Heli Lehtelä on ollut maatalousyrittäjä nyt yhdeksän vuotta. Kuva: Jaana KankaanpääPunkalaidunMT:n Heli Lehtelä on sukutilansa ensimmäinen naispuolinen tilallinen – ”Olen juuristani äärettömän ylpeä”
Lehtelän tilaa Punkalaitumella pyörittää MT:n maataloustoimittaja Heli Lehtelä.TilaajalleVain kuninkaalliset ja maanviljelijät perivät nykyään ammattinsa. Viljelijäksi olen ryhtynyt täysin omasta tahdostani ja olen juuristani äärettömän ylpeä.
Punkalaitumella sijaitseva tila oli alun perin sotilastorppa, jonka esi-isäni on saanut palkaksi palveluksesta Ruotsin kuninkaalle.
Työt alkavat konehallin oven aukaisulla. Sata vuotta sitten aukaistiin tallin ovi. Kuva: Jaana KankaanpääOlen sukutilani seitsemäs viljelijäpolvi. Samalla olen tilan ensimmäinen naispuolinen tilallinen ja yksin tilasta vastuussa oleva maatalousyrittäjä.
Maatiloilla töitä tekevät perinteisesti kaikenikäiset perheenjäsenet, ja saan apua erityisesti isältäni. Toivon, että hän saa samalla elämäänsä mielekästä sisältöä. Maatilallahan tapahtuu aina.
Sadan vuoden sisällä on rakennettu niin etualan suuli, 1990-luvulla rakennettu kuivuri kuin sen takana nouseva 2020 rakennettu kuivuri. Kuva: Jaana KankaanpääPohdin joskus ystäväni kanssa, että viljelijöistä olisi helppoa tehdä karikatyyrihahmoja.
Itse olen nostalgikko-viljelijä. Muistelen, kuinka 1980-luvulla oli maailman parasta olla isovanhempien kanssa navetassa. Lempityöni oli lannan luominen. Tunsin, että sain tehdä oikeaa työtä, ja oli kunniakasta saada haalarit likaisiksi.
Lapsena lempityöni oli lannan luominen.
Lapsuuteni haaveammatti oli maanviljelijä. Kun näin lehdessä kuvan ylämaankarjasta, ajattelin kasvattaa sitä. Siitäkös mummu innostui.
Lehtelän kotimuseosta löytyy Helin isän ja äidin talteen panemaa talonpoikaishistoriaa. Etualan pontikkapannu lienee peräisin naapurikunnan puolelta. Kuva: Jaana KankaanpääVaikka olen eläinrakas, tilallani ei ole muita tuotantoeläimiä kuin parvi piikkiöläisiä maatiaiskanoja, jotka munivat kotitarpeiksi.
Kasvinviljelytilalla riittää jyrsijöitä, joita ahkerasti verottavat tilan työeläimet eli Lillan-koira ja Misu-Pekka-kissa.
Maatiaiskanat nauttivat ulkoilusta kesäisin. Kuva: Jaana KankaanpääPeltojeni maalaji on pääosin hieno hieta. Jotkut sanovat, että sen kanssa ei voi epäonnistua.
Kyllä sekin on nykyään mahdollista, jos kuivuus jatkuu keväästä pitkälle kesään ja välillä tulee 100–200 millin rankkasade. Sellaisesta vesimäärästä maan rakenne menee pilalle pitkäksi aikaa, vaikka ojitus olisikin toimiva.
Ennen sadonkorjuuta viljatilalla tarkkaillaan kasvustoja erityisesti hukkakauran torjumiseksi. Kuva: Jaana KankaanpääTilalla viljelykierrossa olevat kasvit vaihtelevat vuosittain. Kuluvana vuonna viljelen ohraa, kauraa, puna-apilaa, nurmea ja ensimmäistä kertaa myös sokerijuurikasta. Tilallamme sitä on viljelty aiemminkin, viimeksi 1960-luvulla, mutta itselleni kerta on ensimmäinen.
Lillan-koirasta ei näy kuin hännänpää, kun se kulkee mukana tarkistamassa sokerijuurikkaiden kasvua. Kuva: undefinedPeriaatteeni on, että jos jotain tehdään, sitten tehdään täysillä.
Tänä kesänä sukupolvenvaihdoksesta tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta. Maatalousyrittäjyyteni ajan olen pyrkinyt jatkuvasti kehittämään tilani toimintaa eri tavoin.
Olen rakennuttanut uuden kuivurin, vaihtanut puimurin ja kasvinsuojeluruiskun tehokkaampiin, raivannut peltoa, salaojittanut peltoa sekä pyrkinyt parantamaan maan kasvukuntoa muun muassa kalkituksella ja saneerauskasveilla.
Toimenpiteet ovat helpottaneet huomattavasti omaa työtaakkaani. Viljan kuivaamisessa ei ole enää pullonkaulaa, ja kasvinsuojelu sujuu entistä turvallisemmin, kun puomien hallinta onnistuu traktorin hytistä käsin.
Koronavuonna 2020 oli hyvää aikaa keskittyä uuden kuivurin rakentamiseen. Kuva: Jaana KankaanpääKun aloitin tilanpidon, olivat maatalouden näkymät hyvin erilaiset kuin nykyään. Nyt monillakaan kasvinviljelytiloilla ei voida tehdä sukupolvenvaihdoksia, kun tilan tulosta ei saada yltämään nuoren viljelijän tuen yrittäjätulovaatimukseen.
Ilahtuisin, jos joku kolmesta pojastani, tai vaikka kaikki yhdessä, haluaisi jatkaa tilanpitoa jälkeeni.
Uskon, että suomalainen maatalous on tulevaisuudessa tärkeässä asemassa maailman nälkäisten suiden ruokkimisessa.
En kuitenkaan ole enää varma, kannattaako minun kannustaa nuoria maatalousalalle. Maatalousyrittäjän tuntipalkka jää keskimäärin kuuteen euroon, ja yrittäjäriski on valtava.
Uskon kuitenkin, että suomalainen maatalous on tulevaisuudessa tärkeässä asemassa maailman nälkäisten suiden ruokkimisessa.
Viljasiilojen pohjat on puhdistettava ennen uuden sadon varastointia. Kuva: Jaana KankaanpääTilani tärkeänä tukijalkana toimii metsätalous. Metsänhoito on mukavaa vastapainoa maaviljelylle, ja metsätalouden näkymät ovat tällä hetkellä varsin hyvät.
Poikani ovat osallistuneet metsänhoitoon tekemällä ennakkoraivausta ja taimien istutusta kuusi- ja mäntyvaltaisiin metsiimme.
Kun toimittajan työn lisäksi on maa- ja metsätalousyrittäjä, ei vapaa-aikaa juuri jää. Harrastukset nivoutuvat ammatillisesti kiinnostavien asioiden ympärille.
Meidän koko perhe on harrastanut hirvenjuoksua ja metsästystä. Itse otan harrastuksena myös maataloustieteen opiskelun Helsingin yliopistossa. Nautin maisemanvaihdoksesta ja uusista näkökulmista, joita Viikissä käyminen tarjoaa. Saattaa sieltä välillä löytyä hyviä jutunaiheitakin.
Kisuneiti Misu-Pekka muistuttaa, että taukoja on pidettävä. Kuva: Jaana KankaanpääOlen kesäihminen. Nautin kasvustojen seuraamisesta, valosta ja siitä, että iltaisin näkee touhuta ulkona pitkään. Keskiviikkoiltaisin käyn usein paikkakuntamme tanssilavalla. Se jos mikä on maalaiselämää parhaimmillaan.
Syksyä ja sadonkorjuuta kaipasin, kun asuin viitisentoista vuotta Helsingissä ja Rovaniemellä. Tie toi takaisin kotiin, vaikka polku olikin mutkikas eikä suunta koko aikaa ollut lainkaan selvä.
Juuri nyt kaikki on hyvin. Kuva: Jaana KankaanpääMaaseudun Tulevaisuus juhlii tänä vuonna 110-vuotista taivaltaan. Kerromme toimituksen juurevien tekijöiden tarinoita juhlavuoden kunniaksi. Tämän jutun kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden maataloustoimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
