• Näin hurjasti mikromuovia löytyi ihmisten aivoista

    Kolme neljäsosaa aivojen muovista oli samaa ainesta, jota on etenkin muovipulloissa ja ruokapakkauksissa.
    Tilaajalle
    Tuore artikkeli tiedelehti Naturessa osoittaa muovia olevan runsaasti myös aivoissa.
    Tuore artikkeli tiedelehti Naturessa osoittaa muovia olevan runsaasti myös aivoissa. Kuva: Timo Filpus
    Koti|Hyvinvointi
    16.2.202514:26
    Heikki Arvilommi

    Muovi pilkkoutuu luonnossa pieniksi hiukkasiksi, mikro- ja nanomuoviksi. Pienimmät niistä ovat millimetrin tuhannesosan kokoisia.

    Näitä hiukkasia on nykyään kaikkialla, ilmassa, vesissä, juomissa, kasveissa ja ravinnossa. Ei ihme, että niitä kertyy myös meihin ihmisiin. Niitä on todettu keuhkoista, suolesta, verestä, isojen suonien seinämistä ja istukoistakin.

    Tuore artikkeli tiedelehti Naturessa osoittaa muovia olevan runsaasti myös aivoissa, vaikka aivot ovatkin melko tehokkaan veri-aivo-esteen suojaamat.

    Yhdysvalloissa Uuden Meksikon yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa kerättiin kudosnäytteitä vainajien maksasta, munuaisista ja aivoista.

    Aivot olivat varsinaisen kiinnostuksen kohteena, koska mikro- tai nanomuovin kertymisestä niihin ei ollut tietoa. Näytteet olivat vuosilta 2016 ja 2024.

    Näytteitä tutkittiin kemiallisesti hyvin moderneilla menetelmillä ja lisäksi käytettiin elektronimikroskopiaa hiukkasten näkemiseen kudoksissa.

    Osa näytteistä oli peräisin Alzheimerin tautiin kuolleista ja niissä todettiin erikoisen korkeita pitoisuuksia muovia.

    Maksassa ja munuaisissa todettiin keskimäärin runsaat 400 mikrogrammaa muovia grammassa kudosta. Otsalohkosta peräisin olevissa aivonäytteissä oli huomattavasti enemmän muovia.

    Vuoden 2016 näytteissä pitoisuudet olivat 3 000 mikrogrammaa ja kahdeksan vuotta myöhemmin kerätyissä näytteissä peräti 5 000 mikrogrammaa.

    Osa näytteistä oli peräisin Alzheimerin tautiin kuolleista ja niissä todettiin erikoisen korkeita pitoisuuksia muovia. Tukijat kuitenkin korostavat, ettei tästä löydöksestä voi päätellä mikromuovien aiheuttavan muistisairauksia.

    Kemiallisten analyysien tuloksia tukivat elektronimikroskooppikuvat, joissa näkyi eri muotoisia muoviksi sopivia partikkeleita.

    Kolme neljäsosaa muovista oli polyetyleeniä, jota on etenkin muovipulloissa ja ruokapakkauksissa. Muut muovit olivat polypropyleeniä, polyvinyylikloridia ja styreeni-butadieenikumia. Viimeinen on enimmäkseen peräisin autojen renkaista.

    On yllättävää, että muovipartikkelit läpäisevät hyvin tiukan seulan eli veri-aivo-esteen. Millä keinoin se onnistuu, jää avoimeksi.

    Vaikka mikro- ja nanomuovien vaikutuksista terveyteen ei vielä ole tietoja, tuntuisi järkevältä välttää niitä. Kun niitä on kaikkialla, se on vaikeaa.

    Lisää aiheesta
    • MT paljasti loppukesästä, että kierrätyslannoitteiden mukana peltoihin päätyy valtavia määriä muovia, joka on peräisin enimmäkseen kauppojen pakkausjätteistä.

      Ympäristö | Muovi siirtyy luonnosta lautaselle – näistä kaikista elintarvikkeista ja ihmisen elimistä muovia on jo löydetty

      Tilaajalle
    • Tuulivoimaloista irtoava mikromuovi on epoksipinnoitetta, joka suojaa lavan sisempää rakennetta.

      Energia | Tuulimyllyistä irtoavan mikromuovin määrä on arvoitus – Syke haluaa aloittaa kenttätutkimuksen

    • Ympäristö | Pellot eivät saa olla kaupan muovien kaatopaikkoja

    • Vesi ja ruoka altistuu tuotannon ja pakkauksen eri vaiheissa monille muovin kemikaaleille.

      Tekniikka | Yhdessä litrassa pullovettä on keskimäärin lähes neljännesmiljoona muovipartikkelia –mikromuovia on hanavedessäkin

    • Arvioiden mukaan maailman meriin päätyy vuodessa 11 miljoonaa tonnia muovia. Kreikkalaisen Naxosin saaren satamaa puhdistettiin jätteistä järjestö- ja vapaaehtoisvoimin marraskuussa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ympäristö | YK aloittaa neuvottelut globaalin muovijäteongelman ratkaisemiseksi – tarkoituksena on saada aikaan kansainvälinen muoviroskasopimus vuonna 2024

    Artikkelin aiheet
    mikromuovi
    aivot
    polyeteeni
    terveys
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa