• Suomenmaa: Keskustalta liuta kasvutoimia ‒ ”Vauhtia rakennusalalle, keskituloisten verotusta alas”

    Keskusta karsisi lupabyrokratiaa eikä leikkaisi koulutuksesta.
    Keskusta vauhdittaisi alavireistä rakennusalaa useilla toimenpiteillä.
    Keskusta vauhdittaisi alavireistä rakennusalaa useilla toimenpiteillä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    21.8.202516:45
    Jukka Koivula

    Oppositiopuolue keskusta on julkistanut ehdotuksiaan talouden kasvutoimiksi.

    Suomenmaa uutisoi, että keskustan kasvulistalta löytyvät muun muassa yhteisöveroreformi ja toimenpidepaketti rakennusalalle.

    Keskusta esittää kuutta toimenpidettä rakennusalan saamiseksi nousuun.

    Asuntoreformilla keskusta loisi suomalaisille, mukaan lukien nuorille sekä pieni- ja keskituloisille, uuden polun vuokralta omaan kotiin vahvistamalla valtion takauksia oman asunnon hankinnassa.

    ARA-rakentamisen välimallilla puolue pyrkisi houkuttelemaan uusia toimijoita, kuten eläkeyhtiöitä, rakentamaan vuokra-asuntoja.

    Korjausohjelmalla keskityttäisiin homekoulujen, rautateiden ja maanteiden kunnostamiseen. Kotitalousvähennykseen puolue palauttaisi aiemmat ehdot ja tuplaisi yksinelävien vähennysoikeuden.

    Pienille ja keskisuurille yrityksille keskusta loisi uuden julkisen rahoitusyhtiön ja takausjärjestelmän, jotta investoinnit eivät pysähtyisi kilpailun vähäisyydestä ja pankkisektorin sääntelystä johtuvaan rahoituksen puutteeseen.

    Oppositiopuolue karsisi myös lupabyrokratiaa ja pyrkisi tekemään luvituksesta Suomelle uuden, investointeja vauhdittavan kilpailuedun.

    ”Parantaisimme yrittäjävähennystä ja kotitalousvähennystä. Toteuttaisimme investointihyvityksen verotuksessa pienemmille yrityksille.”

    Antti Kurvinen

    Keskustan kasvulistalla on myös yhteisöveroreformi, jossa yrityksen sisään jätettäviä voittoja verotettaisiin vähemmän kuin ulos jaettavia.

    ”Parantaisimme yrittäjävähennystä ja kotitalousvähennystä. Toteuttaisimme investointihyvityksen verotuksessa pienemmille yrityksille”, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen linjaa.

    Puolue alentaisi keskituloisten verotusta ja tekisi myös perhe-etuuksista asteittain verottomia. Kurvisen mukaan leikkaus- ja veronkorotuskierteen jatkuminen olisi väärä suunta Suomelle.

    Koulutuksesta keskusta ei leikkaisi.

    ”Työhaluja on, työpaikkoja ei.”

    Antti Kaikkonen

    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta korjaamaan epäonnistuneita työllisyystoimia puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksen aluksi pitämässään puheessa.

    Kaikkonen sanoi olevansa vakavasti huolissaan työttömyyden pahenemisesta. Hän huomautti, että työ- ja elinkeinoministeriö on varoittanut, että pitkäaikaistyöttömyys voi pian nousta lähelle 1990-luvun laman ennätystasoja.

    ”Kun työttömiä työnhakijoita on Espoon verran ja avoimia työpaikkoja vain Kokkolan asukasluvun verran, ei voi väittää, että kyse olisi työhalun puutteesta. Työhaluja on, työpaikkoja ei”, Kaikkonen paalutti.

    Suomenmaa: Keskustan Kurvinen: Hallitus on näyttönsä antanut – "Kasvu-Kaikkonen" on paras pääministeriehdokas

    Suomenmaa: Kaikkonen: Suomi ei nouse suosta vain leikkaamalla – "Se on nyt nähty"

    Lisää aiheesta
    • ”Laboratoriossa on tehdään kokeita tällä Wärtsilän nelisylinterisellä moottorilla, rehtori Minna Martikainen ja yliopistosta valmistunut laboratorioinsinööri Lauri Valkjärvi kertovat.

      Politiikka | Koulutuksesta leikkaaminen vie investoinnit Suomesta, varoittaa Vaasan yliopiston rehtori

      Tilaajalle
    • Hyvinvointialueilla tehtävien uudistusten yhteydessä pitää kuunnella myös asiakkaiden mielipidettä.

      Yhteiskunta | Hallitukselta keppiä ja porkkanaa hyvinvointialueille

    • Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä on väläyttänyt leikkauksia maataloustukiin.

      Politiikka | Viljelijätukien leikkaus olisi tuhoisaa huoltovarmuudelle – budjettiriihessä katsotaan, noudattaako hallitus omaa ohjelmaansa

    • ”Saavatko pankit ansainnan helpommin asuntolainoilla ja sijoitustuotteillaan kuin yritysrahoituksesta?”, kysyy Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen.

      Politiikka ja talous | Pk-rahoitus ei kiinnosta pankkeja ‒ Onko kilpailua liian vähän, kysyy Suomen Pankin Marja Nykänen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa