
Mikromuovia on löydetty tutkimuksissa niin ihmisten keuhkoista, verestä kuin istukastakin. Erityisen huolestuttavia ovat havainnot aivoihin kulkeutuneista nanohiukkasista. Normaalisti veri-aivoeste estää haitallisten aineiden pääsyn elimistön hermokeskukseen.
Luonnossa muovia on korkeimpien vuorten huipuilla, merten syvänteissä ja ilmassa. Planeetalta ei taida löytyä paikkaa, jonne mikroskooppisen pieniksi hioutuneet muovihiukkaset eivät pääsisi tunkeutumaan.
Netissä kiertää kuvia rannalle menehtyneistä linnuista, joiden vatsoista tursuaa pullonkorkkeja ja muuta muovimoskaa.
Tyypillisesti muovihiukkaset kulkeutuvat ravintoketjussa esimerkiksi planktonista kaloihin ja niistä petokaloihin, lintuihin sekä nisäkkäisiin. Ravintoketjun yläpäässä olevat eläimet, kuten merikotka ja hylje, saavat suurimman annoksen muovia ja ympäristömyrkkyjä.
Tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että tietoa on kertynyt lähinnä muutaman mikrometrin kokoisten ja sitä suurempien muovihiukkasten kulkeutumisesta. Ne poistuvat kehosta isoksi osaksi ulosteen mukana, kun taas pienemmät nanomuovit voivat läpäistä solukalvoja.
Eliöiden tiedetään kärsivän mikromuovista monella tavalla. Muovin syöminen aiheuttaa valheellista täyttymyksen tunnetta, jolloin oikean ravinnon etsiminen jää vähemmälle. Muovit heikentävät kasvua ja lisääntymistä sekä aiheuttavat stressiä solutasolla.
Tutkimuksissa mikromuoveja on havaittu yli 1 300 lajista mukaan lukien kalat, nisäkkäät, linnut ja hyönteiset.
Perinteisen Ldpe-muovin ja biohajoavan Pbat-mikromuovin huomattiin hankaloittavan lierojen elämää jo pieninä pitoisuuksina. Lieroissa havaittiin vapaiden radikaalien aiheuttamaa stressiä, mikä altistaa muun muassa syöville.
Biohajoava muovi ei osoittautunut lieroille turvallisemmaksi kuin perinteinen muovi. Muovin haitallisuus riippuu hiukkasten sisältämien ja kuljettamien kemiallisten aineiden määrästä ja laadusta.
Muovit sisältävät usein lisäaineita, kuten pehmitteitä, värejä, antioksidantteja, UV-suojan, stabilisaattoreita ja palonestoaineita. Muovihiukkaset voivat myös kuljettaa mukanaan ympäristössä jo valmiiksi olleita myrkkyjä.
Muovi hajoaa ja haurastuu mikroskooppisiksi hiukkasiksi satojen vuosien kuluessa. Biohajoavaksi luokiteltu muovikaan ei ainakaan Suomen oloissa hajoa kunnolla luonnossa. Siksi biojätteitä ei kannata pakata biohajoavaan muovipussiin.
Muovia päätyy ympäristöön lukuisista lähteistä, kuten tie- ja lentoliikenteestä, tekonurmikentiltä, huonepölystä, maaleista, kalankasvatuksesta ja kalastuksesta, teollisuudesta, rakentamisesta, veneilystä, tekstiilien pesusta sekä maataloudesta, jossa muovia käytetään muun muassa katteissa ja rehun säilönnässä.
Muovia kertyy pelloille myös kierrätyslannoitteiden ja jätevesilietteen mukana.
Tutkijoiden mukaan muovin päätymistä ympäristöön on vähennettävä kaikin mahdollisin keinoin.
EU on kieltänyt kertakäyttöiset muoviaterimet ja pumpulipuikot sekä kiristänyt tavoitteita juomapullojen ja pakkausmuovin kierrättämiseksi ja vähentämiseksi. Mikromuovien käyttöä on rajoitettu myös kosmetiikassa, pesuaineissa, lannoitteissa ja tekonurmikentillä.
Sääntelyn ohella kuluttajien ja muiden toimijoiden tietämystä muovinkierrätyksestä on tarpeen lisätä.
Ruoan sisältämiä mikromuovimääriä on tutkittu melko paljon. Muovia on löytynyt ainakin vedestä, oluesta, suolasta, kaloista, vihanneksista, maitotuotteista, hedelmistä, lihasta, muroista ja hunajasta. Eniten mikromuoveja on tavattu vettä suodattavissa simpukoissa.
Euroopan ruokaturvallisuusviranomaisen (Efsa) tutkimuksessa ruokakaloista löytyi keskimäärin 1–7 mikromuovipartikkelia. Niitä kertyy ensisijaisesti kalojen ruoansulatuselimistöön, joten peratun kalan mukana lautaselle ei juuri muovia kulkeudu. Äyriäisistä muovia saa huomattavasti enemmän.
EU:n rahoittamassa Papillons-hankkeessa havaittiin nanokokoisen polystyreenin kulkeutuvan salaattiin ja etanoihin. Muovipartikkelit imeytyivät kasviin pääasiassa juurten kautta, mutta vain pieni määrä eteni versoihin saakka.
Riisikasveihin kerääntyneen mikromuovin on havaittu vähentävän kasvin biomassaa ja yhteyttävää lehtivihreää sekä vaikeuttavan soluhengitystä. Toisessa kokeessa mikromuovin lisääminen maahan paransi riisin typen ottoa. Toisaalta jyvätuotto saattoi samalla heikentyä.
Muovia kulkeutuu ruokaan myös pakkauksista ja muoviastioista säilyttämisen ja mikrossa lämmittämisen aikana. Pulloveteen irtoaa muovia ennen kaikkea korkista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomen talousvesissä on havaittu hyvin vähän mikromuoveja verrattuna muualla maailmassa mitattuihin pitoisuuksiin.
Mikromuovin hengittämisen uskotaan olevan erityisen haitallista, kun hiukkaset pääsevät suoraan keuhkoihin. Ulkoilman muovihiukkasten päälähteenä pidetään autonrenkaiden kulumista.
Sisäilmaan mikromuoveja vapautuu muun muassa fleece- ja urheiluvaatteista sekä keinokuituisista huonekalukankaista, jotka on usein käsitelty myrkyllisillä, hormonitoimintaa häiritsevillä palonestoaineilla.
Kosmetiikassa mikromuoveja käytetään kuorintavoiteissa, hammastahnoissa ja glittereissä. Niille altistutaan usein ihokosketuksen kautta. Yleensä muovi ei läpäise ihoa ellei kyse ole erityisen pikkiriikkisistä nanohiukkasista.
Mikromuovien aiheuttamista terveyshaitoista tiedetään yhä varsin vähän. Koe-eläimillä ja solumalleilla tehdyissä tutkimuksissa havaittuja haittoja ovat tulehdusreaktiot, oksidatiivinen eli hapettava ja syöpää aiheuttava stressi, immuunireaktiot sekä mahdollisesti genotoksisuus eli solun geneettisen aineksen vaurioituminen.
Laboratoriotutkimuksissa on kuitenkin käytetty erittäin suuria mikromuovipitoisuuksia ja neitseellistä muovia, joka ei ole kulunut käytössä.
Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut vuonna 2019, että saamme elimistöömme päivittäin 300–600 mikromuovihiukkasta. Uudemmissa arvioissa tarkkaa lukua ei ole.
Niellyistä mikromuoveista suurin osa poistuu elimistöstä ulosteiden mukana. Vain alle yhden prosentin arvioidaan pystyvän imeytymään suoliston limakalvojen läpi.
Hengitysilman kautta saadut mikromuovit puolestaan jäävät suurelta osin kiinni ylähengitysteihin, josta ne niellään tai hengitetään pois.
WHO:n uusimman arvion mukaan mikromuovit rasittavat terveyttä samalla lailla kuin mitkä tahansa muut liukenemattomat hiukkaset. On arvioitu, että mikromuovien osuus päivittäisestä hiukkasaltistuksesta on tuhannesosien luokkaa.
Kansainvälisten tiedejärjestöjen ja THL:n arvion mukaan ihmisten mikromuovialtistus on tällä hetkellä niin pientä, ettei siitä aiheudu merkittävää riskiä terveydelle.