• Ainutlaatuinen Nurmeksen Vanha Kauppala täyttää 150 vuotta – avoimien ovien päivää vietetään juhlatunnelmissa

    Nurmeksen Vanha Kauppala on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.
    Nurmeksen Kauppala perustettiin joulukuussa 1876 edistämään Pielisen seudun taloudellista kehitystä.
    Nurmeksen Kauppala perustettiin joulukuussa 1876 edistämään Pielisen seudun taloudellista kehitystä.  Kuva: Nurmeksen Vanhan Kauppalan Asukasyhdistys
    Koti|Historia ja perinne
    14.4.202622:00
    Juho Mäkelä

    Nurmeksen Vanhan Kauppalan avoimia ovia vietetään kesällä juhlatunnelmissa, kun Vanha Kauppala täyttää 150 vuotta. Vanhan Kauppalan Asukasyhdistyksen järjestämä tapahtuma pidetään tuttuun tapaan elokuun toisena lauantaina (8.8.).

    Juhlavuosi näkyy Nurmeksessa monin tavoin. Kadun kulmissa saattaa törmätä 1800–1900-lukujen vaihteen asukkaita esittäviin Nurmeksen näyttämökerhon näyttelijöihin. He juoruilevat kyseisen ajan kuumimmista puheenaiheista. Aineistot näyttelijöille on kerännyt Nurmeksen museo vanhoista Karjalattarista.

    Asukasyhdistys haluaa myös kannustaa kaikkia tapahtumaan osallistuvia pukeutumaan vanhan ajan vaatteisiin, jos sellaisia vaatekaapista tai vintin perukoilta löytyy.

    Tapahtuman lähtölaukaus tapahtuu aamulla Kauppatorilla, jossa esiintyy jopa 19-henkinen Ylä-Karjalan hanuristien joukko. Hanuristeja kuullaan torilla myös myöhemmin päivän aikana.

    Puu-Nurmeksessa ohjelmassa on rannekkeen ostaneille avoin historiakierros, ja Itäkauppalassa tarkoituksena on järjestää kaksi puutarhakierrosta.

    Avoimissa ovissa alueen asukkaat avaavat kotinsa ja pihansa vierailijoille. Lisäksi monessa kohteessa on pop-up-kirpputoreja, -kahviloita ja -ravintoloita.

    Avoimet ovet huipentuu Kauppalantalon edustalla pidettäviin vanhan ajan iltamiin.

    Ohjelmassa on mun muassa Ylä-Karjalan kansalaisopiston runonlausuntaa, Maarianvaaran teatterin Humoristi Waikko Joe: Reissumiehen tarinoita -esitys ja Blue Notesin tahdittamat päätöstanssit.

    Yleisö pääsee myös osallistumaan erilaisiin iltamakisailuihin sekä arpajaisiin.

    Tapahtuman pääkonsepti on edelleen tuttu eli avoimissa ovissa alueen asukkaat avaavat kotinsa ja pihansa vierailijoille. Lisäksi monessa kohteessa on pop-up-kirpputoreja, -kahviloita ja -ravintoloita.

    Myös tapahtuma-alue on pysynyt samana. Puu-Nurmeksen ytimestä harjun molemmilta puolilta ja kahden järven välissä on hyvin säilynyt ja melko yhtenäinen, suojeltu asuinalue. Sen rakennukset ulottuvat 1880-luvulta 1940-luvulla, ja koivurivistöt kasvavat komeina.

    Lisäksi tapahtuma-alueeseen sisältyy Nurmesjärven toisella puolella sijaitseva Itäkauppala eli nykyään Itäkaupunkina tunnettu osa Vanhaa Kauppalaa. Siellä on laaja kattaus 1950–1960-lukujen rintamiestaloja.

    Tapahtumaan myydään rannekkeita, joiden mukana saa tapahtuma-alueen kartan. Lipunmyynti aloitetaan heinäkuussa.

    Lisää aiheesta
    • Museot ovat vetäneet hyvin väkeä, mutta niiden taloudessa on haasteita. Kuva Sarka-museon Ennen koneita -näyttelystä.

      Kulttuuri | Museoiden kävijämäärät ovat kasvussa, mutta säästöleikkurin pelätään iskevän

    • Avoimet maatilat -tapahtuma täytti monen hämäläistilan pihat viime lauantaina.

      Maatalousyrittäjät | Avoimet ovet saivat hämäläistilat ruuhkaisiksi – tällaisia investointiaikeita osallistuneella vuohitilalla on

      Tilaajalle
    • Puu-Nurmes pääsee valtakunnalliseen kisaan

    • Matti Jaskarin traktorimuseosta löytyy hallillinen traktoreita. Osa koneista on viereisessä päärakennuksessa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Tällainen on Suomen suurin yksityinen traktorikokoelma – näin Matti Jaskarin, 85, kokoelma sai alkunsa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Nurmeksen Vanha Kauppala
    avoimet ovet
    juhlavuosi
    Puu-Nurmes
    kulttuuritapahtuma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää