Jyrki Kareniuksen Nostalgia-automuseo syntyi vuosien keräilyn tuloksena. Kiinnostus autoihin ja tekniikkaan toimi kokoelman alkusysäyksenä. Kuva: Kimmo HaimiJyrki oli töissä autokorjaamolla ja autoja alkoi kertyä nurkkiin kymmenittäin – lopulta hän keksi niille käyttöä
Suomi on täynnä pieniä ja erikoisia museoita. Niissä voi nähdä kaikkea vanhoista höyrykoneista yllättäviin arjen esineiden kokoelmiin.Tilaajalle”Meillä käy sunnuntaisin keskimäärin ehkä 4–6 vierailijaa”, kertoo Isnäsin höyrykonemuseon hoitaja ja kylätoimikunnan aktiivi Mia Aitokari.
Näillä sanoillaan hän tulee kiteyttäneeksi monen suomalaisen pienmuseon tilanteen.
Ollaan meren rannalla Loviisassa. Vanhan teollisuusalueen keskellä seisoo korkea tiilistä valmistettu savupiippu. Se kertoo ajasta, jolloin paikallinen höyrysaha oli paikkakunnan elämän keskus: se toi toimeentuloa, tuotteita myyntiin ja jopa sähköä kylälle.
Työkaluineen säilynyt tehdassali ja suoraan käytöstä museoitu valtava höyrykone tekevät vaikutuksen. Vastaavia paikkoja on säilynyt vain vähän.
Isnäsin höyrykone on yksi Suomen suurimmista. Koko tehdassali on museoitu siihen asuun, jossa se oli käytön aikana. Kuva: Jyrki KarkinenIsnäsin höyrykonemuseo on hyvä esimerkki siitä, miten yhteisön voimin voidaan pelastaa historiaa jälkipolville.
Kun sahan toiminta päättyi vuonna 1996, kyläyhteisö järkyttyi suunnitelmista purkaa alueen historialliset rakennukset ja myydä vuoden 1918 Bolinder-höyrykone romuksi.
Asiaa varten perustettu kylätoimikunta käynnisti museoprojektin ja onnistui ostamaan rakennukset koneineen sopuhintaan, sillä lopulta myös myyjä ymmärsi säilyttämisen arvon.
Museorakennus kunnostettiin, katto ja piippu uusittiin, ja höyrykoneeseen asennettiin tietokoneohjattu järjestelmä sen toiminnan esittelemiseksi.
Höyrykonemuseon vieressä on pieni lelumuseo. Hauraiden museoesineiden lisäksi siellä on leluja, joilla voi leikkiä. Kuva: Jyrki KarkinenNäillä eväillä museo saatiin toimimaan. "Museon alakerrassa on lisäksi lelumuseo, jossa perheen pienimmät ja miksei isommatkin viihtyvät", kertoo Mia Aitokari.
Alueen muita tiloja vuokrataan pienyrittäjille ja käsityöläisille museotoiminnan tueksi. Juuri lisätulot mahdollistavat museon pyörittämisen.
Pienet museot ovat harvoin taloudellisesti kannattavia. Moni perii vain nimellisen pääsymaksun, ja osa ei veloita lainkaan, sillä verotus ja maksujen raportointi toisivat vain lisää byrokratiaa. Toimintaa pyöritetään kirjaimellisesti rakkaudesta lajiin.
Sisäänpääsymaksuista kertyy harvoin merkittäviä tuloja. Kuva: Jyrki KarkinenMoni pienmuseo syntyy yhden ihmisen vuosikymmeniä kestäneen keräilyharrastuksen pohjalta. Keräilyn kohteena voi olla lähes mitä tahansa, ja kokoelmien kartuttamiseen on käytetty rahaa ja aikaa tunteja laskematta.
Keräilyn taustalla ei yleensä ole raha vaan nostalgia ja intohimo aiheeseen.
Eräällä maatilan emännällä on ulkorakennuksessa tallessa yli 200 lastenvaunua eri aikakausilta”, kertoo Suomen pieniä museoita kiertänyt ja dokumentoinut Hannu Tuominen.
Lelumuseon kokoelmien helmi on ydinvoimalan rakennussarja. Suuremman version siitä voi nähdä Olkiluodossa. Kuva: Jyrki KarkinenUsein museon avaaminen yleisölle kariutuu jo alkuvaiheessa käytännön ongelmiin. Kuka hoitaa lipunmyynnin, opastukset ja muut järjestelyt? Entä pysäköinti, yleisölle tarkoitetut wc-tilat ja lukemattomat muut käytännön yksityiskohdat?
Rahoitus on monelle pienmuseolle kompastuskivi. Pääsymaksuista kertyvät tulot jäävät usein vaatimattomiksi, ja tukien hakeminen vaatii osaamista sekä monien ehtojen täyttämistä.
Joskus rahoitus löytyy yllättävästä suunnasta. Paimion käsityömuseo Miilan perustamisen mahdollisti mittava lahjoitus.
Halikossa asunut Lyyli Tuomola testamenttasi sukunsa omaisuuden Paimion kaupungille. Maaomaisuuden lisäksi testamenttiin sisältyi runsaasti käsitöitä. Lahjoituksen ehtona oli käsityömuseon perustaminen paikkakunnalle.
Vaikka museo saataisiin toimimaan, kävijöiden houkutteleminen on seuraava suuri haaste. Monella pienmuseolla markkinointiin tarvittavat resurssit ja osaaminen ovat rajalliset.
Jos museosta on nettisivuilla kerrottu vain nimi ja yksi puhelinnumero, yleisön on sitä vaikea löytää.
Tämä oivallus sai Hannu Tuomisen tarttumaan toimeen vuonna 2013. ”Heräsi halu auttaa, kun moni on käyttänyt valtavasti aikaa ja vaivaa kokoelmien keräämiseen ja niiden esille tuomiseen”, hän kertoo.
Harrastus oli alusta asti suunnitelmallista. ”Tein tarkan ajosuunnitelman ja saatoin käydä saman päivän aikana useassa museossa”, Hannu Tuominen kertoo.
Vuoteen 2015 mennessä Hannu oli vieraillut jo 300 museossa. Televisiohaastattelussa hän totesi tuolloin, että jonkun pitäisi koota kaikki museot yhteen paikkaan, jotta niitä olisi helppo selata verkossa.
Se kuuluisa ”joku” oli lopulta Hannu Tuominen itse.
Vuonna 2021 avautui Salatut museot -verkkosivusto, jolle Hannu Tuominen on koonnut kuvauksia suurista ja pienistä museoista sekä muista nähtävyyksistä. Sivustolla on jo yli tuhat museota.
Sivustolla on myös kartta, josta museoiden ja muiden käyntikohteiden sijainnit ja perustiedot näkee yhdellä silmäyksellä.
Salatut museot -sivusto löytyy osoitteesta jalkipeli.net/salatut-museot.
Salatut museot -verkkosivustolle on koottu tietoa pienistä museoista ja muista vierailukohteista.Tietoja kerätessään Hannu on tutustunut laajasti Suomen museotarjontaan ja kuullut lukuisia kertomuksia museotoiminnan iloista ja haasteista.
”Tammelan Portaan kylän viimeinen nahkuri Eino Elo lopetti toimintansa 1970-luvun alussa. Sen jälkeen nahkuriverstaan ovet lukittiin, ja tilat säilyivät koskemattomina vuosikymmenten ajan.”
Lopulta Elon lastenlapset ymmärsivät, millainen helmi heillä oli käsissään. ”Nahkuriverstas päätettiin kunnostaa ja muuttaa museoksi”, Hannu Tuominen kertoo.
Keräily ja yksityinen museotoiminta ovat usein vanhempien ikäluokkien varassa. Vaikka eläkkeellä aikaa ja intoa riittäisi, toiminta voi lopulta päättyä tekijän heikkenevän terveyden tai kuoleman vuoksi.
Vammalalainen Seppo J. Kotajärvi oli intohimoinen keräilijä, jonka kokoelma kasvoi vuosien varrella laajaksi ja monipuoliseksi. Harrastus sai äkillisen päätöksen, kun Kotajärvi menehtyi yllättäen vuonna 2007.
Kotajärven testamentissa olleen toiveen mukaisesti perustettiin säätiö. Sen toiminta perustuu mukana olevien ihmisten harrastukseen ja vapaaehtoistyöhön.
Parhaimmillaan museo saa jatkajan uudesta sukupolvesta. Nurmolaisen Matti Jaskarin vuosikymmenten aikana keräämä kokoelma on kasvanut Suomen laajimmaksi vanhojen traktoreiden kokoelmaksi.
”Korkeaan ikään ehtineen isä-Jaskarin ei tarvitse puuhailla harrastuksensa parissa yksin, sillä myös jälkipolvi on kiinnostunut vanhoista traktoreista. Jatkaja löytyy omasta perheestä”, kertoo Hannu Tuominen.
Kaikista haasteista huolimatta moni museo on onnistunut vakiinnuttamaan toimintansa, ja niistä on tullut monen sukupolven kohtaamispaikkoja.
Nostalgia-automuseo ja rakennusapteekki sijaitsevat noin yhdeksän kilometrin päässä Perniön keskustasta. Kuva: Kimmo HaimiNäin on myös Perniön Nostalgia-automuseossa. Museossa on kymmeniä eri aikakausien autoja sekä traktoreita, mopoja ja moottoripyöriä.
Vanhemmat kävijät tulevat katsomaan nuoruutensa ajopelejä, kun taas nuoremmat saavat käsityksen siitä, millaista elämä oli isovanhempien aikana.
Jyrki Karenius työskenteli vuosikymmeniä vanhojen autojen parissa, ja samalla museoon sopivaa kalustoa alkoi kertyä.
Autojen lisäksi vitriineissä ja hyllyillä on runsaasti autoiluun ja koneisiin liittyvää esineistöä: vanhoja ohjekirjoja, rekisterikilpiä, polttoainemittareita ja perämoottoreita.
Kesäisin järjestettävät perinnerakennuspäivät ja rompetori houkuttelevat yleisöä. Silti myös Nostalgia-automuseossa on nähty kävijämäärien laskua.
Automuseon tiloissa on myös rompetori sekä myynnissä olevia ajoneuvoja. Kuva: Kimmo Haimi”Tämä vuosi on ollut hiljaisin pitkään aikaan. Ennen tänne tultiin bussilasteittain, mutta nykyään se on harvinaista. Ehkä kallis polttoaine vähentää ihmisten halua ajella”, Jyrki Karenius pohtii.
Kuten Isnäsissä, myös Nostalgia-automuseolla on muitakin tulonlähteitä kuin pääsymaksut. Pihapiirissä toimii rakennusapteekki, joka on erikoistunut perinnerakentamiseen ja rakennustarvikkeiden kierrätykseen.
”Into korjata vanhaa ja käyttää perinteisiä rakennustarvikkeita on selvästi lisääntynyt. Erityisesti vanhat sisustustarvikkeet kiinnostavat monia”, kertoo Jyrki Karenius.
Eniten kysyntää on vanhoille ikkunoille ja oville, joten niiden valikoimaa on tietoisesti kasvatettu. ”Varastossa on yli tuhat ikkunaa ja ovea. Jokainen niistä on mitattu ja luetteloitu, joten ostajan on helppo löytää etsimänsä”, kertoo Karenius.
Rakennusapteekin suosituimpia tuotteita ovat vanhat ovet ja ikkunat, joita on tarjolla eri-ikäisinä ja erikokoisina. Kuva: Kimmo HaimiNykyisin 71-vuotias Karenius hoitaa museota ja rakennusapteekkia käytännössä yksin ja on panostanut toimintaan paljon. Jatkajaa ei ole, vaikka halua siirtää vastuu eteenpäin jo olisi. ”Viimeiset 30 vuotta kaikki kesät ovat kuluneet näissä museohommissa. Voisin myydä koko toiminnan, jos sopiva ostaja löytyisi.”
Etelä-Pohjanmaan Traktorimuseo
Mikä on museo?
Suomessa sanaa "museo" ei ole lailla suojattu, joten kuka tahansa saa perustaa kotimuseon, periä pääsymaksua ja kutsua sitä museoksi ilman museoalan tutkintoja tai virallisia kokoelmaohjelmia.
Yksityisen kotimuseon toimintaa säätelevät museolain sijaan yleiset yritystoiminnan, verotuksen ja yleisen turvallisuuden lait.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
