• Elina varttui itärajalla, jossa piikkilangan toisella puolella luonto näytti samalta mutta maailma tuntui loppuvan

    Kun Elina Hyvärinen pääsi kerran raja-alueelle Venäjän puolelle katsomaan suvun vanhaa kotitilaa, hämmästys oli suuri.
    Tilaajalle
    Elina Hyvärinen muistaa, kuinka lapsuudenkodissa Uukuniemellä vieraat tahtoivat aina vierailla laiturilla tiirailemassa järven yli Venäjän puolelle.
    Elina Hyvärinen muistaa, kuinka lapsuudenkodissa Uukuniemellä vieraat tahtoivat aina vierailla laiturilla tiirailemassa järven yli Venäjän puolelle.  Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ihmissuhteet
    29.3.202519:30
    Jarmo Hankivaara

    Elina Hyvärinen näki Suomen ja Neuvostoliiton valtakunnanrajaa osoittavan piikkilanka-aidan ensi kertaa pienenä tyttönä. Piikkilangan ali olisi helposti ryöminyt toiselle puolelle, missä luonto oli aivan samanlaista.

    Toiselle puolen ei kuitenkaan ollut menemistä, sen tiesi jo lapsikin.

    ”Se oli kuin seinä tai paikka, jossa maailma loppuu. Jotain pelonsekaista siinä oli – sinne ei yksinkertaisesti kenenkään sopinut lähteä hortoilemaan.”

    Hyvärisen lapsuudenkoti Parikkalan Uukuniemellä sijaitsee vain viiden kilometrin päässä itärajasta, joten sen kohtaaminen oli yhtä aikaa arkista ja epäluonnollista.

    Äidin puolen suvun maatila oli jäänyt rajan toiselle puolelle vain 18 kilometrin päähän, kun Suomi-neitoa saksittiin pienemmäksi jatkosodan jälkeen.

    Neuvostoliitto määritteli oman rajavyöhykkeensä niin syväksi, että suuri osa siellä olleista rakennuksista purettiin ja koottiin uudelleen toisaalla itänaapurin laajaa maata. Näin kävi Hyvärisen perheen kotitilallekin, eikä raja-alueelle tietenkään päästy enää katsomaan edes pihapiiriä turistireissuilla.

    Hyvärisen isovanhemmat etsivät ensin uutta talon paikkaa Pohjanmaalta. Pellot olivat ehkä siellä paremmat mutta maisemat eivät miellyttäneet, joten he palasivat takaisin rajan pintaan Uukuniemelle ja pystyttivät sinne uuden talon.

    Haave entistä avoimemmasta rajasta vaihtuu pian muutaman metrin korkuiseen aitaan.

    Hyvärinen kävi koulunsa Parikkalassa ja muutti myöhemmin opiskelemaan elokuva-alaa Helsinkiin. Viime vuosina työt ovat vieneet häntä takaisin kotikonnuille.

    Uusi lähentyminen paikkakuntaan alkoi vuonna 2019, kun hän huomasi Parikkalan-Rautjärven Sanomissa uutisen. Hallitus oli tehnyt periaatepäätöksen Parikkalan rajanylityspaikan avaamisesta kansainväliselle liikenteelle, ja raja-aseman kaavailtiin aukeavan jopa jo 2024.

    Hyvärinen päätti ryhtyä seuraamaan hankkeen etenemistä ja tehdä siitä dokumentin.

    Hän pestautui töihin toimittajaksi paikallislehteen, josta hän oli nähnyt uutisen. Näin hän tutustuisi samalla paremmin paikkakuntalaisiin, mikä auttoi dokumentin edistämistä.

    Näköalapaikalla Hyvärinen on seurannut ihmisten tuntoja ja odottamatonta muutosta. Parikkalasta ei tullutkaan porttia itään, vaan päinvastoin: piikkilangan sijasta rajalla seisoo pian usean metrin korkuinen aita, jonka ali ei hevin ryömitä eikä yli kiivetä.

    Syyt ovat hyvin tiedossa. Ensin tuli korona, ja lopullisen niitin arkkuun löi Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

    Rajalla-dokumentti eteni ja valmistui mutta uudesta näkökulmasta. Elokuva näyttää ihmisten tuntoja muuttuneessa maailmantilanteessa.

    Ohjaaja Elina Hyvärinen aikoi tehdä dokumentin, kuinka kansainvälinen raja-asema vilkastuttaa Parikkalan elämää. Suunnitelmat muuttuivat, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2022.
    Ohjaaja Elina Hyvärinen aikoi tehdä dokumentin, kuinka kansainvälinen raja-asema vilkastuttaa Parikkalan elämää. Suunnitelmat muuttuivat, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 2022. Kuva: Sanne Katainen

    Parikkalan kansainvälisen raja-aseman peruuntuminen koettelee paikallisia yrittäjiä, mutta Hyvärinen näkee menetyksen suureksi erityisesti Parikkalan elinkeinoelämälle.

    ”Ihmisistä tuntuu nyt kuin he olisivat jääneen hankaan pussinperälle.”

    Hyvärinen tarkentaa, että ”pussinperäksi” Parikkalan seutu muuttui oikeastaan jo talvisodan jälkeen, kun uusi raja vedettiin. Pientä helpotusta saatiin 1990–2010-luvuilla, mutta nyt ollaan jälleen lähtöruudussa.

    Hyvärinen toteaa, että mitä tiukemmin valvottu raja on, missä päin maailmaa tahansa, sitä enemmän alueet kurjistuvat rajan molemmilla puolilla – eikä Parikkala ole poikkeus.

    Edeltävät sukupolvet kulkivat Ruotsin vallan aikana rajan takana asioilla rajoista välittämättä, ja yhteys jatkui Venäjän vallan alla autonomisessa Suomessa. Yhteydet katkesivat, kun Suomi itsenäistyi – ja kohta sodittiin lähes viisi vuotta.

    Parikkalaan saatiin järjestymään tilapäinen rajanylityspaikka 1990-luvulla. Rajan yli liikkui lähinnä puuta. Lisäksi henkilöliikenne sallittiin, kunhan luvat rajan ylitykseen haettiin etukäteen.

    15 viime vuoden ajan hanke rajan kansainvälistämiseen eteni välillä nitkutellen, välillä nytkähdellen.

    Komea liittymä ehdittiin rakentaa osin EU-rahalla Valtatie 6:lta Kolmikannan rajanylityspaikalle. Nyt se seisoo toimettomana ja uhkaa sellaiseksi jäädä. Parikkalan tilapäinen rajanylityspaikka suljettiin viime vuonna asetuksella, joten edes entiselleen se ei enää hevin palaa.

    ”Parikkalassa vitsaillaan, että kohtahan tästä pääsee Venäjälle ilman raja-asemaakin.”

    Paikkakunnalla ikäviinkin asioihin suhtaudutaan Hyvärisen mukaan useimmiten pilke silmäkulmassa, mikä on perinteinen itäsuomalainen selviytymiskeino ja jättää tilaa kuulijan tulkinnoille.

    ”Siellä voidaan vitsailla jopa, että kohtahan tästä pääsee Venäjälle ilman raja-asemaakin.”

    Todellisuudessa harva paikkakuntalainen kokee sijainnin rajalla turvattomaksi. Hyvärisen mukaan enemmän huolettaa, kuinka Itä-Suomen elinmahdollisuudet turvataan.

    ”Päättäjät puhuvat, että nyt satsataan Itä-Suomeen ja pidetään Suomi asuttuna mutta en ole huomannut puheiden ja tekojen vielä kohtaavan. Jos mitään ei tehdä, tänne ei jää kukaan vanhusten lähdettyä palvelutaloihin.”

    Vetovoimaa itärajalla on. Kun Hyvärisen lapsuudenkotona kävi vieraita, heidän vakiotoiveensa oli päästä laiturille tiirailemaan Venäjän puolelle.

    Eikä ole sellaista kesää, ettei Hyvärinen pääsisi paikallislehdessä kirjoittamaan rajarikoksen tehneistä turisteista. Rajapaalu vetää puoleensa selfien ottajia. Jos näillä hyvä tuuri, paikalle ehtivät ensin suomalaiset rajavartijat.

    Elina Hyvärinen on iloinen, että suku pääsi näkemään Venäjän rajavyöhykkeellä sijaitsevan vanhan kotitilan viimeisellä mahdollisella hetkellä.
    Elina Hyvärinen on iloinen, että suku pääsi näkemään Venäjän rajavyöhykkeellä sijaitsevan vanhan kotitilan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Kuva: Sanne Katainen

    Parikkalassa asuu sekä työskentelee venäläisiä, ja heidän kanssaan on tultu toimeen. Vihaa ja epäluuloa rajantakaisia asukkaita kohtaa potee Hyvärisen mukaan harva.

    ”Täällä ajatellaan, etteivät yksittäiset ihmiset siellä toisella puolella tilanteelle mitään mahda ja että yksilö on järjestelmän uhri.”

    Hyvärisen suku pääsi lopulta, ja aivan viime hetkellä, katsomaan suvun paikkaa rajavyöhykkeellä 18 kilometrin päässä Venäjän puolella. Nyt se ei enää olisi mahdollista.

    ”Saimme vierailun järjestymään vuonna 2019 osana erästä kotiseutumatkaa. Mukana olivat vanhemmat, serkkuja ja muuta sukua.”

    Ensin he matkasivat Sortavalaan ja sieltä vanhalle kotikylälle Matriin. Loppumatka sujui jalan.

    Talot ovat poissa, mutta kivijalkojen perusteella saattoi arvailla rakennusten sijaintia. Yksi asia yllätti Hyvärisen myönteisesti.

    ”Pihat eivät olleet metsittyneet, vaan niissä oli edelleen jännä pihapiirin tunnelma. Ja metsät olivat ainutlaatuisen koskemattomia raja-alueen statuksen vuoksi.”

    Elina Hyvärinen

    48-vuotias taiteen maisteri, dokumenttiohjaaja ja toimittaja.

    Kotoisin Parikkalan Uukuniemeltä ja palaa kesäisin töihin kuntaan.

    Muutti Helsinkiin vuonna 2021.

    Perheeseen kuuluu kolme lasta.

    Harrastaa kuntoilua ja historiaa.

    Lisää aiheesta
    • Tokrajärven vanhasta koulusta Ilomantsissa tuli koti Kinnusen kuusihenkiselle perheelle, joka muutti ummikkoina Etelä-Ruotsista itäiseen Suomeen. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa.

      Koti | Kuusihenkinen ruotsalaisperhe muutti rauhattomasta Göteborgista itärajan korpeen: ”Laitamme puuhellassa kaiken ruuan”

      Tilaajalle
    • Lypsykarjatilaa Tohmajärven Värtsilässä pyörittävän Heikki Raerinteen pellot rajautuvat Venäjään. ”Kaikki metsä tässä takana kuuluu itänaapurille”, viljelijä esittelee.

      Politiikka | Heikki Raerinteen pellot rajautuvat Venäjään – ”Rajan kanssa on vuosikymmeniä tässä eletty”

    • ”En kuuna kullanvalkeana arvannut, että Maaseudun Tulevaisuus, joka on maajussien ja -justiinoiden pää-äänenkannattaja, tulisi tänne tekemään juttua. Tämä on niin pieni paikka”, nauraa Yläpihan tilan emäntä Marjo-Riina Häkkinen.

      Koti | Marjo-Riina perusti majatalon paikkaan, johon ei vahingossa eksy – tila on ollut samalla perheellä jo 270 vuotta

      Tilaajalle
    • Talon pihalla on valtava tammi, joka todettiin vuonna 2021 Loimaan lehden kilpailussa paikkakunnan suurimmaksi.

      Koti | Hanna Aarnio palasi jatkamaan kotitilaa, joka on kulkenut suvulla 1500-luvulta asti – ”Toki tämä paratiisi vaatii myös työtä”

    Artikkelin aiheet
    Elina Hyvärinen
    Parikkala
    raja Suomi-Venäjä
    Rajalla-dokumentti
    Venäjän hyökkäys Ukrainaan
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta