Samuli Heimosen sukutilan aarre on vanha tupa, joka on säilynyt lähes alkuperäisessä kunnossaan. Pirtissä on hiirenhiljaista ja pysähtynyt tunnelma. Valkoinenpaimenkoira Mörkö on ollut monen maalauksen mallina. Kuva: Petteri KivimäkiPaluu esi-isien maille
Kuvataiteilija Samuli Heimonen muutti vaimonsa kanssa vuosikymmeniä asumattomana olleeseen mummolaan. Muutto yli 250-vuotiaalle sukutilalle on ollut tunteikas kokemus.TilaajalleMultialla, Kortemäen tilalla valmistaudutaan alkavaan talveen. Uutta vesilinjaa kaivetaan, ikkunanpieliä kunnostetaan ja hevosille rakennetaan tallitilaa.
Meneillään oleva urakka herättää ristiriitaisia ajatuksia uudessa isännässä.
”Olen huolehtiva luonteeltani, joten toistaiseksi tämä ei näyttäydy minulle voimavarana, vaan työmaana ja epävarmuutena. Mutta onneksi tilanne voi muuttua”, Samuli Heimonen naurahtaa.
Kuvataiteilija ja hänen vaimonsa Liina Kuusela muuttivat keväällä Jyväskylästä pieneen Multian kuntaan Heimosen äidin syntymäkotiin.
Heimosen pappa ja mummo asuivat talossa 90-luvun lopulle asti. Punamultainen rakennus oli vuosikymmeniä asumaton ja uhkasi rapistua. Heimosen suvussa alettiin pohtia, mikä perintötilan kohtalo on tulevaisuudessa.
”Tilanne oli siinä mielessä onnekas, ettei muita käsiä noussut pystyyn. Pikemminkin kaikki olivat tyytyväisiä siihen, että me jatkamme tässä”, Heimonen toteaa.
Perhe ei ole vielä luopunut vanhasta kodistaan, sillä kaksi teini-ikäistä poikaa käyvät vielä koulua Jyväskylässä. Toistaiseksi Heimonen pitää myös työhuoneensa Jyväskylässä.
”Tämän paikan avulla me voimme kurottaa tosi kauas menneeseen.”
Kortemäen tilalla on ollut asutusta 1760-luvulta eli Ruotsin vallan ajoilta. Päärakennus on siirretty nykysijoilleen vuonna 1902, mutta talon hirsistä löytyy merkintöjä vuodelta 1790.
Heimosessa perinteen jatkajaksi asettuminen herättää suuria tunteita.
”Tässä on tarinallisesti vahvaa se, että paikka liittyy omaan sukuuni. Mietin koko ajan vanhoja juttuja, koska tavallaan tämä on edelleen mummon ja papan talo. Siksi elän ikään kuin muutamaa aikatasoa päällekkäin”, Heimonen pohtii.
Talossa on toistaiseksi kylmä vesi ja ulkovessa. Suihku- ja vessatilat valmistuvat lähikuukausina. Aivan uutta perheessä remontoiminen ei ole, sillä Kangasniemellä asuessaan pariskunta remontoi vanhan kansakoulun kodikseen.
Talon aarre on lähes alkuperäisessä asussaan säilynyt tupa massiivisine kivitakkoineen ja leipäorsineen.
”Tämän paikan avulla me voimme kurottaa tosi kauas menneeseen. Aiomme pitää tämän eräänlaisena museona. Pelastus on ollut se, että tupaa ei ole tarvinnut modernisoida lämpimäksi. Talon toisessa päädyssä on 54 neliötä lämpimäksi remontoitua tilaa.”
Samuli Heimosen työhuone sijaitsee vielä toistaiseksi Jyväskylän Kivääritehtaalla. Kuva: Petteri KivimäkiHeimonen syntyi ja varttui Saarijärvellä. Lapsuudenperheessä ei harrastettu korkeakulttuuria, mutta vanhemmat tukivat taideharrastusta.
Taideherätyksen hän koki sattumalta ja salaman lailla: 15-vuotiaana Heimonen näki Valituissa Paloissa kuvan Salvador Dalin surrealistisesta teoksesta Muiston pysyvyys, jossa kolme kelloa valuu hyytelön lailla.
”Kuva oli mielestäni siisteintä, mitä olin koskaan aiemmin nähnyt. Samaan aikaan ystäväni Mika kiinnostui taiteesta. Seuraavalla viikolla menimme Saarijärven kirjastoon tutkimaan suurrealismia ja renessanssia.”
Saarijärven sosiaalinen ilmapiiri oli tarpeeksi väljä kahdelle taiteeseen hurahtaneelle teinille, jotka luulivat tietävänsä taiteesta kaiken. He järjestivät näyttelyjä ja pääsivät paikallisiin taidepiireihin. Elävän mallin kurssilla ollut äijäköörikin otti nuorukaiset lämpimästi vastaan.
”Taide on jakamista myös tekijöiden välillä. Kun saimme pompotella ideoitamme, se loi meissä rohkeuden kasvaa taiteeseen. Jossain toisessa asuinpaikassa innostus olisi saattanut lopahtaa.”
Samuli Heimonen palaa herkästi omiin mummolamuistoihinsa talsiessaan tiluksillaan. Kuva: Petteri KivimäkiLukion jälkeen Heimonen aloitti taideopinnot Oriveden opistossa. Siellä hän sai lopullisen vahvistuksen uravalinnalleen. Orivedeltä hän siirtyi Helsingin Taideteollisen korkeakoulun kuvaamataidon opettajalinjalle.
”Halusin Helsinkiin ja opettajalinja oli kiva kompromissi. Minulle oli kuitenkin itsestään selvää, että haluan taiteilijaksi ja pian vaihdoinkin osastoa.”
Heimonen on yksi Suomen tunnetuimpia kuvataiteilijoita. Hänet tunnetaan parhaiten vaikuttavista eläinmaalauksistaan. Hänestä on kiinnostavaa tutkia suden ja koiran variaatioita.
Eläimet esiintyvät hänen teoksissaan joskus itsenään, mutta myös vertauskuvallisina hahmoina, jotka tuovat esiin ihmisyyden eri puolia.
”Maalauksissa ulkoinen ja sisäinen maailma sekoittuvat. Ne ovat puoliksi unta ja puoliksi totta”, taiteilija luonnehtii.
Hän näkee itsensä taiteen työläisenä, joka työstää taidetta sitkeästi ajasta ja paikasta riippumatta.
”Minulla on ollut käsittämättömän hyvä tuuri, että sellaisina hetkinä, jolloin minulla on ollut annettavaa, olen saanut tilaisuuden jakaa sitä.”
Nykytilanne on hänen mukaansa monin verroin vaikeampi.
”Ajat Ukrainan sodan alkamisen jälkeen ovat olleet huippuvaikeita. Tässä kohtaa on joutunut pohtimaan, että mitä oma taiteilijuus on tästä eteenpäin.”
Eläimet liikkuvat maalauksissani unen ja toden välillä, Heimonen kuvailee. Kuva: Petteri KivimäkiKorkojen ja hintojen nousun myötä taidekauppa on hyytynyt. Heimosen onneksi julkisen sektorin tilaustöitä on riittänyt. Viimeisimmän tilaustyönsä hän teki Kuopion Lainesairaalaan.
”Taide toimii tavattoman hienolla tavalla myös julkisissa rakennuksissa.”
Hän antaa esimerkin:
”Vuosia sitten vietin kuumeisen lapseni kanssa yön sairaalassa. Yöllä huomasin, että joku oli teipannut huoneen seinään kuvan Edelfeltin maalauksesta. Katsoin kuvaa onnellisena. Se antoi hädässä olevalle jonkinlaisen toivon.”
Heimonen on huolissaan taiteen ja kulttuurin määrärahoihin kaavailluista leikkauksista. Hänen mukaansa monissa kuoroissa ja teattereissa tehdään jo nyt mikroskooppisella tukirahalla satakertaista tulosta.
”Ei voida ajatella, että siellä pelleillään valtion piikkiin. Kulttuuriala työllistää valtavan määrän eri toimijoita. Jos pieni tukiraha lähtee, niin koko verkosto saattaa romahtaa.”
Talossa on toistaiseksi kylmä vesi ja ulkovessa. Mörkö-koira on jo 10-vuotias. Kuva: Petteri KivimäkiHeimosen tavoitteena on vaalia tilan perintöä. Hänellä on suunnitelmia vanhan riihen, ladon ja entisen vilja-aitan varalle. Varhaisin mummolamuisto liittyy pieneen pihasaunaan ja löylyhetkiin papan kanssa.
”Pääni ylsi hädin tuskin lumihangen yläpuolelle, kun kävelin kapeaa ujua pitkin takaisin tupaan. Pakkasta oli niin paljon, että tukka jäätyi matkalla.”
Alkava talvi ja paukkupakkaset eivät hetkauta taiteilijaa. Talo lämpiää puulla, mutta lisälämpöä tuovat vasta-asennetut ilmalämpöpumput.
”Minulle ja vaimolleni ei ole vaikeata luopua kaupunkiasumisen mukavuuksista. Täällä maaseudulla voimme samalla pienentää elämäämme ja kasvattaa hallinnan tunnetta. Tiukan paikan tullen voimme skaalata kaiken 54 neliöön, laittaa puita pesään ja nauttia elämästä.”
Samuli Heimonen
Syntyi vuonna 1975 Saarijärvellä, jossa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa.
Asuu Multialla ja työskentelee Jyväskylässä.
Ammatiltaan taidemaalari. Koulutukseltaan taiteen maisteri.
Valittiin vuoden nuoreksi taitelijaksi 2008. Palkittiin Tapperien taideseuran mitalilla vuonna 2003. Omia näyttelyjä muun muassa Helsingin taidemuseossa ja Tampereen taidemuseossa.
Perheeseen kuuluu puoliso Liina Kuusela sekä 15- ja 18-vuotiaat pojat.
Samuli Heimosen Vastarinta-näyttely on avoinna Galleria Beckerissä, Jyväskylässä 20.11. saakka. Yksityisnäyttelyssä on esillä keskenään hyvin erilaisia teoksia.
- Osaston luetuimmat
