• Vielä vuosisata sitten jäätelö kylmeni maakuopasta kaivetuilla jäillä – kylmällä herkulla on pitkä historia

    Nykyään jäätelönnälkäinen saattaa ostaa gelatoa, eikä se ole ihan samaa tavaraa kuin jäätelö. Gelato ja jäätelö eroavat niin kauhomistavaltaan kuin lämpötilaltaankin.
    Tilaajalle
    Suomalaisille jäätelö maistuu erityisesti vaniljan-, mansikan-, suklaan- ja lakritsinmakuisena. Kuvituskuva.
    Suomalaisille jäätelö maistuu erityisesti vaniljan-, mansikan-, suklaan- ja lakritsinmakuisena. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    18.5.202522:00
    Tuovi Mäkipere

    Suomalaisten jäätelönhimo ei katso vuodenaikaa, sillä kylmä herkku maistuu ympäri vuoden. Kesäkaudella jäätelön ostaminen on kuitenkin helpoimmillaan, kun markettien pakastealtaiden lisäksi jäätelöt vaihtavat omistajaa tuhansissa kioskeissa.

    Nykyajan jäätelöiden esi-isinä voidaan pitää lumella ja jäällä jäähdytettyjä juomia, joita on nautittu vuosituhansien ajan. Keskiajan Euroopassa jäätelö oli hoviruokaa, jonka valmistaminen vaati erityistä ammattitaitoa.

    Lisää aiheesta
    • Jäätelöstä tuli koko kansan herkku, kun pakastimet yleistyivät kotitalouksissa 1960–1970-luvuilla.

      Tästä herrojen herkusta tuli koko kansan jälkiruoka, jonka syömisessä suomalaiset ovat Euroopan huippuja

    Nykyisen Suomen alueen säätyläispiireissä jäätelöä nautittiin jo 1700-luvulla, ja 1800-luvulla jäätelö ilmestyi myös ravintoloihin ja venäläisten kiertävien jäätelönmyyjien mukana katukuvaan. Suomenkielinen sana ”jäätelö” nähtiin jo vuonna 1874 Elias Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisessa Sanakirjassa.

    Ensimmäistä kaupallista jäätelötehdasta saatiin maailmalla odottaa vuoteen 1851 asti. Tuolloin Yhdysvaltojen Baltimoressa maitomies Jacob Russel (1819–1912) keksi nostaa myymänsä maidon jalostusastetta jäätelöksi asti, ja vieläpä hyvällä menestyksellä.

    Jäätelönvalmistuksessa käytettiin luonnonjäätä vielä silloinkin, kun jäähdytykseen tarvittava teknologia oli keksitty. Kuvituskuva.
    Jäätelönvalmistuksessa käytettiin luonnonjäätä vielä silloinkin, kun jäähdytykseen tarvittava teknologia oli keksitty. Kuvituskuva. Kuva: Tuomo Kesäläinen

    Varhaiset jäätelötehtaat kuitenkin vaativat luonnonjään keräämistä ja varastoimista. Vasta 1870-luvulla saksalainen Carl von Linde (1842–1934) onnistui kehittämään jäähdytystekniikan, joka ei perustunut jääpalojen kylmyyteen, vaan kaasun nesteyttämiseen. Tämä oivallus johti nykyaikaisten jääkaappien ja pakastimien evoluutioon, mutta ei kertalaakista syrjäyttänyt luonnonjäätä kylmyyden tuottajana.

    Esimerkiksi Helsingin Jäätelötehdas, Suomen vanhin toiminnassa oleva jäätelötehdas, aloitti jäätelönmyynnin pääkaupungissa vuonna 1922 hyödyntäen luonnonjäätä.

    Yrityksen verkkosivujen mukaan tehtaan varhaisia jäätelöitä myytiin jäämurskalla täytetyistä puukärryistä. Jäät kerättiin talviaikaan merestä ja niitä säilytettiin maakuopissa.

    Vaikka suomalaiset syövät jäätelöä maailmanennätysmääriä, Suomesta viedään vähemmän jäätelöä, mehujäätä ja niiden kaltaisia jäädytettyjä herkkuja vähemmän kuin tänne tuodaan.

    Vuonna 2023 Suomeen tuotiin vuonna 2023 Suomeen 74 miljoonan euron edestä ja vietiin ulkomaille 10 miljoonan euron edestä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 Suomessa oli 29 yritystä, joiden toimialana oli jäätelön valmistus.

    Lisää aiheesta
    • Joulupukin oma jäätelö tulee Kiteeltä.

      Ruoka | Pieni kiteeläinen jäätelötehdas valmistaa joulupukin virallista jäätelöä – luomumaito tulee tehtaan takapihalta

      Tilaajalle

    Jos jäätelöhammasta alkaa kesäkuumalla kolottaa, joskus myyntitiskissä onkin gelatoa. Miten jäätelö ja gelato eroavat toisistaan?

    Italialaistyylinen gelato eroaa tavallisesta jäätelöstä esimerkiksi valmistus- ja tarjoilutapojensa suhteen. Jäätelö säilyy –18 asteessa kuukausia, mutta gelaton pitäisi olla aina mahdollisimman tuoretta, sillä sitä myydään 3–8 astetta lämpimämpänä kuin jäätelöä.

    Korkeampi tarjoilulämpötila myös mahdollistaa gelaton levittämisen kuppiin tai vohveliin lastalla eikä kauhalla. Jos gelatoa koettaa säilyttää pakastinkylmyydessä, se menettää pehmeän suutuntumansa.

    Jäätelö on sisältämänsä kerman vuoksi rasvaisempaa kuin gelato, mutta gelato puolestaan on tiiviimpää tavaraa. Gelaton painavuus samankokoiseen jäätelöannokseen verrattuna johtuu siitä, että gelatoa on valmistusvaiheessa sekoitettu hitaammin, minkä vuoksi se on kerännyt sisäänsä vähemmän ilmaa.

    Lähteenä käytetty myös: The Gastro Magazine, Kotiliesi 19.5.2024
    Lisää aiheesta
    • Glukoosisiirappi estää isojen jääkiteiden muodostumisen kotitekoiseen jäätelöön ja siirappia voi käyttää vaikka omenapaistoksen maustamiseen. Kuvituskuva.

      Ruoka | Onko väliä, mitä siirappia turauttaa saaristolaisleipään tai kotijäätelöön? Siirappi on kattotermi monenlaisille nesteille

    • Hieman kohmeinen kääretorttu sopii erinomaisesti kesään.

      Reseptit | Tästä ei kääretorttu parane: Jäätelötäyte tekee siitä erityisen herkullista

    • Pehmis maistuu suomalaisille.

      Ruoka | Pehmeä jäätelöherkku maistuu suomalaisille ympäri vuoden ja erityisesti vaniljanmakuisena – maun suosioon on parikin syytä

    Artikkelin aiheet
    jäätelö
    gelato
    historia
    Helsingin Jäätelötehdas
    jäähdytystekniikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle