Lapsiperheessä tavarat katoavat juuri silloin kun niitä tarvitaan

Oletko joskus laskenut kotiavaimet, työkalun, silmälasit tai kännykän kädestäsi ja hetken päästä ihmetellyt missä ne ovat?

Olet etsinyt kadonnutta esinettä, mutta sitä ei meinaa löytyä millään. Kulkenut uudelleen ja uudelleen huoneesta toiseen ja kurkistellut kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin koloihin. Hetken päästä kadonnut aarre löytyy paikasta, johon et mielestäsi ollut sitä laittanut.

Isossa lapsiperheessä on lähes päivittäin hukassa erilaisia tavaroita. Yhdellä lapsella on luistimet kadoksissa, toisella bussilippu ja kolmannella pipo, vaikka kaikilla niillä on omat paikkansa, josta niiden pitäisi aina löytyä.

Tavaroiden häviäminen huomataan yleensä juuri hetki ennen kuin niitä tarvittaisiin. Vuosikymmenten aikana kotiin kertyneiden tavaroiden paljous, vaikka niitä on myös ajoittain karsittu, ei edistä kiireessä tehtävien etsintöjen onnistumista.

Tiedätkö, kuinka monta tavaraa kodissasi on? Lapsuuteni mummolassa tavaraa oli huomattavasti keskimääräistä nykykotia vähemmän. Taidetaan puhua enemmin sadoista kuin kymmenistä tuhansista esineistä.

Pipojen ja luistinten määrä oli juuri ja juuri tarpeen mukainen. Ovea ei koskaan lukittu, joten avaimia ei voinut hukata ja keskittymiskykyä heikentäviä, aikasyöppöjä kännyköitä ei ollut vielä keksitty. Jokainen työkalu ja muukin itse tehty tai tarpeeseen hankittu tavara löytyi aina jämptisti omasta paikastaan.

Suurperheen elämässä vuosien kuluminen helpottaa useimmiten arjen, mutta myös tavarapaljouden, hallintaa. Pikkulapsivaiheessa perheen pienimmät kuljettivat pitkin taloa kaikki riittävän kevyet, paikalleen kiinnittämättömät esineet.

Etsintään he osallistuivat yleensä yhtä innokkaasti ja aivan yhtä tietämättöminä oikeasta löytöpaikasta kuin muutkin perheenjäsenet.

Kouluikäisissä näkyvät jo yksilölliset luonteenpiirteet. Yksi lapsista on säntillinen ja huolehtii omaisuudestaan tunnollisesti ja tarkasti. Toinen taas heittelee kaiken omistamansa levälleen pitkin taloa.

Kadonneita koulukirjoja etsitään varsin usein aamuisin koko perheen voimin, vaikka seuraavan päivän kirjat olisi illalla laitettu aivan varmasti valmiiksi koulureppuun.

Etsinnät on kohdistettava aina koko taloon ja kaikkiin paikkoihin lattiasta kattoon asti. Lopulta kirjoja löytyy niin eteisestä, olohuoneesta kuin makuuhuoneistakin.

Huolettomimmat perheenjäsenet saattavat käyttää myös muiden tavaroita ja suhtautua niiden palauttamiseen yhtä huolettomasti kuin omiin tavaroihinsa.

Yksin asuessa katoamisista ei voinut syyttää ketään muuta kuin itseään, mutta suurperheessä syylliseksi on helppo nimetä aina ”joku muu”, tuo tuntematon perheenjäsen.

Onneksi yhdessä voidaan opetella huolehtimaan niin omista kuin muidenkin tavaroista. Oppiminen on myös mahdollista. Tyytyväisenä totean, että tänä talvena en ole hävittänyt vielä yksiäkään hansikkaita.