Raskauden jättämä tapa tekee minusta joko neron tai hieman epäilyttävän tyypin

Ei käy Eevaa syyttäminen, kyllä se kielletty hedelmä houkuttaa. En normaalistikaan perusta kovin paljoa hedelmäkarkeista, mutta odottaessani esikoistani, tuntui karkinsyöminen täysin turhalta, kun pussiin ei suositeltu noukittavan lakritsaa tai salmiakkia.

Kun lapsi syntyi maailmaan, minä painelin kaupan karkkiosastolle. Ostin kaikki yhdeksän kuukauden aikana ilmestyneet mustanpuhuvat uutuuspussit ja -patukat. Käsilaukkuun sujautin pienen pahvirasian, jonka sisällä rahisi pyöreitä klassikkosalmiakkeja.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen salmiakkivajeeni alkoi parantua, mutta pienestä karkkirasiasta tuli käsilaukkuni vakiovaruste. Hammaslääkärit kauhistelkoot happohyökkäyksiä, minä kannustin itseäni eteenpäin univajeisessa arjessa.

Esikoiseni täyttää pian neljä vuotta, ja tällä hetkellä käsilaukkuni on karkiton. Sen sijaan olen ottanut käyttöön uuden karkkikannustimen. Jos kaupassa myydään suosikkisuklaapatukoitani alennuksella, ostan niitä kourallisen ja jemmaan keittiön kaappiin. Kun motivaatio meinaa seuraavan kerran etätöissä loppua, on ratkaisu lähellä.

Haluan nähdä karkkijemmani myös yhteisenä hyvänä. Kerran työpöytäni varasto auttoi suklaanhimoista työkaveria. Syksyisellä reissulla salmiakit toimivat ensiapuna matalasta verenpaineesta kärsivälle.

Hienoista harkintaa kannattaa kuitenkin käyttää kaivaessaan karkkia tarjolle laukkunsa kätköstä. Sen verran hyvässä muistissa ovat oman lapsuuteni varoittelut namusedistä.