Onnellinen ruoka ei riitä, jos sitä syövät surulliset ihmiset

Viime joulukuussa julkaistiin kansallinen ruokastrategia. Strategia sisältää neljä päämäärää: kannattavuus ja reiluus, huoltovarmuus, luonnon kantokyky sekä ruokakulttuuri ja hyvinvointi. Tavoitteena on, että Suomi on onnellisen ruoan maa vuoteen 2040 mennessä.

Jos minä saisin päättää, tavoite olisi onnellisten ruokailijoiden maa vuonna 2040.

Tuolloin jokainen maitoa, lihaa, kananmunia, viljaa ja kasviksia tuottava voisi onnellisena todeta, että viivan alle jäi muutakin kuin ropoja palkaksi kovasta työstä.

Jokainen elintarviketeollisuudessa työskentelevä saisi hänkin työtään vastaavaa palkkaa ja olisi onnellinen ja tyytyväinen siihen, mitä tekee.

Ruokakaupoissa työskentelisi sielläkin vuonna 2040 onnellisia ammattilaisia, joiden työtä he itse muu yhteiskunta mukaan lukien arvostaisivat.

Päättäjät kilpailisivat ylpeästi siitä, kenen alueella tarjottaisiin julkisissa keittiöissä laadukkainta ruokaa. Laadun ymmärrettäisiin vaativan euroja, mutta niitä löytyisi, koska hyvä ruoka tekee onnelliseksi.

Vuonna 2040 jokaisella suomalaisella olisi varaa hankkia itselleen ja perheelleen ruokaa niin, että kauppalaskun jälkeenkin on onnellinen olo: tätä syödään yhdessä höystämättä ateriaa murheella tulevasta.

Ennen kaikkea toivon, että vuonna 2040 jokainen meistä voisi edes kerran päivässä syödä ilman huonoa omaatuntoa siitä, että ateria lihottaa, vanhentaa, tukkii sepelvaltimot eikä sisällä riittävästi ties mitä ravintoaineita.

Olipa tuo ateria yksin kiireesti hotkaistu eines tai ajan kanssa seurueen kera nautittu viiden ruokalajin illallinen. Pääasia, että jälkimaku olisi tämä: olen onnellinen.