Nuori kapteeni Paavo Susitaival sai tulikasteensa kevättalvella 1918 Ahvolan Suninmäellä, ”Suomen Verdunissa”

Jääsken pitäjän Ahvolan kylän sijainti Viipuri–Imatra-maantien varrella ja neljä kilometriä Karjalan radan länsipuolella teki siitä strategisesti tärkeän kohteen vuoden 1918 sisällissodassa.

Antrean rintamalohkon kiivaimmat taistelut käytiin Ahvolassa.

Kahden kuukauden ajan kylässä kuoli molemmin puolin yhteensä parikymmentä miestä päivässä. Ahvolasta poltettiin sotaviikkoina 11 taloa ja ammuttiin 14 taloa ja kaksi torppaa säpäleiksi.

Suninmäen taistelua 11. helmikuuta seurasi asemasota, joka jatkui yksittäisinä taisteluina huhtikuun puoliväliin asti.

Tuolloin Suninmäellä vieraili valkoisten ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim, joka vertasi taistelupaikkoja ensimmäisen maailmansodan länsirintamaan. Ahvola sai nimityksen ”Suomen Verdun”, millä viitattiin varsinkin taistelujen suuriin miestappioihin.

”Ahvola se ankarin, Suninmäki sankarin”, laulettiin sodan jälkeen Vapaussoturin valloituslaulussa.

Ahvolassa on edelleen jäänteitä puolustusvarustuksista kuten juoksuhaudoista ja konekivääripesäkkeistä. Vuonna 2007 taistelukentillä tehtiin arkeologista kartoitusta.

Everstiluutnantti Paavo Susitaival, vapaussodan aikana 22-vuotias valkoisten joukkojen kapteeni, julkaisi Ahvolan taisteluista vuonna 1937 muistelmateoksen, josta otettiin useita painoksia.

Susitaipaleen arvion mukaan valkoisten riveistä menetettiin Ahvolan taisteluissa yli tuhat miestä kuolleina, haavoittuneina ja sairastuneina.

Poikakirjamaisen vauhdikkaissa Ahvola-muistelmissaan hän kuvailee omaa täpärää pelastumistaan punaisten konekivääritulituksesta.

1930-luvulla Susitaipaleesta tuli yksi Mäntsälän kapinan keulahahmoista ja IKL:n kansanedustaja. Särmikäs ja suorapuheinen, vankilassakin istunut aktivisti (1896–1993) johti joukkoja everstiluutnanttina talvi- ja jatkosodissa.

Ahvolan taistelujen 20-vuotisjuhla Jääsken Ahvolassa 9.7.1938. Eturivissä kolmas vasemmalta Paavo Susitaival. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma

Aivan Suninmäen pohjoispuolella Hannilaan vievän tien varrella oli äitini isovanhempien omistama Sunin talo, josta tehtiin sisällissodan aikana valkoisten puolustuksen komentokeskus ja haavoittuneiden joukkosidontapaikka.

Perheen nuorin poika, äidinisäni Eino Suni, oli sodan syttyessä 17-vuotias ja välttyi taistelutehtäviltä.

Hänenkin elämänsä muuttui, sillä sodan seurauksena juuri hän otti myöhemmin haltuunsa kotitilan, vaikka oli taipumuksiltaan enemmän muusikko ja kuvataiteilija kuin maanviljelijä.

Äitini Marja Ikonen (1928–2020) muisti hyvin Paavo Susitaipaleen, joka poikkesi Sunin talossa useita kertoja 30-luvulla kertaamassa taistelujen kulkua.

Naisväki yritti hyssytellä, ettei verisimpiä muistoja kerrottaisi lasten kuullen, mutta sitä paremmin ne painuivat pikkutytön mieleen.