• Tiettyjen ihmisten suuri määrä leipäjonossa yllätti, kun osallistuin ruoka-avun jakamiseen

    Piispa Matti Repo näki vapaaehtoistyössä tyylikkäästi kalustettuja koteja ja niitäkin, joissa nälkä ei varmasti ollut ainut ongelma.
    Tilaajalle
    Ruoka-apu on myös ihmisten kohtaamista.
    Ruoka-apu on myös ihmisten kohtaamista. Kuva: Markku Vuorikari
    Koti|Hyvinvointi
    9.2.202506:00
    Kolumni
    Matti Repo

    Olen pari kertaa osallistunut ruoka-avun jakamiseen. Ne olivat silmiä avaavia kokemuksia.

    Pandemian aikana Tampereen seurakuntien ruokapankki ei voinut ottaa vastaan avustusten noutajia vaan vei avustuksia perille. Olin yhden päivän repsikkana, kun kasseja jaettiin kotioville. Osa vastaanottajista tuli alaovelle, toisille kipaisin portaat ylös. Osaan kodeista astuin sisään, joissain myös nostin tavarat kaappeihin.

    Kierros antoi uuden näkökulman kotikaupunkiin. Oli tyylikkäästi kalustettuja koteja ja oli koteja, joista aavisti, ettei nälkä ole ainut ongelma. Mutta ei ovelta katsomalla voi nähdä, millaisia vaiheita ihmisen elämässä saattaa olla.

    Sen kuitenkin oppii, että kuka tahansa voi joutua pulaan työttömyyden, onnettomuuden tai mielenterveysongelmien vuoksi.

    ”Osalla kohdatuista oli myös keskustelukumppanin kaipuuta.”

    Monien apuun turvautuvien kohdalla huolestuttaa, mitä tapahtuu, kun hallitus leikkaa heidän tukiaan eikä työllistyminen onnistu. Jäävätkö he entistä syvempään köyhyysloukkuun ja seurakuntien tai muiden avustajien varaan?

    Toisen kerran otin osaa jakeluun syksyllä kaupungin keskustan piispantarkastuksessa. Kirkkopuistoon kerääntyy kahdesti viikossa monen sadan metrin jono. Seurakuntien ruokapankki organisoi logistiikan, ja Punaisen Ristin vapaaehtoiset hoitavat jakelun.

    Ojentelin vesisateessa heidän kanssaan pakettiautosta kasseja ja yritin jututtaa jonottajia. Yli neljäsataa kassia jaettiin.

    Jonon hännillä oli parikymmentä ilman numerolappua jäänyttä toivorikasta, joiden ei kannattanut jäädä odottamaan. Osa ruokaa tarvitsevista tulee säännöllisesti puistoon jo tuntia ennen autoa.

    Jonossa minua yllätti eniten nuorten ja maahanmuuttajien määrä. Kuulopuheiden mukaan kansainväliset opiskelijat saapuvat maahan pienen apurahan turvin, mutta Suomen hintataso yllättää heidät.

    Oppilaitokset epäilemättä haluavat nimeä ja kouluttaa maahan eri alojen osaajia. Sellaiset ovat suuresti tarpeen, mikäli Suomen kilpailukykyä halutaan parantaa. Mutta houkutellaanko opiskelijoita aivan riittämättömällä tuella ja jäävätkö he elämisen kalleuden paljastuessa vapaaehtoisen avun varaan?

    Valmistuvat tutkinnot vaikuttavat oppilaitosten saamaan valtionrahoitukseen, mutta kannetaanko riittävästi vastuuta suurin toivein maahan saapuvista opiskelijoista?

    Osalla kohdatuista oli myös keskustelukumppanin kaipuuta. Pari ystävällistä sanaa olivat aina paikallaan. Ei ruoka-apu ole vain leivän ojentamista. ”Ei ihminen elä yksin leivästä”, sanoi Jeesuskin.

    Ihminen tarvitsee myös yhteyttä, omien kysymystensä ja kokemustensa jakamista, jonkun korvia kuuntelemaan ja jonkun silmiä katsomaan kohti. Kuka tarjoaisi niitä? Yhdessä syöminen täyttää vatsan ohessa myös sielua.

    Onnellinen se, jolla on pöytäkumppani.

    Kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa.
    Lisää aiheesta
    • Koivuhaka-seura ry:n puheenjohtaja Irja Manninen (vas.), työntekijä Mona Abd ja Kokkolan työttömät ry:n puheenjohtaja Johanna Laakso asettelevat päivän jaettavan esille Koivuhaan palvelukeskuksessa Kokkolassa. Tiistain ruokajakoon ei saatu lahjoituksia. Laakso otti mukaan jouluksi saatuja lahjoituksia.

      Ruoka | Kokkolan lähiöön ruoka-apua tulee vähemmän kuin ennen, tarve kasvaa: ”Olen kateellinen”, sanoo työttömien yhdistyksen puheenjohtaja

      Tilaajalle
    • Pedersöreläisen Jeriko Gårdin Camilla ja Markus Smeds pohtivat pitkään leipomon rakentamista tilalle. Kerran, kun Markus rukoili, hänen ajatuksiinsa nousi sana ”Jeriko”. Yksi merkitys kyseiselle Raamatusta tutulle sanalle on ”tuoksuva paikka”, mitä tuntui Smedsien mielestä Jumalan antamalta vahvistukselta leipomon rakentamiselle.

      Elintarviketeollisuus | Pariskunta unelmoi leipomosta maatilalle – rahat loppuivat kesken, mutta tuntematon auttaja pelasti tilanteen

      Tilaajalle
    • Hävikkiä saadaan hyväntekeväisyyteen lähinnä vähittäiskaupoilta.

      Ruoka | Leipäjonojen piti olla lama-ajan välttämätön paha, mutta avuntarve juurtui osaksi yhteiskuntaa – tutkija kertoo, miksi hävikki ja ruoka-apu eivät ole kestävä ratkaisu

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ruoka-apu
    Matti Repo
    Tampere
    vapaaehtoistyö
    leipäjonot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa