"Kotimuseot ovat kooltaan hallittavia. Ne pystyy omaksumaan paremmin kuin valtavat taidemuseot", Pirkko Soininen sanoo. Tässä huoneessa asui välillä vuokralainen. Kuva: Jarno Mela
Kotimuseo paljastaa paljon asukkaansa elämästä – Tyyne-Kerttu Virkin koti yllättää sisustuksellaan
Kotimuseot ovat kuin suvantoja ajan ulkopuolella. Pirkko Soininen voisi viettää niissä päiväkausia – ja niin hän tekikin.Tilaajalle
Käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkki halusi luoda ruokahuoneeseensa savupirttimäistä tunnelmaa tummilla väreillä. Kirjailija Pirkko Soininen ihailee hänen sisustusmakuaan. Kuva: Jarno MelaTämä oli Tyyne-Kerttu Virkin koti. Hän muutti kuudennen kerroksen asuntoon vuonna 1952, kun kerrostalo rakentui meren rantaan Helsinkiin.
Osan aikaa toisessa makuuhuoneessa majaili vuokralainen, mutta muuten Virkki oli asunnon ainoa asukas. Kun hän kuoli vuonna 2000, kodista tuli museo.
Nyt täällä saa luvan kanssa kiertää ja katsella. Samalla voi pohtia, millaista elämää käsityöneuvos Virkki eli.
Kirjailija Pirkko Soininen astelee ympäri asuntoa. Olohuoneen lattialla on Virkin suunnittelema ryijymatto, ikkunalaudalla lasiteoksia.
Huoneisiin jää aina jälkiä ihmisistä, jotka ovat eläneet niissä.
”Kotimuseossa mietin, mitä tila kertoo siitä ihmisestä, joka ei ole enää paikalla. Tai kertooko se mitään vai onko kaikki omaa mielikuvitustani”, Soininen pohtii.
Tyyne-Kerttu Virkistä tiedämme ainakin sen, että hän syntyi suuren tilan tyttäreksi Karjalan kannaksen Sakkolassa vuonna 1907.
Perhettä kohtasi tragedia, kun Tyynen kaksi nuorempaa sisarusta sekä äiti kuolivat tuberkuloosiin. Myös Tyyne sairastui, ja neljävuotiaana hänet vietiin hoitoon Helsinkiin peräti neljäksi vuodeksi. Se on pitkä aika olla pois kotoa.
Aikuisena Virkki työskenteli väsymättä käsityökulttuurin hyväksi. Hän oli käsityönopettaja sekä Omin Käsin -lehden päätoimittaja ja keräsi mittavan käsityökokoelman.
Vuonna 1977 hän sai käsityöneuvoksen arvonimen.
Virkin vanha koti ei kerro kaikkea tätä, vaikka muistoja hänen elämänsä vaiheista onkin tallentunut huoneisiin.
Juuri se kiehtoo Pirkko Soinista. Ja kaikki nämä ajatukset hän tallensi keväällä ilmestyneeseen Siellä missä sydän on – Kylässä taiteilijakodeissa -tietokirjaansa.
”Lapsena haaveammattini oli arkkitehti, mutta sitten tajusin että minulla ei ole edellytyksiä alalle, koska en ole matemaattisesti mitenkään lahjakas enkä osaa piirtää”, kotimuseoihin ihastunut Soinen kertoo. Kuva: Jarno MelaMistä ajatus suomalaisia taiteilijakoteja käsittelevään kirjaan sitten tuli?
Keväällä 2024 Avain-kustantamo oli Soiniseen yhteydessä. He kysyivät, olisiko tällä ideaa matkailukirjaan.
Kysymys tuntui kirjailijasta hämmentävältä, olihan hän aiemmin kirjoittanut runoja ja romaaneja, ei suinkaan tietokirjoja.
”Mietin itsekseni, että enhän minä edes matkusta missään. En osaa enkä pysty tekemään matkakirjaa.”
Onneksi Soininen ei kieltäytynyt suoralta kädeltä, sillä hetken päästä pieni ideanpoikanen syttyi hänen mielessään.
Soininen oli jo vuosia rakastanut ja kiertänyt kotimuseoita niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Entäpä jos hän kokoaisi kirjan suomalaisista taiteilijakodeista.
Kun kustantamo näytti idealle vihreää valoa, Soiniselle tuli kiire. Elettiin jo huhtikuuta, ja iso osa kotimuseoista on auki lähinnä kesäkaudella.
Kirjailijalla olisi kaksi kesää aikaa kiertää taiteilijoiden entisiä koteja ja kirjoittaa niistä.
”Tunsin ja tiesin, että minun täytyy saada tämä mukaan kirjaan.”
Kirjassa Soininen esittelee yksitoista taiteilijakotia. Kaikista ilmeisimmät kohteet, kuten Järvenpään Ainolan, hän rajasi teoksen ulkopuolelle.
Ennakkoon Soininen ei laatinut kovin tarkkoja suunnitelmia. Koska hän oli keväällä 2024 lähdössä joka tapauksessa Etelä-Karjalaan, hän aloitti taiteilijakotikiertueensa Parikkalan Patsaspuistosta eli taiteilija Veijo Rönkkösen entisestä kodista.
”Olen luottanut kovasti sattumaan.”
Soininen vietti taiteilijakodeissa useimmiten pari päivää. Hän kierteli huoneita, tutki yksityiskohtia, ja katseli aivan rauhassa.
Yleensä Soininen keskittyi ympäristön ääniin, mutta Villa Kokkosessa Järvenpäässä hän kuunteli musiikkia. Se tuntui luontevalta säveltäjä Joonas Kokkosen entisessä kodissa.
Havaintonsa Soininen kirjoitti tietokoneelle.
Vasta kotiin palattuaan hän alkoi etsiä tarkemmin tietoa kustakin taiteilijasta. Historialliset tosiseikat punoutuivat kirjoittaessa hänen omiin havaintoihinsa.
Tyyne-Kerttu Virkki oli Omin Käsin -lehden päätoimittaja vuosina 1944–1970. Kuva: Jarno MelaViime syksyyn mennessä Soininen oli tutustunut kymmeneen taiteilijakotiin ja luuli käsikirjoituksen olevan valmis. Toisin kävi.
Kirjailija oli käymässä Helsingissä ja majoittui Töölössä. Lounasaika lähestyi, joten hän avasi karttasovelluksen ja alkoi tutkia lähikorttelien ravintolatarjontaa.
Ravintoloiden sijaan hänen silmänsä bongasivat ruudulta museota tarkoittavan merkin. Kappas, Virkki kotimuseo oli vain kivenheiton päässä.
”Olin kuullut paikasta ennenkin, mutta en ollut koskaan tullut käyneeksi siellä.”
Soininen laittoi heti sähköpostia museolle. Sattumalta juuri julkisivuremontin jälkeen avautuneessa museossa järjestettiin seuraavana päivänä opastettu kierros.
Soininen seurasi opasta, mutta huomasi pian vetäytyvänsä omiin oloihinsa.
”Tunsin ja tiesin, että minun täytyy saada tämä mukaan kirjaan.”
Virkki kotimuseo on kirjan ainoa kerrostalossa ja Helsingissä sijaitseva kohde. Se tuntui kirjan puuttuvalta palaselta.
Vihreästä sohvasta tuli Pirkko Soinisen suosikkipaikka Virkki kotimuseossa. 50-luvun huonekalut ovat mittasuhteiltaan hänelle parahultaisia, nykykalusteet ovat usein liian isoja ja upottavia. Kuva: Jarno MelaKun Soininen palasi Tyyne-Kerttu Virkin entiseen kotiin lokakuussa, ensimmäisenä hänen katseensa liimautui ikkunoista aukeaviin merinäköaloihin.
Kuulemma Virkki oli ensimmäistä kertaa asuntoon astuessaan tuntenut kuin olisi saapunut taivaaseen. Soinisesta tuntui aivan samalta.
”Rupesin kuuntelemaan tilaa ja mitä se minulle kuiskii.”
Kuudennen kerroksen asunnosta Soinisen lempipaikaksi muodostui olohuoneen siro, vihreä sohva. Siinä istuen hän kaivoi tietokoneensa esiin ja alkoi kirjoittaa.
”Rupesin kuuntelemaan tilaa ja mitä se minulle kuiskii. Olin avoin ja pysähdyin tilan ääreen ihan rauhassa.”
Kaksi päivää taiteilijakodissa sai Soinisen oppimaan jotain käsityöneuvoksesta.
”Hän on rakentanut kotia harkitusti. Kaikkia huonekaluja ei ole ostettu kerralla kaupasta, vaan niissä näkyy ajan kerroksia.”
Tyyne-Kerttu Virkki piti kylmistä kylvyistä. Turkoosi kylpyhuone teki vaikutuksen Pirkko Soiniseen. Kuva: Jarno MelaKotimuseossa vieraillessa on syytä muistaa, että vaikka kyseessä on jonkun entinen koti, nykyään se on museo. Yleensä museointivaiheessa tavaramäärää karsitaan. Niin tehtiin myös Virkin kotona.
Vaikka monet kädet ovat koskeneet tavaroihin ja järjestäneet huoneita osittain uusiksi, säilyy kotimuseossa silti aina palasia entisistä asukkaistaan.
”Ne kertovat todella paljon ihmisestä ja hänen esteettisestä näkemyksestään. Siellä voi nähdä, millaisista astioista hän pitää, mitä arvostaa ja kuinka on laittanut kotiaan.”
Kotimuseossa taiteilijasta voi saada hyvin erilaisen kuvan kuin taidemuseossa. Taiteilijakoteihin liittyy aitoutta, joka tuntuu puhuttelevan suomalaisia juuri nyt.
Soininen on toki itse hyvin innoissaan kotimuseoista, mutta hänestä tuntuu, että yleinen kiinnostus niitä kohtaa on kasvanut. Ehkä kyseessä on myös korona-ajan aloittama kotimaanmatkailubuumi.
Pirkko Soininen kirjoitti tietokirjaa taiteilijakodeista yli kaksi vuotta. Samaan aikaan hän kirjoitti myös kahta romaanikäsikirjoitusta. Kuva: Jarno MelaJos Soininen jostain on huolissaan, niin siitä, saammeko jatkossa uusia kotimuseoita. Ketkä tämän hetken taiteilijat antaisivat pysäyttää ajan kodissaan kuolemansa jälkeen?
Tyyne-Kerttu Virkki halusi kotinsa museoitavaksi. Hän teki valmisteluja jo elämänsä aikana, ja hänen kuoltuaan vuonna 2000 asunto siirtyi Tyyne-Kerttu Virkki -säätiön omistukseen.
Virkillä ei ollut omia lapsia, jotka olisivat odottaneet asuntoa perinnöksi. Ehkä sekin kannusti kodin museointiin.
Oman haasteensa uuden museon perustamiselle tuottaa sekin, että sen omistajan pitää olla niin vakavarainen, että ylläpitokulujen kanssa ei jouduta ongelmiin.
”Kotimuseoiden ihanuus on niiden kyky lumota ja pysäyttää aika.”
Soininen toivoo, että tulevaisuudessa pääsisimme vierailemaan uusiin taiteilijakoteihin, jotka ovat pysähtyneet 2000-luvulle.
”Kotimuseoiden ihanuus on niiden kyky lumota ja pysäyttää aika. Ne ovat saarekkeita tai suvantoja ajan ulkopuolella.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
