• Työn teettäminen viidellä tonnilla tuo maksimivähennykset

    Kuluvana vuonna ainoastaan öljylämmityksestä luopumiseen saa korotettua kotitalousvähennystä.
    Öljylämmityksestä luopumiseen saa tänäkin vuonna korotettua kotitalousvähennystä. Hämeenlinnalainen Markku Levola vaihtoi öljylämmityksen maalämpöön muutama vuosi sitten ja on ollut tyytyväinen.
    Öljylämmityksestä luopumiseen saa tänäkin vuonna korotettua kotitalousvähennystä. Hämeenlinnalainen Markku Levola vaihtoi öljylämmityksen maalämpöön muutama vuosi sitten ja on ollut tyytyväinen. Kuva: Kimmo Haimi
    Koti|Talous
    12.10.202515:50
    Mikko Soini

    Kotitalousvähennys verotuksessa on vähintään koukeroinen, eikä mutkikkuutta vähennä ainakaan se, että vähennyksen ehdot vaihtelevat likimain vuodesta toiseen.

    Kuluvana vuonna vähennyksen määrään vaikuttaa se, millaisesta työstä haet vähennystä ja milloin työstä saatu lasku on maksettu. Jos lasku on maksettu tänä vuonna, se vähennetään verotuksesta tänä vuonna. Jos urakasta on sovittu aiemmin ja se tehdään joulukuussa, mutta lasku maksetaan ensi vuoden tammikuussa, kotitalousvähennystä voi hakea vasta vuoden 2026 verotuksessa.

    Vähennys on enintään 1 600 euroa henkilöltä vuodessa ja omavastuu on 150 euroa. Vähennys koskee vain työn osuutta. Yritykseltä ostetusta työstä voi vähentää 35 prosenttia työn osuudesta. Vähennys lasketaan työn arvonlisäverollisesta hinnasta. Maksi­mivähennyksen saa, kun laskussa on työn osuutta 5 000 euroa.

    Palkkatyössä kotitalousvähennys menee eri tavalla. Mikäli palkkaat työntekijän, voit vähentää 13 prosenttia palkasta ja palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut.

    Kannattaa jo etukäteen huomioida, ettei kotitalousvähennystä saa tarvikkeista tai matkakuluista. Samoin kannattaa varmistaa, että laskussa on erittely työn hinnasta, jotta voit hakea vähennystä oikein.

    Kuluvana vuonna ainoastaan öljylämmityksestä luopumiseen saa korotettua kotitalousvähennystä.

    Lisää aiheesta
    • Markku Levolan 60-luvun omakotitalossa lämmitys hoidettiin ensin kokseilla, sitten öljyllä ja nyt maalämmöllä. Koksit lapioitiin sisään kellarin ikkunasta.

      Sähkö ja lämmitys | Pannuhuone uusiksi kolmannen kerran

      Tilaajalle
    • Öljylämmitteisten omakotitalojen määrä on pienentynyt vauhdilla. Hämeenlinnalaisen Markku Levolan omakotitalo lämpesi aluksi kokseilla, sitten öljyllä ja nyt maalämmöllä. Viimeisin muutos tehtiin vuonna 2022.

      Koti | Kannattaako öljylämmityksestä luopuminen taloudellisesti? Ehkä, mutta sen voi tietää vasta vuosien kuluttua

    • Viiden kilowatin aurinkopaneelijärjestelmän asennus sujui kahdessa päivässä. Kohdekatto oli paneelien asentamisen kannalta varsin hyvä, sillä lape osoittaa lähes etelään, eikä pahoja varjostuksia pääse syntymään.

      Rakentaminen ja remontointi | Omakotitaloon asennettiin 5 kW:n aurinkovoimala, ja se tuottaa vuodessa perheelle lähes 700 euron hyödyn

      Tilaajalle
    • Kuvassa asennetaan ilmalämpöpumppua autotallin seinään.

      Rakentaminen ja remontointi | Ilmalämpöpumppu tarvitsee säännöllisesti kunnon pesun, ja riskeistä huolimatta osa tekee huoltotyön itse

      Tilaajalle
    • Keskusta vauhdittaisi alavireistä rakennusalaa useilla toimenpiteillä.

      Politiikka | Suomenmaa: Keskustalta liuta kasvutoimia ‒ ”Vauhtia rakennusalalle, keskituloisten verotusta alas”

    • Olisi perusteltua, että kotitalousvähennys koskisi kaikkia, joilla on haasteita selviytyä arjen askareista, mainitsee kirjoittaja.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kotitalousvähennys on arjen tuki – ei vain vanhuksille

    • Kirjoittajan mukaan 50 prosentin kotitalousvähennys tulisi julkiselle taloudelle edulliseksi verrattuna hyvinvointialueiden järjestämään vastaavaan kotihoitoon, josta julkinen sektori maksaa noin 80 prosenttia.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kotitalousvähennys pitäisi suunnata myös ikääntyneille — se toisi lisää palveluja ja parantaisi työllisyyttä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin