• Hävikkireseptit ovat kaunis ajatus, mutta niissä on eräs perustavanlaatuinen ongelma – tutkija kääntää ajattelutavan päälaelleen

    Tutkija kehottaa pohtimaan joulun ruokahävikkiä ensinnäkin siltä kannalta, tarvitseeko joulupöytään kantaa aivan kaikkea. Toiseksi hän kehottaa hävikkireseptien sijaan luovuuteen keittiössä.
    Jos jouluruuasta jää hävikkiä, tutkija kehottaa miettimään, miten niitä voisi vielä hyödyntää. Tarkkojen hävikkireseptien sijaan luovuus saa kukkia keittiössä. Kuvituskuva.
    Jos jouluruuasta jää hävikkiä, tutkija kehottaa miettimään, miten niitä voisi vielä hyödyntää. Tarkkojen hävikkireseptien sijaan luovuus saa kukkia keittiössä. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    26.12.202416:30
    Tuovi Mäkipere

    Jos nykyään sattuu käymään ruokakaupassa jouluaatonaattona, voisi kuvitella, että kansalaiset ovat paastonneet viikkokausia ankarasti. Sen verran kukkuraisia ostoskärryt tuppaavat olemaan.

    Joulupöydän yltäkylläisyydellä on pitkät juuret. Katolisena aikana joulua edelsi paasto, jonka aikana piti pidättäytyä lihansyönnistä. Paastot olivat siis omiaan tekemään liharuuista, aivan erityisesti rasvaisen sianlihan syömisestä, eräänlaisen palkinnon, joka häämötti paaston päässä.

    Suomalainen joulupöytä vakiintui nykyiseen muotoonsa 1900-luvun viimeisiin vuosikymmeniin mennessä. Siksi oheinen, Helsingin Sanomissa 5.12.1985 julkaistu tekstikatkelma voisikin olla yhtä hyvin tältä vuodelta tai vuosituhannen alusta:

    ”Suomalainen on konservatiivi. Joulua vietetään pääpiirteissään samalla tavalla kuin ennenkin. Uudet tavat ja tottumukset eivät ole päässeet häiritsemään tätä suvun ja perheen juhlaa. […] Viime vuoden suosituimmat ruokalajit olivat kinkun ohella lanttulaatikko, tortut, porkkanalaatikko, riisipuuro, rosolli, suolakala, lasimestarin silli ja sekahedelmäkeitto.”

    Lisää aiheesta
    • Moni suomalainen haluaa nauttia perinteisestä joulupöydästä kotona.

      Reseptit | Perinteiset jouluruokareseptit, joilla onnistut: Kokosimme kaiken yhteen

    Toisin kuin vielä 1900-luvun puolivälissä, joulu ei ole valtaosalle nykysuomalaisista poikkeuksellinen mättöpäivä. Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet erilaiseen yltäkylläisyyden kulttuuriin kuin vanhempi polvi, kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Milja Pollari.

    ”Jos menemme hotelliaamupalalle tai buffet-lounaalle, saatamme odottaa laajaa valikoimaa ruokia, vaikkemme jaksaisi tai haluaisikaan kaikkea edes syödä. Kukkuralleen täytetyistä lautasista saattaa tulla sellainen olo, että on saanut rahoilleen vastinetta”, Pollari kuvailee.

    Pollari kertoo, että tällainen ajattelutapa näkyy myös kansainvälisissä ruokahävikkitutkimuksissa. Hänen mukaansa vanhemmalla polvella voi olla takaraivossaan lapsuudessa koettu niukkuus, ja siksi heiltä saattaa jäädä vähemmän ruokahävikkiä kuin nuoremmilta sukupolvilta.

    Lisää aiheesta
    • Hyllyjä täytetään kaupoissa takaosasta, jolloin tuotteiden virta pysyy tasaisena, eikä pakkauksia jää lojumaan takaosiin. Kierto toimii, jos kuluttaja poimii aina ensimmäisen pakkauksen.

      Ympäristö | Näin joka neljäs kuluttaja lisää hävikkiä jo kaupassa – hyllyjen kaivelulla on ikäviä seurauksia

      Tilaajalle

    Toki ruokahävikin määrään on havahduttu etenkin viime vuosina monin tavoin, ja joulun jälkeen luvassa onkin jos jonkinlaista hävikkiruokareseptiä henkilöille, joiden jääkaapit pullistelevat jouluruokaa vielä välipäivinäkin. Ilmiön voi todeta esimerkiksi kirjoittamalla hakukoneeseen sanat ”joulu”, ruoka” ja ”hävikki”.

    Pollari pitää hävikkireseptejä sinänsä kauniina ajatuksena, mutta niissä on eräs perustavanlaatuinen ongelma. Hävikkireseptien tarkoituksena on välttää uuden ruuan ostamista, ennen kuin vanhat menevät pilalle, mutta kaikilla ei välttämättä ole kaapeissaan vanhenemassa juuri niitä aineksia, joita ohjeessa mainitaan.

    Hävikkireseptien tarkoituksena on välttää uuden ruuan ostamista, ennen kuin vanhat menevät pilalle, mutta kaikilla ei välttämättä ole kaapeissaan vanhenemassa juuri niitä aineksia, joita ohjeessa mainitaan.

    Kotitalousopettajataustainen Pollari näkisikin mieluummin hävikkiin liittyvän ajattelutavan muutoksen.

    Aivan ensimmäiseksi kannattaa opetella mitoittamaan ruuan määrä niin, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän. Tähderuokien hyödyntämistä voi suunnitella myös jo etukäteen kauppareissulla, jolloin kaapista löytyy aineita tähteiden jalostamiseen.

    Jos ja kun hävikkiä jää, Pollari kehottaa luovuuteen keittiössä. Tarkkojen reseptien sijaan kannattaa opetella näkemään jokaisen tarjolla olevan aineksen sisältämät mahdollisuudet. Joulun jälkeen jääkaapilla voi miettiä, voisiko esimerkiksi porkkanalaatikon jämät tai kinkkupalat hyödyntää jossain uudessa ruoassa.

    Lisää aiheesta
    • Hävikkiä saadaan hyväntekeväisyyteen lähinnä vähittäiskaupoilta.

      Ruoka | Leipäjonojen piti olla lama-ajan välttämätön paha, mutta avuntarve juurtui osaksi yhteiskuntaa – tutkija kertoo, miksi hävikki ja ruoka-apu eivät ole kestävä ratkaisu

      Tilaajalle
    • Ostosten suunnittelu etukäteen auttaa vähentämään ruokahävikkiä.

      Ruoka | Kodeissa heitetään roskiin yli puolen miljardin euron edestä ruokaa vuodessa

    • Kupittaan K-citymarket myi jauhelihaa joulun välipäivinä tuntuvalla alennuksella.

      Ruoka | Tuottaja suuttui tarjousjauhelihasta – kauppias: tärkeintä estää hävikki

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle