Viljelijätukien leikkaus olisi tuhoisaa huoltovarmuudelle – budjettiriihessä katsotaan, noudattaako hallitus omaa ohjelmaansa

Valtiovarainministeriön virkamiehet aloittavat tällä viikolla sisäiset keskustelut ensi vuoden budjetista. Keskustelu ei ole jäänyt ministeriön sisälle, sillä budjettipäällikkö Mika Niemelä on auliisti jakanut eri medioissa näkemyksiään niin säästötarpeesta kuin leikkauskohteista. Ministeriön arvioiden mukaan hallituksen tavoite julkisen talouden velkasuhteen vakauttamisesta on miljardin euron verran vajaa.

Niemelä ei ole liikkeellä omin päin. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on kertonut valmiudestaan uusiin leikkauksiin. Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra antoi Helsingin Sanomien haastattelussa tukensa säästää vielä ”viimeisen miljardin”. Hallituksen tavoite velkaantumisen hillitsemisestä on karannut koko ajan kauemmas isoista leikkauksista huolimatta. Kevään kehysriihessä velkahuoli ei ollut päällimmäisenä mielessä, kun hallitus päätti miljardien veronkevennyksistä yrityksille ja palkansaajille. Tai sitten suunnitelmana oli jo alun perin ajoittaa leikkaukset vasta veroalen jälkeen.

Yritystuet ovat leikkauslistojen vakiotavaraa. Loppuen lopuksi niistä ei ole juuri leikattu. Niemelä on haastatteluissa maininnut muun muassa alueelliset kuljetustuet, laivaliikenteen tuet sekä sähkö- ja energiatuet. Purran listalla on tietysti lisäksi kehitysapu. Uutta on Niemelän spekulaatio maatalouden tukien leikkauksista. Budjettipäällikkö pohtii, onko Suomella varaa olla koskematta maatalouden tukiin. Niemelän avaus on huomattava, koska hallitusohjelmassa on nimenomaan päätetty jättää viljelijätuet säästöjen ulkopuolelle. Tähän asti vaatimuksia viljelijätukien leikkauksista on tullut lähinnä oppositiopuolue SDP:n riveistä.

Viljelijätukien kohdalla oikea kysymys on, onko Suomella varaa leikata huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta. Vastauksen pitäisi olla itsestään selvä myös rahaministeriössä. Yhtä hullua olisi kysyä, onko Suomella varaa käyttää miljardeja asehankintoihin. Toinen ulottuvuus on EU:n uusi budjettikausi, ja edessä häämöttävä yhteisen maatalouspolitiikan uudistus. Käytettävissä on aiempaa vähemmän rahaa, mikä lisää paineita kansalliselle rahoitukselle. Samalla tukijärjestelmää uudistetaan ja perataan perinpohjaisesti. Kansallisen rahoituksen leikkaaminen ennen uudistusta, veisi siltä pohjaa ja heikentäisi näkymiä investoinneille.

Poliittisessa kentässä tuntuu olevan laajaa kannatusta tukien kohdentamiselle nykyistä paremmin aktiiviseen ruuantuotantoon. Suuria säästöjä uudelleenkohdennuksista ei kuitenkaan ole saavutettavissa. Peltoala pysyy samana, vaikka tukiehtoja kiristettäisiin ja osa tuenhakijoista suljettaisiin pois hakijoiden joukosta. Peltojen ”paketointi” tai metsittäminen taas edellyttäisi kunnollisia kannustimia. Huoltovarmuuden näkökulmasta peltoalan pysyvä pieneneminen olisi kuitenkin riski.

Maatalouteen kohdistuvien odotusten ja rahoituksen välillä on jo nyt huutava ristiriita. Tuotannon pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon ilmastovaatimukset, luonnon monimuotoisuus ja eläinten hyvinvointi. Samalla ruuan pitäisi olla kohtuuhintaista ja omavaraisuuden korkealla tasolla. Tämän kaiken lisäksi tuotannon pitäisi kannattaa, jotta siihen investoitaisiin. Yhtälö on mahdoton ja siksi huoltovarmuuden selkäranka on romahtamassa. Uudet leikkaukset viljelijätukiin olisivat tuhoisia.

Syyskuun budjettiriihessä mitataan, miten hallitus noudattaa omaa ohjelmaansa. Leikkauslistojen rakentelun sijaan ministerien pitäisi pohtia keinoja, joilla Suomen talous saadaan viimein kasvuun ja hurja työttömyys laskuun. Viisautta olisi pohtia, kannattaako kaikkia veronkevennyksiä tässä tilanteessa toteuttaa.