Hävikkireseptit ovat kaunis ajatus, mutta niissä on eräs perustavanlaatuinen ongelma – tutkija kääntää ajattelutavan päälaelleen
Tutkija kehottaa pohtimaan joulun ruokahävikkiä ensinnäkin siltä kannalta, tarvitseeko joulupöytään kantaa aivan kaikkea. Toiseksi hän kehottaa hävikkireseptien sijaan luovuuteen keittiössä.
Jos jouluruuasta jää hävikkiä, tutkija kehottaa miettimään, miten niitä voisi vielä hyödyntää. Tarkkojen hävikkireseptien sijaan luovuus saa kukkia keittiössä. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääJos nykyään sattuu käymään ruokakaupassa jouluaatonaattona, voisi kuvitella, että kansalaiset ovat paastonneet viikkokausia ankarasti. Sen verran kukkuraisia ostoskärryt tuppaavat olemaan.
Joulupöydän yltäkylläisyydellä on pitkät juuret. Katolisena aikana joulua edelsi paasto, jonka aikana piti pidättäytyä lihansyönnistä. Paastot olivat siis omiaan tekemään liharuuista, aivan erityisesti rasvaisen sianlihan syömisestä, eräänlaisen palkinnon, joka häämötti paaston päässä.
Suomalainen joulupöytä vakiintui nykyiseen muotoonsa 1900-luvun viimeisiin vuosikymmeniin mennessä. Siksi oheinen, Helsingin Sanomissa 5.12.1985 julkaistu tekstikatkelma voisikin olla yhtä hyvin tältä vuodelta tai vuosituhannen alusta:
”Suomalainen on konservatiivi. Joulua vietetään pääpiirteissään samalla tavalla kuin ennenkin. Uudet tavat ja tottumukset eivät ole päässeet häiritsemään tätä suvun ja perheen juhlaa. […] Viime vuoden suosituimmat ruokalajit olivat kinkun ohella lanttulaatikko, tortut, porkkanalaatikko, riisipuuro, rosolli, suolakala, lasimestarin silli ja sekahedelmäkeitto.”
Toisin kuin vielä 1900-luvun puolivälissä, joulu ei ole valtaosalle nykysuomalaisista poikkeuksellinen mättöpäivä. Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet erilaiseen yltäkylläisyyden kulttuuriin kuin vanhempi polvi, kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Milja Pollari.
”Jos menemme hotelliaamupalalle tai buffet-lounaalle, saatamme odottaa laajaa valikoimaa ruokia, vaikkemme jaksaisi tai haluaisikaan kaikkea edes syödä. Kukkuralleen täytetyistä lautasista saattaa tulla sellainen olo, että on saanut rahoilleen vastinetta”, Pollari kuvailee.
Pollari kertoo, että tällainen ajattelutapa näkyy myös kansainvälisissä ruokahävikkitutkimuksissa. Hänen mukaansa vanhemmalla polvella voi olla takaraivossaan lapsuudessa koettu niukkuus, ja siksi heiltä saattaa jäädä vähemmän ruokahävikkiä kuin nuoremmilta sukupolvilta.
Toki ruokahävikin määrään on havahduttu etenkin viime vuosina monin tavoin, ja joulun jälkeen luvassa onkin jos jonkinlaista hävikkiruokareseptiä henkilöille, joiden jääkaapit pullistelevat jouluruokaa vielä välipäivinäkin. Ilmiön voi todeta esimerkiksi kirjoittamalla hakukoneeseen sanat ”joulu”, ruoka” ja ”hävikki”.
Pollari pitää hävikkireseptejä sinänsä kauniina ajatuksena, mutta niissä on eräs perustavanlaatuinen ongelma. Hävikkireseptien tarkoituksena on välttää uuden ruuan ostamista, ennen kuin vanhat menevät pilalle, mutta kaikilla ei välttämättä ole kaapeissaan vanhenemassa juuri niitä aineksia, joita ohjeessa mainitaan.
Hävikkireseptien tarkoituksena on välttää uuden ruuan ostamista, ennen kuin vanhat menevät pilalle, mutta kaikilla ei välttämättä ole kaapeissaan vanhenemassa juuri niitä aineksia, joita ohjeessa mainitaan.
Kotitalousopettajataustainen Pollari näkisikin mieluummin hävikkiin liittyvän ajattelutavan muutoksen.
Aivan ensimmäiseksi kannattaa opetella mitoittamaan ruuan määrä niin, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän. Tähderuokien hyödyntämistä voi suunnitella myös jo etukäteen kauppareissulla, jolloin kaapista löytyy aineita tähteiden jalostamiseen.
Jos ja kun hävikkiä jää, Pollari kehottaa luovuuteen keittiössä. Tarkkojen reseptien sijaan kannattaa opetella näkemään jokaisen tarjolla olevan aineksen sisältämät mahdollisuudet. Joulun jälkeen jääkaapilla voi miettiä, voisiko esimerkiksi porkkanalaatikon jämät tai kinkkupalat hyödyntää jossain uudessa ruoassa.
- Osaston luetuimmat
