastoihin perehtymällä.
Suurin muutos sotien jälkeisen Suomen maatilojen ruokapöydissä näkyy tilojen omavaraisuudessa. Vanha-Similä kuvailee, että 1950-luvulla kaupasta ei välttämättä ostettu juuri muuta kuin suolaa, sokeria ja kahvia.
Harva tila oli sotien jälkeen erikoistunut tietynlaiseen tuotantoon, joten omasta takaa saatiin usein viljat, maidot, munat, juurekset ja lihat. Lisäksi pihalla oli usein ryytimaa ja terveysvalistuksen mukanaan tuomia viinimarjapensaita.
Vanha-Similä kuvailee, että nykyisenkaltainen ruokahävikistä puhuminen olisi kuulostanut 1950-luvun maatilalla kummalliselta, sillä itsestäänselvää oli, ettei ruokaa haaskattu. Perunankuoret ja muu vähäinen biojäte päätyi laskiämpäriin ja sioille.
Ruuan säilyvyyteen suhtauduttiin tuolloin eri tavalla kuin nykyään, mikä sekin vähensi hävikkiä.
”Monella on muistissa, miten homeet kaavittiin hillon päältä”, Vanha-Similä kertoo.
Muutoksen tuulia oli kuitenkin ilmassa, vaikkakin osa muutoksista vei maaseudulla enemmän aikaa kuin kaupungissa. Esimerkiksi vuonna 1959 vain kolmella prosentilla maanviljelijätalouksista oli jääkaappi, mutta 1970-luvulla jääkaappi löytyi jo lähes joka kotitaloudesta ympäri maata.
Maaseudulla jääkaappeja pidettiin aluksi turhakkeena, sillä siihenkin asti oli pärjätty kellarien avulla. Kun jääkaapit kuitenkin yleistyivät, emänniltä säästyi melkoisesti vaivaa, kun kellariin ei enää tarvinnut tarpoa, vaan ruuat olivat jo valmiiksi keittiössä. Lisäksi elintarvikehygienia parani melkoisesti, kun viileää säilytystilaa oli tarjolla myös kesäkuumalla.
Vaikka jääkaapeista ei ihan heti maaseudulla innostuttu, toisin oli pakastimien laita, Vanha-Similä kuvailee. 1970-luvulta alkaen nimenomaan maaseudulla innostuttiin isoista arkkupakastimista, joihin mahtui marjoja, sieniä, lihaa, kalaa ja vierasvaraksi pullaa. Lisäksi pakastimien yleistyminen teki suomalaisista jäätelökansaa.
Kahvi vapautui säännöstelystä vuonna 1954, ja sen jälkeen kahvi kuului suomalaistiloilla sekä arkeen että juhlaan. Kuvassa Arabian vanhoja kahvikuppeja. Kuva: Jaana KankaanpääSotienjälkeisten vuosikymmenten maaseudun ruokahistoriaa voi tarkastella myös yksittäisten ruokalajien avulla, Vanha-Similä kertoo.
1950-luvun maatiloilla työ oli fyysisesti raskasta, ja niin oli ruokakin. Peruna ja kastike sekä esimerkiksi liha-, kala- ja hernekeitto olivat tavallista muonaa, samoin kuin puurot ja vellit. Jälkiruokia, kuten kiisseleitä, syötiin pula-ajan jälkeen hyvällä ruokahalulla.
1960-luku rakennemuutoksineen muutti vähitellen suomalaisten ruokailutottumuksia. Maidonjuonnin sijaan tai lisäksi moni alkoi nauttia vuosikymmenen trendiherkkua, jugurttia. Peruna ja leipä saivat puolestaan rinnalleen makaronit.
1970-luku ja erityisesti Pohjois-Karjala-projekti kevensi suomalaisten ruokailutottumuksia.
”Ruokakolmiot ja -ympyrät herättivät tuolloin vastustusta, eli sikäli meno ei ole paljoa muuttunut”, Vanha-Similä kuvailee.
- Osaston luetuimmat
