• Varttisähkö toi lisää tietoa sähkönkäytöstä – näin moni kiinnostui, näin moni viis veisaa

    Merkittävä osa suomalaisista ei tarkkaile sähkönkulutustaan ollenkaan.
    Puolet suomalaisista seuraa kyselyn mukaan kotitaloutensa sähkönkulutusta vähintään kerran viikossa.
    Puolet suomalaisista seuraa kyselyn mukaan kotitaloutensa sähkönkulutusta vähintään kerran viikossa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Energia
    15.1.202616:30
    Jukka Hämäläinen

    Lähes puolet suomalaisista pitää varttisähköön siirtymistä hyvänä muutoksena. Vain kolmasosan mielestä se on vaikeuttanut arkea. Varttisähkö on saanut suomalaiset seuraamaan sähkön hintaa entistä tarkemmin.

    Tulokset selviävät Vattenfallin Energiabarometristä. Vartin välein tapahtuva sähkönmittaus on vastaajien mukaan lisännyt sähkömarkkinoiden läpinäkyvyyttä ja parantanut mahdollisuuksia säästää sähköä.

    ”Noin viidesosa suomalaisista vastasi, ettei tunne varttisähköä tarpeeksi muodostaakseen mielipidettä asiasta. Tämä on yllättävän pieni osuus ja osoittaa, että suomalaiset seuraavat sähkömarkkinoita ja sähkön hintaa tarkasti”, toteaa Vattenfallin liiketoimintajohtaja Taija Sjöblom tiedotteessa.

    Vaikka suuri osa suhtautuu muutokseen suopeasti, 60 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista ilmoittaa, ettei varttisähköön siirtyminen ole muuttanut heidän arkeaan.

    Toistaiseksi vain viidesosa on ottanut käyttöön uusia toimintatapoja. Nämä vastaajat siirtävät nyt kulutustaan aktiivisemmin edullisiin ajankohtiin, seuraavat tarkemmin sähkön hintaa tai välttävät monen sähkölaitteen käyttöä samaan aikaan.

    ”Kulutusjouston toteuttaminen arjessa on kuitenkin monen mielestä liian työlästä. Kuluttajat tarvitsevat helppoja ja automatisoituja palveluja, jotta joustamisesta tulisi helppoa”, huomauttaa Sjöblom.

    Puolet suomalaisista seuraa kyselyn mukaan kotitaloutensa sähkönkulutusta vähintään kerran viikossa, lähes viidesosa heistä päivittäin. Neljäsosa ei tarkkaile kulutustaan lainkaan.

    Kyselyyn vastasi tuhat aikuista suomalaista marraskuussa.

    Lisää aiheesta
    • Sähköautot lisäävät energian kulutusta kotona ja taloyhtiöissä, joissa niiden yhtäaikainen käyttö voi laukaista kalliin tehokomponentin.

      Energia | Näin voit välttää sähkönsiirron tehomaksun pientalossa ja taloyhtiössä – taksat tulevat yhtenäisiksi siirtymäajan jälkeen

      Tilaajalle
    • Sähkön tehomaksu arveluttaa viljatiloja.

      Energia | Sähkön tehomaksuun siirtyminen arveluttaa viljatiloilla ‒ valinnanvapaus luvattu säilyttää

      Tilaajalle
    • Juho Tammi (oik.) näkee puhelimestaan menneen ja tulevan tuntikulutuksen sekä käytetyn energialähteen. Vieressä Oskari Jaakkola ja akut, takana varavoima-aggregaatti.

      Talous | Sähköä varastoiva maatila hankkii sitä halvalla ja myy kalliilla – ”Sähkölasku on pienentynyt 30 prosenttia vuodessa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    varttisähkö
    pörssisähkö
    Sähkö
    Energia
    Sähkölasku
    Sähkön hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi