• Komission sodanjulistus viljelijöille uhkaa sen itse luomaa menestystarinaa

    Euroopan komissio on unohtanut, että huoltovarmuus on keskeinen osa unionin puolustusta.
    Viljelivät osoittivat mieltään EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin budjettisuunnitelmia vastaan Brysselissä.
    Viljelivät osoittivat mieltään EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin budjettisuunnitelmia vastaan Brysselissä. Kuva: IMAGO/Didier Lebrun/Lehtikuva
    Pääkirjoitus|Maatalouspolitiikka
    17.7.202510:54
    Pääkirjoitus
    Niklas Holmberg

    Euroopan komissio julkisti keskiviikkona ehdotuksensa unionin seitsemän vuoden budjetiksi vuodesta 2028 eteenpäin. Eurooppalaiselle maataloudelle ehdotus on kylmä suihku. Pahimmillaan ehdotus vaarantaa eurooppalaisten ruokaturvan. Suomen haastavien olosuhteiden kannalta tilanne näyttää vielä huolestuttavammalta.

    Komission puheenjohtajan Ursulan von der Leyenin luotsaama budjettiesitys on monessa suhteessa historiallinen. Ensinnäkin budjetti on lähes kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Tosin on epäselvää, miten inflaatio on otettu luvuissa huomioon. Edellisillä kierroksilla komissio on taistellut jäsenmaiden kanssa olemassa olevien rahojen säilyttämisestä. Budjetin hurja taso kertoo paitsi muuttuneesta maailmasta, myös komission kasvaneesta kunnianhimosta. On selvää, että esitetty taso ei tule toteutumaan. Esimerkiksi Saksa ilmoitti tuoreeltaan, ettei hyväksy näin suurta budjettia. Samaa linjaa vetää Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.).

    Maataloudelle korvamerkitty budjetti olisi maatalouskomissaari Christophe Hansenin mukaan seitsemän vuoden aikana 300 miljardia euroa. Pudotus nykyiseen budjettiin olisi lähes 90 miljardia euroa. Kyseessä on todella dramaattinen leikkaus, kun ottaa huomioon noin 20 prosentin inflaation nykyisen ja edellisen budjetin lukujen välillä. Käytännössä kyse olisi yli kolmanneksen vähennyksestä eurooppalaisten viljelijöiden tuloihin. Viljelijäjärjestöt ovat ymmärrettävästi reagoineet voimakkaasti. Euroopan tuottajajärjestön puheenjohtaja Massimiliano Giansanti sanoi budjetin olevan ”sodanjulistus” eurooppalaisille viljelijöille. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila luonnehti esitystä ”poliittiseksi farssiksi”.

    Von der Leyenin suuri visio on ollut yhdistää kaikki EU:n tukirahastot yhteen pottiin. Rahojen käytöstä komissio neuvottelisi suoraan jäsenmaiden kanssa. Tavoite on nostanut suurta vastustusta paitsi jäsenmaissa myös komission sisällä. Mediatietojen mukaan komissaarit taistelivat budjettiluvuista vielä keskiviikkona, tunteja ennen niiden julkistusta. Itsevaltaisesta johtamistavasta arvosteltu Von der Leyen joutui perääntymään kaikkein kunnianhimoisimmista suunnitelmistaan. Komissio ajaa kuitenkin edelleen koheesio- ja maatalousrahoituksen yhdistämistä. Käytännössä riitely rahojen käytöstä siirtyisi jäsenmaiden sisälle. Suomessa olisivat vastakkain esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomen aluetuet ja viljelijöiden ympäristökorvaukset.

    Vastakkain olisivat esimerkiksi Itä- Suomen aluetuet ja viljelijöiden ympäristökorvaukset.

    Budjettiesitys sisältää myös paljon muita suurta vastustusta herättäviä ehdotuksia. Komissio ehdottaa 400 miljardin uutta yhteisvelkaa, jolla EU voisi tukea vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Uusi yhteisvelka on syytä torjua päättäväisesti. Edellisen, koronakriisin aikana tehdyn yhteisvelkapaketin kokemukset olivat huonot. Uuteen budjettiin sisältyy noin 170 miljardia euroa edellisten velkojen maksua. Uutta rahaa EU haluaisi kerätä muun muassa yrityksiä ja tupakkaa verottamalla. Erittäin todennäköisesti valtaosa näistä esityksistä kaatuu jäsenmaiden vastustukseen. Tullituloihin komissio ei edelleenkään näytä uskovan, vaikka maailmankaupassa on siirrytty uuteen aikaan. Lisärahaa olisi luvassa puolustukseen ja innovaatioiden tukemiseen. Ukrainan tuki irrotettaisiin erilleen unionin budjetin ulkopuolelle.

    Uusi yhteisvelka on syytä torjua päättäväisesti”

    EU ei ole sotilasliitto. Se on poliittinen liitto, jonka tavoite turvata jäsenmaidensa turvallisuutta ja kilpailukykyä muilla keinoin. Ruokaturvallisuudesta ja huoltovarmuudesta huolehtiminen on ollut unionin keskeisiä tehtäviä. Siinä se on myös onnistunut. Maataloussektorista on myös kasvanut yksi Euroopan tärkeimpiä vientialoja. On uskomatonta, että komissio haluaa itse romuttaa tärkeimmän saavutuksensa.

    Lisää aiheesta
    • ”Nyt komissio on käteensä näyttänyt, eikä syytetä vielä ketään muuta. Mutta tilanne on vakava”, kuvaa Juha Marttila EU:n rahoitusesityksen jälkeisiä tunnelmia.

      Maatalouspolitiikka | Komission ehdotus maatalouden rahoituksesta sai pöyristyneen vastaanoton – ”Poliittinen farssi”, sanoo Marttila

    • Maatalouspolitiikka | Komission esitys: Maatalouden tukiin korvamerkitään 86 miljardia nykyistä capia vähemmän

      Tilaajalle
    • Euroopan komissio esitti unionin budjetiksi 1 985 miljardia euroa vuodesta 2028 alkaen.

      Politiikka | Komissio esittää 800 miljardin euron korotusta EU-budjettiin – tällaisia lisätulonlähteitä unioni kaavailee

      Tilaajalle
    • EU-komission on määrä julkistaa keskiviikkona ehdotuksensa vuosien 2028–2034 budjetista.

      Maatalouspolitiikka | Ennakkotiedot: Maataloustukien rakenne muuttumassa, jäsenvaltioille enemmän päätösvaltaa – EU:n budjettiesitys julki keskiviikkona

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Euroopan komissio
    EU-budjetti
    maatalous
    ruokaturva
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia