Osa ihmisistä haluaa poimia rusinat pullasta, mutta siitä ei seuraa mitään hyvää

Viikko sitten kesän saapumiserä aloitti asepalveluksensa. Joutuvatko nuoret käyttämään koulutustaan maan vapauden puolustamiseen? Karjalan Prikaatin komentaja prikaatikenraali Jyri Raitasalo totesi radiouutisissa, että sotilaallinen tilanne on vakavampi kuin useaan sukupolveen. Tosin tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa.

Samaan aikaan osa ikäluokasta ei halua osallistua maanpuolustuksen tehtäviin. Tilanne korostuu tulevaisuudessa, kun ikäluokkien koko pienenee ja yhä suurempi osa miehistä vapautetaan palveluksesta terveydellisistä tai sosiaalisista syistä.

Kaikki eivät ole myöskään työmarkkinoiden käytettävissä, vaikka heillä olisi siihen terveyden puolesta mahdollisuus. Tähän on voitu suhtautua sallivasti toteamalla: Vauras valtio kestää sen, etteivät kaikki mene töihin tai käy inttiä. Yksilölliset valinnat ovat osa sitä vapautta, jota me suomalaiset olemme valmiit puolustamaan.

Suomi on valittu useita kertoja maailman parhaaksi maaksi. Samalla monet mittarit osoittavat alaspäin. Erityisesti velkaantumisvauhti, nuorten mielenterveysongelmat ja huoltosuhteen vinoutuminen kertovat tulevista haasteista. Olisiko siksi edellytettävä painokkaammin, että ihmisten tulee toimia yhteiseksi hyväksi?

Jeesus antoi ohjeen suhtautumisessa lähimmäisiin: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tämän Kultaisen säännön johtoajatuksena on toisen ihmisen tilanteeseen asettuminen. Kun arvioimme toista ihmistä, on otettava huomioon hänen ratkaisuihinsa vaikuttavat asiat ja kuviteltava, miltä itsestämme tuntuisi samassa tilanteessa.

Filosofi Immanuel Kant lähestyi yksilön valintoja yhteisön näkökulmasta: ”Toimi niin, kuin toivoisit tulevan yleiseksi säännöksi.” Tyhjän tölkin heittäminen tien pientareelle, työelämän ulkopuolelle jättäytyminen tai kansalaisvelvollisuuksien laistaminen voivat olla yksilön ratkaisuja, mutta eivät sovi kaikkien yleiseksi säännöksi.

Kansa tuntee sanonnan: ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Viisas on osannut kehittää työtapoja ja päästä samaan tulokseen kuin tyhmä, joka tekee sen vaikeamman kautta. Hyvinvointivaltiossa sanonta voi saada uuden sisällön ja tarkoittaa viisaan laistamista velvollisuuksista. Lopputulos ei ole kuitenkaan yhteisön kannalta kovin viisas sen johtaessa hyvinvoinnin rapautumiseen.

Poikkeavia ratkaisuja voidaan puolustaa sillä, että suuri enemmistö kyllä hoitaa asian: noukkii tölkit, käy töissä ja suorittaa kansalaisvelvollisuudet. Mutta mitä suuremmaksi kasvaa yksilöllisesti valinneiden joukko, sitä raskaammaksi se koituu jäljelle jääneille. Miten asiaan tulisi suhtautua? Sekä Jeesuksen, että Immanuel Kantin näkökulmasta: edellyttää osallistumista yhteisön rakentamiseen, mutta ottaa samalla huomioon ihmistä mahdollisesti kuormittavat asiat.

Kirjoittaja on kenttäpiispa evp., Salpausselän kappalainen