• Lidl avaa oman ravintolan – illallisen hinta alle 13 euroa

    Lidl avaa oman ravintolan Finnjävel-ravintolan tiloihin. Ruoasta vastaa Henri Alén ja annosten hinnat maksavat käytettyjen tuotteiden hinnan.
    Lidlin pop-up-ravintola perustetaan Finnjävel-ravintolaan Helsinkiin.
    Lidlin pop-up-ravintola perustetaan Finnjävel-ravintolaan Helsinkiin. Kuva: Lidl / Finnjävel
    Koti|Ravintolat
    27.10.202508:24
    Janiko Kemppi

    Lidl kertoo tiedotteessa avaavansa oman Lidlerie-ravintolan Helsinkiin 25.–29.11. Tarjolla on lounasta sekä illallista.

    ”On ollut inspiroivaa päästä kehittämään oman lähikaupan antimista huipputason ravintola-annoksia”, menusta vastaava Henri Alén sanoo.

    Varaukset avattiin maanantaina 27.10. klo 7.00 ja paikat varattiin loppuun vain puolessa tunnissa. Ravintolaan jätetään kuitenkin myös walk in -paikkoja.

    Lidlin ravintolan koukku piilee annosten hinnoissa. Kaikki ruokalajit maksavat vain sen verran, kuin annoksiin käytetyt tuotteet maksavat Lidlissä.

    Siinä, missä Finnjävelin neljän ruokalajin illallismenu maksaa kirjoitushetkellä 63 euroa, maksaa se Lidlin raaka-aineilla kalleimmillaan 19,53 euroa ja halvimmillaan 12,69 euroa. Lounaalla kolmen ruokalajin menun voi koota itse eri annosvaihtoehdoista.

    Tältä näyttää kallein menu:

    Pohjolan makuja

    – Hiillostettua kirjolohta lasimestarin tapaan, mummonkurkkua ja tilli-sinappikastiketta, 4,55 €

    – Perunavelli 2025: muikunmätiä ja rapeaa perunaa, 4,11 €

    – Paistettua naudan ulkofileetä, paahdettuja talvijuureksia ja rosmariini bearnaise-kastiketta, 8,88 €

    – Ahvenanmaan pannukakkua, kardemummakermaa ja uuniomenasorbettia, 1,99 €

    Juomapuolella tarjolla on Lidlin omia viinejä, joita ei ole vielä Suomessa saatavilla kahdeksan prosentin alkoholirajan vuoksi.

    Kaikille avoimien varausten lisäksi Lidl kertoo lahjoittavansa lounastarjoilun 50 vähävaraiselle perheelle ravintolassa. Lahjoitettavat lounaat varataan erikseen yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa etsittäville perheille.

    Lisää aiheesta
    • Teemu Aura (vas.) ja Henri Alén ovat ravintolamaailman konkareita.

      Ravintolat | Henri Alén kertoo, mikä ravintolaruoassa maksaa – näin paljon annoksesta jää käteen

    • Palace nappasi palkinnon Vallilan Konepajalla Helsingissä keskiviikkona.

      Ravintolat | Tässä ovat Suomen 50 parasta ravintolaa: 37 niistä sijaitsee Helsingissä

    • Vertailuun otettiin Lidlin Emilia Classic, S-ryhmän Xtra ja K-ryhmän K-Menu. Halvin oli Emilia Classic, jonka puolen kilon paketti maksoi 1,15 euroa Helsingin keskustassa.

      Kodin talous | Mitä piilee halpakahvin taustalla? ”Kuin korviketta, johon laitettiin suolaa”, testaaja tuumaa

    • Riskinä on, että viljelijät joutuvat jatkossa täyttämään vaativia kestävyysarviointeja eri alustoille vaikkapa rahoitushakemuksen yhteydessä. Arkistokuvan tila ja henkilöt eivät liity tapaukseen.

      Puutarhatuotanto | Lidliltä jättimäinen vastuullisuusvaatimus – vihannestilat hukkuvat 250-riviseen Excel-taulukkoon

      Tilaajalle
    • Taidokkaasti valmistettu kala pääsi annoksessa oikeuksiinsa.

      Ruoka | Söin täällä: Nautin elämäni parhaan ahvenannoksen vanhalla paloasemalla

    • Henri Alén jättää muun muassa italialaisravintola Fiascon.

      Ravintolat | Michelin-tähdenkin napannut ravintolayhtymä hajoaa – kokki Henri Alén: ”Urani isoin asia tuli päätepysäkille”

    • Kuvassa Sahanlahti Resortin Jaana Kuivalainen ja Finnjävelin Timo Linnamäki.

      Ravintolat | Tällaisia annoksia ei ole Puumalassa ennen nähty: Erikoisillalliset myytiin hetkessä loppuun

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lidl
    ravintola
    Henri Alén
    Helsinki
    Finnjävel
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän