• Heli Lehtelä on ollut maatalousyrittäjä nyt yhdeksän vuotta.
    Heli Lehtelä on ollut maatalousyrittäjä nyt yhdeksän vuotta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    MT:n Heli Lehtelä on sukutilansa ensimmäinen naispuolinen tilallinen – ”Olen juuristani äärettömän ylpeä”

    Lehtelän tilaa Punkalaitumella pyörittää MT:n maataloustoimittaja Heli Lehtelä.
    Tilaajalle
    Koti|Maatalousyrittäjät
    1.9.202618:00
    Heli Lehtelä
    Punkalaidun

    Vain kuninkaalliset ja maanviljelijät perivät nykyään ammattinsa. Viljelijäksi olen ryhtynyt täysin omasta tahdostani ja olen juuristani äärettömän ylpeä.

    Punkalaitumella sijaitseva tila oli alun perin sotilastorppa, jonka esi-isäni on saanut palkaksi palveluksesta Ruotsin kuninkaalle.

    Työt alkavat konehallin oven aukaisulla. Sata vuotta sitten aukaistiin tallin ovi.
    Työt alkavat konehallin oven aukaisulla. Sata vuotta sitten aukaistiin tallin ovi. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Olen sukutilani seitsemäs viljelijäpolvi. Samalla olen tilan ensimmäinen naispuolinen tilallinen ja yksin tilasta vastuussa oleva maatalousyrittäjä.

    Maatiloilla töitä tekevät perinteisesti kaikenikäiset perheenjäsenet, ja saan apua erityisesti isältäni. Toivon, että hän saa samalla elämäänsä mielekästä sisältöä. Maatilallahan tapahtuu aina.

    Sadan vuoden sisällä on rakennettu niin etualan suuli, 1990-luvulla rakennettu kuivuri kuin sen takana nouseva 2020 rakennettu kuivuri.
    Sadan vuoden sisällä on rakennettu niin etualan suuli, 1990-luvulla rakennettu kuivuri kuin sen takana nouseva 2020 rakennettu kuivuri. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Pohdin joskus ystäväni kanssa, että viljelijöistä olisi helppoa tehdä karikatyyrihahmoja.

    Itse olen nostalgikko-viljelijä. Muistelen, kuinka 1980-luvulla oli maailman parasta olla isovanhempien kanssa navetassa. Lempityöni oli lannan luominen. Tunsin, että sain tehdä oikeaa työtä, ja oli kunniakasta saada haalarit likaisiksi.

    Lapsena lempityöni oli lannan luominen.

    Lapsuuteni haaveammatti oli maanviljelijä. Kun näin lehdessä kuvan ylämaankarjasta, ajattelin kasvattaa sitä. Siitäkös mummu innostui.

    Lehtelän kotimuseosta löytyy Helin isän ja äidin talteen panemaa talonpoikaishistoriaa. Etualan pontikkapannu lienee peräisin naapurikunnan puolelta.
    Lehtelän kotimuseosta löytyy Helin isän ja äidin talteen panemaa talonpoikaishistoriaa. Etualan pontikkapannu lienee peräisin naapurikunnan puolelta. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vaikka olen eläinrakas, tilallani ei ole muita tuotantoeläimiä kuin parvi piikkiöläisiä maatiaiskanoja, jotka munivat kotitarpeiksi.

    Kasvinviljelytilalla riittää jyrsijöitä, joita ahkerasti verottavat tilan työeläimet eli Lillan-koira ja Misu-Pekka-kissa.

    Maatiaiskanat nauttivat ulkoilusta kesäisin.
    Maatiaiskanat nauttivat ulkoilusta kesäisin. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Peltojeni maalaji on pääosin hieno hieta. Jotkut sanovat, että sen kanssa ei voi epäonnistua.

    Kyllä sekin on nykyään mahdollista, jos kuivuus jatkuu keväästä pitkälle kesään ja välillä tulee 100–200 millin rankkasade. Sellaisesta vesimäärästä maan rakenne menee pilalle pitkäksi aikaa, vaikka ojitus olisikin toimiva.

    Ennen sadonkorjuuta viljatilalla tarkkaillaan kasvustoja erityisesti hukkakauran torjumiseksi.
    Ennen sadonkorjuuta viljatilalla tarkkaillaan kasvustoja erityisesti hukkakauran torjumiseksi. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tilalla viljelykierrossa olevat kasvit vaihtelevat vuosittain. Kuluvana vuonna viljelen ohraa, kauraa, puna-apilaa, nurmea ja ensimmäistä kertaa myös sokerijuurikasta. Tilallamme sitä on viljelty aiemminkin, viimeksi 1960-luvulla, mutta itselleni kerta on ensimmäinen.

    Lillan-koirasta ei näy kuin hännänpää, kun se kulkee mukana tarkistamassa sokerijuurikkaiden kasvua.
    Lillan-koirasta ei näy kuin hännänpää, kun se kulkee mukana tarkistamassa sokerijuurikkaiden kasvua. Kuva: undefined

    Periaatteeni on, että jos jotain tehdään, sitten tehdään täysillä.

    Tänä kesänä sukupolvenvaihdoksesta tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta. Maatalousyrittäjyyteni ajan olen pyrkinyt jatkuvasti kehittämään tilani toimintaa eri tavoin.

    Olen rakennuttanut uuden kuivurin, vaihtanut puimurin ja kasvinsuojeluruiskun tehokkaampiin, raivannut peltoa, salaojittanut peltoa sekä pyrkinyt parantamaan maan kasvukuntoa muun muassa kalkituksella ja saneerauskasveilla.

    Toimenpiteet ovat helpottaneet huomattavasti omaa työtaakkaani. Viljan kuivaamisessa ei ole enää pullonkaulaa, ja kasvinsuojelu sujuu entistä turvallisemmin, kun puomien hallinta onnistuu traktorin hytistä käsin.

    Koronavuonna 2020 oli hyvää aikaa keskittyä uuden kuivurin rakentamiseen.
    Koronavuonna 2020 oli hyvää aikaa keskittyä uuden kuivurin rakentamiseen.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kun aloitin tilanpidon, olivat maatalouden näkymät hyvin erilaiset kuin nykyään. Nyt monillakaan kasvinviljelytiloilla ei voida tehdä sukupolvenvaihdoksia, kun tilan tulosta ei saada yltämään nuoren viljelijän tuen yrittäjätulovaatimukseen.

    Ilahtuisin, jos joku kolmesta pojastani, tai vaikka kaikki yhdessä, haluaisi jatkaa tilanpitoa jälkeeni.

    Uskon, että suomalainen maatalous on tulevaisuudessa tärkeässä asemassa maailman nälkäisten suiden ruokkimisessa.

    En kuitenkaan ole enää varma, kannattaako minun kannustaa nuoria maatalousalalle. Maatalousyrittäjän tuntipalkka jää keskimäärin kuuteen euroon, ja yrittäjäriski on valtava.

    Uskon kuitenkin, että suomalainen maatalous on tulevaisuudessa tärkeässä asemassa maailman nälkäisten suiden ruokkimisessa.

    Viljasiilojen pohjat on puhdistettava ennen uuden sadon varastointia.
    Viljasiilojen pohjat on puhdistettava ennen uuden sadon varastointia. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tilani tärkeänä tukijalkana toimii metsätalous. Metsänhoito on mukavaa vastapainoa maaviljelylle, ja metsätalouden näkymät ovat tällä hetkellä varsin hyvät.

    Poikani ovat osallistuneet metsänhoitoon tekemällä ennakkoraivausta ja taimien istutusta kuusi- ja mäntyvaltaisiin metsiimme.

    Kun toimittajan työn lisäksi on maa- ja metsätalousyrittäjä, ei vapaa-aikaa juuri jää. Harrastukset nivoutuvat ammatillisesti kiinnostavien asioiden ympärille.

    Meidän koko perhe on harrastanut hirvenjuoksua ja metsästystä. Itse otan harrastuksena myös maataloustieteen opiskelun Helsingin yliopistossa. Nautin maisemanvaihdoksesta ja uusista näkökulmista, joita Viikissä käyminen tarjoaa. Saattaa sieltä välillä löytyä hyviä jutunaiheitakin.

    Kisuneiti Misu-Pekka muistuttaa, että taukoja on pidettävä.
    Kisuneiti Misu-Pekka muistuttaa, että taukoja on pidettävä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Olen kesäihminen. Nautin kasvustojen seuraamisesta, valosta ja siitä, että iltaisin näkee touhuta ulkona pitkään. Keskiviikkoiltaisin käyn usein paikkakuntamme tanssilavalla. Se jos mikä on maalaiselämää parhaimmillaan.

    Syksyä ja sadonkorjuuta kaipasin, kun asuin viitisentoista vuotta Helsingissä ja Rovaniemellä. Tie toi takaisin kotiin, vaikka polku olikin mutkikas eikä suunta koko aikaa ollut lainkaan selvä.

    Juuri nyt kaikki on hyvin.
    Juuri nyt kaikki on hyvin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maaseudun Tulevaisuus juhlii tänä vuonna 110-vuotista taivaltaan. Kerromme toimituksen juurevien tekijöiden tarinoita juhlavuoden kunniaksi. Tämän jutun kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden maataloustoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Kotitalon päädyn sukutilaviirissä on vuosilukuna 1737. Juhani Reku on veljensä kanssa tilan yhdeksättä sukupolvea.

      Kulttuuri | Hävitetty pelto on iäksi menetetty, siksi MT:n Juhani Reku on peltojen puolustaja

      Tilaajalle
    • Istutin ja kylvin taimikon sekaan muutaman tammen. Aika näyttää, miten ne menestyvät.

      Metsänhoito | Se oikea löytyi monen vuoden etsinnän jälkeen: 9 hehtaarin metsäpalsta tarjoaa paljon mahdollisuuksia

      Tilaajalle
    • Merijärvellä asuva Juho Nivala aloittaa MT:n juhlavuoden kunniaksi lehden työntekijöiden esittelyn. Monella heistä on kädet vahvasti maaseudun mullassa.

      Ihmissuhteet | Joki-Nivalan mansikkatilan hirret uitettiin aikoinaan 100 kilometrin päästä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    kasvinviljely
    metsätalous
    Punkalaidun
    Heli Lehtelä
    MT:n tekijät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle