
Avoimet maatilat – Taste of Häme! -tapahtuma kokosi viime lauantaina hämäläisille maatiloille runsaslukuisen vierasjoukon. Tapahtuman järjesti jo yhdeksättä kertaa MTK Häme osallistuneiden tilojen kanssa.
Elohopean noustua reippaasti yli hellerajan tilavierailijoita houkuttelivat maatiloille niin eläimet kuin koneetkin.

Orimattilan keskustassa asuva Terhi Veini kertoo lähteneensä lastensa Nelli ja Unto Sarénin kanssa Artjärvellä sijaitsevaan Loma-Lassilan tilalle kesäpäivää viettämään.
”Lapsille on kiva näyttää eläimiä ja luoda heille näin eläinsuhdetta”, Veini avaa.
Suoraa yhteyttä maatalouteen perheellä ei äidin mukaan ole, joten eläinten ihastelun ohessa avartui ymmärrys nykyaikaisesta ruuantuotannosta.
Loma-Lassilan tilalle saapui myös Kari Rajala lastenlapsiensa kanssa Orimattilan Pennalasta.
”Lapsenlapsille löytyi täältä hauskaa kesäpuuhaa”, Rajala hymähtää.
Rajala kertoi omassa lapsuudessaan auttaneensa ystävien kotitilojen askareissa kesäisin, mihin tilojen vähentyessä yhä harvemmalla on hänestä samanlainen mahdollisuus.
”Olen vielä sitä ikäluokkaa, jolla oli lähellä paljon pientiloja. Tällaiset tapahtumat ovat hyviä kokemuksia nykyaikaisesta maataloudesta.”

Loma-Lassilan vuohitilan yrittäjät Petri Lassila ja Ida Vanonen ovat todella tyytyväisiä tapahtuman vierailijamäärään.
Kahta maatilaa pyörittävän yrittäjäpariskunnan tulevaisuudenusko on korkealla, vaikka kulunut kasvukausi olikin ollut kaksijakoinen.
”Herne pitää märästä, mutta ohra alkaa olla jo käsitelty. Pahimmillaan on tullut 50 millimetriä vettä päivässä”, Lassila hihkaisee vuohiaitauksen portilta.
”Pahimmillaan on tullut 50 millimetriä vettä päivässä.”
Loma-Lassilassa oli aiemmin lehmiä viljanviljelyn ohella, mutta nykyisin suomenvuohet ovat pääelinkeino. Vuohien rinnalla on edelleen viljoja, hernettä sekä maatilaleirien järjestämistä.
”Idea vuohiin lähti anopin kanssa käydyistä keskusteluista sekä vuohenmaidon terveyshyödyistä”, Vanonen avaa.
Valittu polku on miellyttänyt, sillä tila on rakentamassa omaa meijeriä vuohenmaidon jalostamiseen muun muassa jäätelöiksi ja juustoiksi.
”Samalla haluamme vaalia suomenvuohen historiaa, miksi käytämmekin omia pukkeja”, Vanonen kuvaa.
Vaikka tilalla on selvät kasvusuunnitelmat, tarkoitus on yrittäjäpariskunnan mukaan pysyä edelleen ”pientilameiningissä”.
”Meillä on tällä hetkellä 60 vuohta kaikkiaan ja tavoite on ottaa lypsyyn sama määrä”, yrittäjät kertovat.

Vanonen kertoo tilan tehneen paljon markkinatutkimusta ennen meijerisuunnitelmiaan. Pelkkä usko omaan tekemiseen ei hänestä riitä, vaan laskelmienkin tulee näyttää hyvältä.
Aikomuksena on myydä vuohenmaitotuotteita suoraan kuluttajille ja pitää tuotanto ”yhdessä pihassa” läpinäkyvyyden saavuttamiseksi.
”Vuohenmaito on automaattisesti A2-maitoa, joka voi sopia lehmänmaitoa sulavampana maitoallergikoillekin.”
”Nykyisin teemme paljon käsityötä, jota voisi hieman helpottaa investoinnilla.”
Meijerin lisäksi yrittäjäpariskunnalla on haaveena uuden pihaton rakentaminen, jonne mahtuisi ajamaan traktorilla.
”Nykyisin teemme paljon käsityötä, jota voisi hieman helpottaa investoinnilla”, pariskunta pohtii.

Loma-Lassila järjestää vuosittain muutaman maatilaleirin lapsille, mutta Vanosen mukaan myös aikuiset ovat olleet kiinnostuneita.
”Monet kuluttajat ovat jo erkaantuneita maatalouden arjesta, joten maatilojen avoimet ovat tärkeitä ennakkoluulojen korjaamiseksi”, Vanonen tuumaa.
”Maatilojen avoimet ovat on tärkeitä ennakkoluulojen korjaamiseksi.”
Tila on ollut aiemminkin mukana tapahtumassa, jota yrittäjäpariskunta kuvaa tärkeäksi mahdollisuudeksi avata kuluttajille maatalouden arkipäivää sekä markkinoida samalla omia tuotteita ja tuotantosuuntaa.
”Meidän huippuvuohien kautta pystymme näyttämään kuluttajille ja vieraille, että tuotantomme kestää kriittisemmänkin eettisen tarkastelun”, yrittäjäpariskunta sanoo.
Tapahtuman koordinoija Heidi Haataja kertoo lauantain kokonaiskävijämääräksi noin 10 000 ihmistä. Yleinen tunnelma oli todella hyvä.
”Sää suosi. Kävijät nostivat esille esimerkiksi kohteiden hienon panostuksen päivään”, hän tiivistää vierailijoilta kuulemaansa palautetta.
Myös osallistuneilta tiloilta saatu palaute on ollut erittäin myönteistä, esillä esimerkiksi kävijämäärät pääsivät yllättämään monen tilallisen positiivisesti.
”Kävijät olivat viihtyneet pitkään monella tilalla. Vierailijoilta oli lisäksi tullut tilojen suuntaan runsaasti kiitollisia kommentteja siitä, että tällaista tapahtumaa järjestetään.”