

Kun jatkosota päättyi, seurasi 45 vuoden ajanjakso, jolloin rajan taa jääneestä Karjalasta muualle maahan evakuoidut yli 400 000 suomalaista eivät päässeet käymään entisillä kotiseuduillaan.
Neuvostoliiton loppuaikoina tilaisuus koitti. 1980–90-lukujen vaihteessa alkoi vilkas kotiseutumatkailu, jota kesti 30 vuotta. Koronaepidemia sulki rajan maaliskuussa 2020, ja tunnetuista syistä sulku on jatkunut. Joulusta 2023 lähtien Suomen itäraja on ollut täysin suljettuna.
Viimeisillä elossa olevilla evakoilla ja heidän jälkeläisillään ei ole pääsyä vanhoille kotiseuduille. Karjalan Liiton puheenjohtaja Martti Talja pitää realistisena näkemystä, ettei sellaista tule pitkään aikaan.
”Naton jäsenenä Suomesta on tullut Venäjän kannalta katsottuna vihollismaa.”
Karjalan Liitossa noudatetaan ulkoministeriön suositusta eikä kannusteta ketään matkustamaan Venäjälle. Silti tiedossa on, että Karjalan-matkoja tehdään edelleen joko Murmanskin tai Etelä-Viron kautta.
”Yksi mies on tehnyt tänä vuonna ongelmitta kuusi matkaa Murmanskin kautta, mutta ei sodassa menetettyyn Karjalaan vaan Vienan Karjalaan.”
Talja yrittää pitää suhteita yllä Venäjän Karjalaan vaikkapa lähettämällä tekstiviestionnittelun tuttavalle tämän syntymäpäivänä. Tässä pitää kuitenkin olla varovainen, jottei vaaranna vastaanottajan turvallisuutta.
”Te olette vihollismaasta”, suomalaisille sanottiin jo vuonna 2015.
Yhteydenpito venäläisten kanssa vaikeutui jo silloin, kun Venäjä valtasi Krimin.
Hiukan aikaisemmin Talja oli yrittänyt varmistaa, ettei Vuoksenrannan kirkon suomalaista hautausmaata kaavoitettaisi rakentamiseen. Vuonna 2015 suomalaisille sanottiin suoraan, että ”te olette vihollismaasta”, eikä hautausmaan rajankäyntiä enää jatkettu.
Viimeinen viranomaistason keskusteluyhteys Karjalan Liiton ja venäläisten välillä oli hautausmaaseminaari Viipurissa 2019.
Vuoden 1992 valtiosopimuksen perusteella suomalaiset ovat pystyttäneet muistomerkkejä seurakuntien sankari- ja siviilihautausmaille.
Niitä huollettiin vuosittain, mutta nyt rajan taa jääneitä sankari- ja siviilihautausmaita huoltavat harvat venäläiset ystävät. Kymmeneen seurakuntien hautausmaamuistomerkkiin on kajottu.
Tuhoa on suunnattu myös kansallisiin muistomerkkeihin kuten Kannaksella Tali–Ihantalan ja tai Uhtuan Kiestingin suunnalla Kokkosalmen taistelujen muistomerkkeihin. Seitsemän kenttähautausmaata ovat toistaiseksi säästyneet.
”Kaikkeen, missä lukee jotakin sankareista tai isänmaan puolustamisesta, kohdistetaan vihamielisiä toimia.”

Suomessa on toista miljoonaa evakkojen jälkeläistä. Martti Talja muistuttaa, että heillä on lukuisia tapoja pitää yllä karjalaisia juuriaan.
Pitäjä- ja sukuseuroilla on tapaamisia ja vilkasta julkaisutoimintaa. Kotimaisten kielten keskuksen murresanakirjasta voi tarkistaa mummon käyttämiä sanoja.
Oljamissa rupateltiin ja puuhailtiin rattoisasti verisukulaisten parissa.
Vanhojen murresanojen merkitystä kysellään myös someryhmissä, esimerkiksi FB:n suositussa Karjalaiset sanonnat ja lausahdukset -ryhmässä.
Hiljattain totesin kyläilemään tulleelle tyttärelleni, että hän on nyt ”oljamissa”. Kun läntisen Karjalankannaksen nuoret naineet naiset palasivat muutamaksi päiväksi lapsuudenkotiinsa, he tulivat oljamiin.
Jääskessä vuonna 1928 syntynyt äitini kertoi minulle, että sanan perusmuoto on ”olja” eli olija. Oljamissa rupateltiin ja puuhailtiin rattoisasti verisukulaisten parissa, ja samaan aikaan kotiin jäänyt puoliso nautti vapaammasta taloudenpidosta.
Karjalan Liiton ja sen jäsenseurojen nettisivuilla on valtavasti tietoa sekä aikuisille että kouluikäisille. Verkkosivuja uudistetaan tekoälyn avulla tapahtuvaan tiedon etsintään.
”Tärkeintä on se, että vanhemmat ja isovanhemmat puhuvat lapsille Karjalasta ja kertovat, miksi juuret ovat arvokkaita. Myös koulussa voitaisiin pitää yllä sota-aikojen merkitystä ja menetettyjen alueiden muistoa”, Martti Talja toivoo.
Karjalan Liitto tekee yhteistyötä Tammenlehvän perinneliiton kanssa.
”Kyse ei ole vain evakkojen ja sotaveteraanien perinnöstä, vaan tämä on koko kansan asia. Sota kosketti kaikkia, ja yhteinen tietämys menneisyyden tapahtumista vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä.”