• Kyrön tislaamolta kova ilmoitus: Aloitti yhteistyön maailman kuuluisimpiin kuuluvan televisiosarjan kanssa

    Toinen uusista viskeistä on savuinen ja intensiivinen, toinen kevyempi ja hienovaraisempi.
    Game of Thrones -viskit valmistetaan kotimaisesta rukiista.
    Game of Thrones -viskit valmistetaan kotimaisesta rukiista. Kuva: Pekka Sallinen
    Koti|Ruoka
    29.5.202618:30
    Janiko Kemppi

    Isokyröläinen Kyrö Distillery Company on aloittanut yhteistyön Warner Brosin kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt kaksi uutta Game of Thrones -teemaista viskiä.

    Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Game of Thrones nähtiin ensimmäistä kertaa televisiossa. Uudet viskit haluavat kunnioittaa suosittua saraa.

    ”Päädyimme viime vuonna sattumoisin keskustelemaan HBO:n kanssa yhteistyömahdollisuuksista, ja tämän kautta syntyi idea yhteistuotteista. Varsinainen toteutus on kyrömäiseen tyyliin tehty noin puolen vuoden aikana, äärimmäisten tarkkojen lisenssiehtojen alla, kuitenkin tuotteiden laadusta tinkimättä”, brändijohtaja Matti Kovanen Kyrö Distillerystä kertoo.

    Whisky of Fire ja Whisky of Blood
    Whisky of Fire ja Whisky of Blood  Kuva: Pekka Sallinen

    Uudet viskit ammentavat inspiraationsa House Targaryenin, yhden Game of Thronesin tunnetuimman dynastian tunnuslauseesta “Fire and Blood”. Toinen viskeistä on savuinen ja intensiivinen, toinen kevyempi ja hienovaraisempi.

    Whisky of Fire valmistetaan 100-prosenttisesti savustetusta suomalaisesta ruismaltaasta. Viski kypsyy ex-bourbon-tynnyreissä ja viimeistellään rommitynnyreissä. Whisky of Blood valmistetaan 100-prosenttisesti mallastetusta, savustamattomasta suomalaisesta rukiista ja kypsytetään ex-bourbon- sekä ranskalaisissa tammitynnyreissä.

    Whisky of Fire ja Whisky of Blood tulevat saataville kansainvälisesti kaikilla Kyrön markkina-alueilla, Euroopan lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Suomessa tuotteet tulevat Alkon valikoimaan 8. kesäkuuta.

    Lisää aiheesta
    • Mikko Koskinen teki aiemmin töitä lähes kellon ympäri. Nykyään hän osaa antaa itselleen myös omaa aikaa.

      Elintarviketeollisuus | Viinatehtaan perustaja uhrasi terveytensä suomalaisen viskin vuoksi

      Tilaajalle
    • Kyrö Distilleryn toinen mestaritislaaja Mari Saarenpää toteaa, että uusien viskien kehittämisessä pitää loppujen lopuksi uskaltaa nojata omaan makuaistiin.

      Elintarviketeollisuus | Taitavissa käsissä rehulaatuisestakin viljasta syntyy maailmanluokan juomaa – Isossakyrössä jopa viemärit desinfioidaan tislaamonesteillä

      Tilaajalle
    • Nyhtöpossun päällä näkyy tattaria ja fenkolia. Annos on koristeltu ruiskukin.

      Ruoka | Söin täällä: Annos ei ollut sitä, miltä näytti – kulmakarvat kohosivat yllätyksestä

    • Kuvassa Kalle Valkonen, Kai Kilpinen, Asko Ryynänen, Marttaleena Ruohomaa, Jarkko Nikkanen ja Anssi Pyysing.

      Elintarviketeollisuus | Kuusi suomalaistislaamoa yhdisti voimansa ja viskinsä: Näin Pohjolan viski tuodaan kaikkien tietoon

    Artikkelin aiheet
    Kyrö Distillery
    Game of Thrones
    viski
    Warner Bros
    yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle